Uusi vuosikymmen

Kevät on ollut mitä ihanin. Elämässä on tapahtunut yhtä sun toista - ja oikeastaan aika vähän asioita on enää samalla tavalla kuin viime syksynä.

Kun vuoden ensimmäisenä päivänä aloitin tämän blogin en osannut odottaa minkälaisia asioita tulee kevään mittaan tapahtumaan. Ei sinänsä, että yksikään muutos olisi lähtöisin suoranaisesti tämän blogin kirjoittamisesta, mutta se, että päätin uskaltaa raivata tilaa elämääni uudelle on varmasti mahdollistanut osaltaan näiden uusien, ihastuttavien asioiden saapumisen elämääni. 

Kaikki huipentui viime lauantaihin, jolloin siirryin uudelle vuosikymmenelle täytettyäni 30. Tätä päivää olin odottanut - välillä toiveikkaasti, välillä panikoiden. Lopulta vietin juhlaa blogin teemaan liittyen Siivouspäivässä. Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Flemarin kulmassa ystävien seurassa. Samalla taisin hankkiutua eroon muutaman kuukauden tavaroistakin. Ilta jatkui hyvässä seurassa erilaisten juhlien merkeissä vielä melko pitkään.

Sunnuntaina pidin perheelleni (erittäin lyhyttä) maljapuhetta ja summasin kevään aikana sattuneita muutoksia. Puheen lomassa veljeni totesi sarkastisesti, että jos ei tietäisi paremmin, voisi tämän perusteella luulla minun kärsivän kolmenkympin kriisistä. Oli miten oli, kevään aikana olen mm. suorittanut Esan ihanan kurssin ja oppinut hänen positiivisuudestaan, aloittanut maailman parhaassa juoksuryhmässä ja ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen, muuttanut uudelle asuinalueelle ja tehnyt kaksi isoa muutosta työelämään liittyen. Tähän en toki mitenkään olisi pystynyt ilman tärkeimpiä tyyppejä. Erityisesti sitä yhtä joka on tuonut minulle kuplamuovia, muistuttanut hengittämisestä ja tukenut kaikissa hulluissa hankkeissa. Tai niitä tärkeitä ystäviä, joiden olemassaolosta kiitän jokapäivä. Unohtamatta omaa perhettäni, joka on kaikessa outoudessaan maailman paras. Ja upeita kollegojani, joiden takia töissäkin hymyilyttää alati.

Kevään osto-detox on ollut upea kokemus, sillä nimenomaan sen takia olen ehtinyt tekemään itselleni tärkeitä asioita, raivata tilaa uudelle ja innostumaan näiden upeudesta. Toisaalta myös tammikuun ensimmäisen päivän uskaltaminen on varmasti valanut minuun uskoa itseeni ja antanut voimaa tehdäisoja ja pieniä muutoksia. 

Aika usein sitä vaan suorittaa ja unohtaa sen mikä on tärkeintä. Elämässä on niin paljon enemmän kuin uusi mekko. Toisaalta, kukapa ei joskus tarvitsisi myös jotain uutta ja kaunista. Ehkä kohtuus ja tasapaino ovatkin tämänkin suhteen avainasemassa.

Projekti on ehdottomasti auttanut olennaisen näkemisessä ja synttäriviikon lipsumisesta huolimatta jatkan edelleen lakkoilua. Tasapainon aika koittanee sitten ensi vuonna - tämän vuoden teemana edelleen luopuminen, ostamattomuus ja yksinkertaistaminen.

Tilannepäivityksenä

Ikäkriisi tavoitti minut pukukopissa. Täysin harkitusti ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi en yhtä, vaan kaksi Marimekkoa. No, suomalaisia klassikkojahan ei lasketa? 

Muuten olen edelleen pysytellyt tiukkana ja ostamattomuus tuntuu erittäin hyvältä elämäntyyliltä. Taidan kirjoittaa kokonaisen postauksen tämän herättämistä ajatuksista. Tämän lisäksi ainakin muuttamiseen ja sisustukseen liittyvät käytännön asiat sekä sen herättämät ajatukset ansaitsevat kokonaan omat tekstinsä.

Mitä tavara päivässä-projektiin tulee, olen muuton yhteydessä luopunut tavaroista varmasti parin vuoden edestä. Edelleen tavaraa kyllä riittää, joten syytä ja motivaatiota karsimiseen on edelleen. 

Nyt kun tavarat alkavat pikkuhiljaa asettua uuteen kotiin ja elämä asettumaan uomiinsa, ehkä palaan taas tarkempien luopumispostausten kanssa.

Miten teidän keväänne on sujunut? 

Pitäisiköhän taas kirjoittaa?

Viime päivinä on taas huvittanut kirjoittaa. Rantoja pitkien juostessa olen ajatellut monta tärkeää ajatusta ja ajatellut, että tästähän mun pitäisi kirjoittaa blogiin. Sitten olen tullut kotiin, ottanut pitkän suihkun ja siivonnut. Ehkä laittanut ruokaa ja joku on soittanut. Hienot ajatukset ovat kehittyneet edelleen, mutta niiden tekstimuotoon siirtäminen on jäänyt hamaan tulevaisuuteen.

Välillä olen kokenut tästä huonoa omaa tuntoa - pitihän tämän blogin olla yksi tämän vuoden kohokohdista. Kirjoittamalla joka päivä minun piti hankkia itselleni hyvä rutiini kirjoittamiseen ja pohtia kulutustottumuksiani. No niinhän minun pitikin, mutta sitten tapahtuikin jotain muuta.

Ja nimenomaan - yksi asia mistä minun pitäisi ehdottomasti luopua on tekemättömien asioiden harmittelu ja samaan syssyyn oman elämän ylisuorittaminen. Entäs sitten jos en olekaan ollut niin täydellinen blogisti kuin itselleni lupasin. Todennäköisesti kirjoittaminen unohtui koska jotain vielä ihanampaa ja yllättävää tapahtui - ja sehän vasta onkin ihanaa. Ja oikeastaan jopa tarpeellista.

Kuten jo aiemmin pohdin - tarpeellisinta olisi luopua itse itselleen asettamista paineista. Mitään ei pidä tehdä - joskin monia asioita saa, huvittaa ja pystyy tekemään. Se vasta onkin upeaa.

Niinpä - sen sijaan, että minun pitäisi kirjoittaa tämäkin teksti valmiiksi, on oikeastaan upeaa, että saan ja osaan tehdä sen. Kuinka siistiä se onkaan.

Vaikka en olekaan kirjoittanut blogia niin usein kuin minun pitikin tai luopunut ihan niin monesta tavarasta kuin minun piti, olen sentään pohtinut edelleen kulutustottumuksiani ja projekti on edelleen ollut ja tulee jatkossakin olemaan erittäin tärkeä. Jo kolmen kuukauden täydellinen (tai no, myönnettävä on, että olen ostanut kahdet juoksukengät ja sykemittarin) ostolakko on vaikuttanut omaan ajatusmaailmaan valtavasti.

Alkevään aikana olen oppinut, että vaatekaapin täydellisyydellä ei ole mitään tekemistä uuden ostamisen kanssa ja että ajatusenergiaa ei kannata hukata puuttuvien asioiden haikailemiseen. Toisaalta olen myös oppinut, että tärkeisiin harrastuksiin kannattaa panostaa. Erityisesti juokseminen on itselleni sen verran tärkeä ajanviete ja intohimo, että panostan mielelläni myös siihen liittyvään materiaaliseen puoleen. Tosin en siltikään aio ostaa uusia juoksuvaatteita kevääksi, vaikka mieli kyllä kovasti tekisi.

Erityisesti olen ollut superfiiliksissä siitä, etten ole ostanut ainuttakaan uutta vaatetta tai kenkäparia. Sen lisäksi, etten todellakaan tarvitse mitään uutta, on todella hauskaa inspiroitua kevään uudesta muodista ja kaivaa omat kevät vaatteet pian vintiltä. Toki haikailen uusien juttujen perään harva se päivä, mutta niiden ostaminen tuntuu jotenkin todella kaukaiselta ajatukselta.

Miten teillä muilla kevät on sujunut?

Näillä ajatuksilla kohti höyhensaaria! x

Aurinkoa ja tilannepäivitystä

Kevätaurinko on saanut blogistin pään ihan pyörälle ja blogi on jäänyt ihan hunningolle.

Ei kuitenkaan huolta, kirjoittaminen ei missään nimessä ole yksi niistä asioista, joista ajattelin luopua tänä vuonna. Päinvastoin - tämäkin uusi harrastus on tuonut minulle valtavasti iloa ja oppmisen kokemuksia, että aion ehdottomasti jatkaa ajatusteni jakamista myös jatkossa. Luin juuri aiemmin mainitsemani Happiness Project - kirjan ja siinäkin korostettiin sitä, että olemme onnellisimmillamme saadessamme haastaa itseämme sopivassa määrin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että onnea ei tuo pelkästään helpot asiat Simpsonien katsominen sohvalla vaan ennemmin se, kuin teemme jotain kohtuullista yritystä vaativaa. Itselleni ainakin näitä asioita on esimerkiksi juokseminen tai blogin kirjoittaminen.

Miten sitten haaste on tähän mennessä sujunut?

Etukäteen ounastelin, että vuoden ostamattomuus olisi itselleni se kaikista vaikein osuus. Omalla tavallaan se onkin ollut hetkittäin haastavaa, mutta silti yllättävän helppoa. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi hetkittäin kohdannut kiusauksia (näitä tulee edelleen viikottain), mutta viikko toisensa jälkeen ero ostamisesta tuntuu vapauttavammalta ja helpommalta. Ehkä tästä syystä aiheesta kirjoittaminenkin on tuntunut hieman turhalta. Alkuvuodesta kun mietin kuluttamista enemmän, siitä kirjoittaminenkin tuntui ajankohtaisemmalta.

Ostamisen sijaan olen kevään aikana panostanut palveluihin ja omaan hyvinvointiini. Tällä viikolla aloitin vihdoin juoksuvalmennuksen ja kahden tapaamisen perusteella en voisi olla onnellisempi. Aiemmin olisin ehkä pitänyt valmennusta turhan kalliina harrastuksena, mutta asiaa tarkemmin pohdittuani omaan onnellisuuteen kannattaa sijoittaa niin paljon kuin vaan mahdollista. Tähän liittyen kannattaa lukea myös kiinnostava artikkeli siitä, miksi kokemukset tekevät meidät onnellisemmiksi kuin materia.

Erityisesti olen nauttinut ostamattomuudesta matkustaessani. Aiemmin olen aina käyttänyt matkustaessani jonkun verran aikaa kaupoilla pyörimiseen ja vaatekaappini kartuttamiseen. Oikeastaan kaikki lempivaatteeni on ostettu jostain reissusta, mutta ulkomailla tulee usein sorruttua myös harkitsemattomiin virheostoksiin. Nyt olen onnistunut välttämään kaikki nämä sekä aikaa on jäänyt vielä enemmän kaikkeen muuhun ihanaan.

Toisaalta ostamattomuus antaa minun nauttia kaikesta kauniista entistä enemmän. On oikeastaan jopa vapauttavaa ymmärtää, että kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa itse siitä nauttiakseen. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Moskovassa vietimme mukavan aamupäivän TSUM-tavaratalossa ihaillen lempimerkkieni kevätmallistoja. Näiden uskomattoman suunnittelutaidon, leikkausten ja materiaalin ihailu oli itsessään jo inspiroivaa. Samasta aiheesta kirjoittelinkin jo aiemmin Lontoon matkan yhteydessä.

Tässä kohtaa minun on toki myönnettävä, että ostin viime viikolla ne uudet lenkkarit. Omilla juoksumäärilläni tosin olen sitä mieltä, että lenkkarit ovat ennemminkin käyttötavaraa kuin kestokulutushyödykkeitä - eli ainakin lavealla tulkinnalla olen vielä ihan ruodussa ostolakon suhteen.

Tavaroiden poistaminen on ollut hieman tauolla kaiken keväisen tohinan takia, mutta tarkoituksena kiriä rästipäivät kiinni heti sopivan hetken tullen. Nurkissa onneksi riittää edelleen ylimääräistä romua, joten tämä tulee tuskin tuottamaan ongelmia. Palaankin pian uusien poistojen kanssa entistä innokkaampana!

Miten teidän keväänne on lähtenyt liikkeelle? Oletteko aloittaneet uusia harrastuksia?

Jalokivien loistoa Loubotinin kengissä Moskovassa

Lenkkarit kiertoon ja uutta tilalle?

Laskeskelin juuri juosseeni noin 900 kilometriä vanhoilla, tai siis viime heinäkuussa ostetuilla, lenkkareillani.

Sinänsä olen tilanteeseen tyytyväinen - joskin olisin toivonut juosseeni vielä hieman enemmän. Kuitenkin juoksukengät suositellaan vaihdettavan noin 500 kilometrin välein ja tämä aiheuttaa nyt ostolakkolaiselle päänvaivaa.

Ehkä näillä treenimäärillä voisi ajatella, että lenkkareita ei lasketa kestokulutushyödykkeiksi? Ovathan ne aikamoista kulutustavaraa. Tämä oli ehkä yksi ongelma mitä odotin jo ennen vuoden ostolakkoon ryhtymistä - päätin kuitenkin, että tärkeistä harrastuksista tai terveydestä en suostu tinkimään. Tässä on varmaankin kyse siitä, vai mitä olette mieltä?

Omatuntoani paikatakseni löysin myös listauksen tavoista laittaa vanhat lenkkarit kiertoon. Tosin esimerkiksi lähin Niken lenkkareita vastaanottava piste on Kööpenhaminassa. Onko teillä näistä tai jostain muista kierrätystavoista kokemuksia?

Valoa loskan keskelle! x

Onnellisuusprojekti

Lainasin ystävältäni kiinnostavan kirjan The Happiness Project, missä newyorkilainen Gretchen Rubin kertoo omasta vuodenkestävästä onnellisuuden lisäämiseen tähtäävästä projektistaan. Kuukausittain kirjailija ottaa yhden osa-alueen elämästään tarkasteluun ja pyrkii pienillä muutoksilla muuttamaan sitä onnellisuutta tuottavaksi.

Tällä hetkellä olen jo toukokuun kohdalla, missä Gretchen pyrkii tekemään vapaa-ajastaan kivempaa. Tähän mennessä hän on jo pyrkinyt lisäämään energisyyttään, kehittynyt vaimona ja äitinä sekä uudelleen arvioinut omia uratavoitteitaan. 

Vaikka kirja onkin kirjoitettu toisen, ja aika erilaisen, ihmisen onnellisuusprojektin näkökulmasta, olen saanut siitä jo valtavasti inspiraatioita omaankin arkeeni. Esimerkiksi blogin aihepiirin kannalta kiinnostavaa on pohdinta kodin tavarapaljouden karsimisesta - tästä aiheesta Gretchen on kirjoittanut myös blogissaan. Esimerkiksi kannattaa tutustua oivalliseen artikkeliin syistämme säilöä ylimääräistä sälää nurkissamme.

Ihanaa viikonloppua muruset!

Happiness is neither virtue nor pleasure nor this thing nor that, but simply growth. We are happy when we are growing. 

- William Butler Yeats

Päivä 50: Kotiinpaluusta, rutiineista ja kahvinjuonnista

Tarina Ostin tämän hupparin työskennellessäni amerikkalaistyylisiä vaatteita myyvälle ruotsalaisbrändille. Kun riittävän pitkään viettää aikaa tietyntyyppisen tyylin saartamana, tulee helposti itsekin muokanneeksi omaa tyyliään samaan suuntaan.

Syy luopua Tätäkään vaatekappaletta en ole käyttänyt vuosiin eikä velour taida olla ominta tyyliänikään. Uskon, että tämä tekee jonkun muun huomattavasti onnellisemmaksi.

Päivän oivallus Viikon matkan jälkeen oli ihanaa palata omaan kotiin ja omaan rutiiniin. Vaikka matkalla onkin aina ihanaa, niin jollain tapaa tietyn rakenteen puuttuminen elämästä tekee siitä pidemmän päälle aika raskasta. Opittujen rutiinien noudattaminen tapahtuu arjessa tiedostamatta ja näinollen vapauttaa ajatusenergiaa muihin asioihin.

Rutiini on tietty, opittu tapa toimia tai ajatella. Sen suorittaminen on yleensä melko tiedostamatonta eikä henkilö edes tiedosta, saatika sitten kyseenalaistaisi tätä käyttäytymistään. Rutiinit voivat olla meille hyödyllisiä tai vahingollisia - lenkkeily tai hampaidenpesu ovat esimerkkejä ensimmäisistä kun taas facebookin jatkuva tarkistaminen tai viikoittainen shoppailu jälkimmäisistä. Rutiineja voi oppia jatkuvasti lisää ja vanhoista luopua joskin tämä saattaa olla haastavaa. Tutkimuksen mukaan uuden tavan oppimiseen menee keskimäärin 66 päivää.

Tämän takia rutiinien suhteen kannattaa olla aika tarkkana - mistä asioista muodostaa itselleen rutiineita. Edistävätkö nämä asiat omaa hyvinvointia ja onnellisuutta vai ovatko nämä nimenomaan juuri näiden tiellä?

Itselleni esimerkiksi aamukahvin juonti on yksi ihana rutiini - espressopapujen jauhaminen, kahvin uuttaminen ja sen nautiskelu on ihana, pieni hetki arjen hiljentymiseen. Toisaalta, happaman sumpin jatkuva ryystäminen toimistolla on kaukana tästä ihanuudesta - siitä voisin luopua helposti.

Päivän haaste Niin ihanaa kuin rutiini onkin, niin tänään on kyllä väsyttänyt aika paljon. Ilmeisesti myös rutiiniin palaaminen on raskasta.

Onko teillä kokemuksia rutiineista luopumisesta tai uusien hankkimisesta?

Kahvinjuonti on monella tapa - uhka vai mahdollisuus

50 päivää!

En voi uskoa, että olen kirjoittanut blogia tänään jo 50 päiväää. Projekti on tähän mennessä antanut minulle valtavan paljon ja niin monella eri tasolla! On ollut todella hyödyllistä pohtia omaa suhdettaan kuluttamiseen, käydä kiinnostavia keskusteluja aiheesta ja sen vierestä, ihan vaan pohtia elämää sekä opetella kirjoittamista.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitukseni oli julkaista teksti päivässä, mutta nyt julkaistejen määrä on vasta 46. Ehkä tämäkin on osa oppimisen polkua - olen oppinut olemaan itseäni kohtaan salliva - projekti ei ole kaatunut siihen, että tekstejä ei ole syntynyt ihan niin tiukalla päivätahdilla kuin alunperin ajattelin.

Nämä ensimmäiset 50 päivää ovat jo saaneet itseäni muuttamaan omaa suhtautumistani kulutukseen. Jännittävää tosiaan huomata, miten helppoa kulutustottumusten ja omien ajatusten muuttaminen onkaan. On erityisen mahtavaa huomata, kuinka vähän koko asiaa oikestaan edes ajattelee enää. Toki blogista saattaa välittyä hieman päinvastainen kuva - kirjoitanhan aiheesta täällä lähes päivittäin.

Ylipäänsä olen ollut aika yllättynyt siitä, kuinka helposti koko projekti on sujunut. Etukäteen ajattelin, että 'Päivän haaste' kohtaan tulisi päivittäin hauskoja kuvauksia pukeutimiskriiseistä ja muista neuvokkuutta vaativista tilanteista. Kuitenkin aika harvoin mikään asia on oikeasti ollut vaikeaa tai arki olisi vaatinut haasteesta poikkeamista.

Luopuminen on tehnyt minulle myös hyvää. Se on toisaalta saanut ajattelemaan omia motiiveja kuluttamisen takana, mutta toisaalta opettanut myös tyyneyttä materiaa kohtaan. En usko, että suostun vielä luopumaan Vitamixistani (tai edes siitä intoilusta), mutta moneen muuhun esineeseen en enää jaksa suhtautua mitenkään erityisellä kiihkolla.

Kuten moneen kertaan olen fiilistellyt, on ollut hienoa kun aikaa on vapautunut kuluttamisesta muihin asioihin. Tai no, jos totta puhutaan kaikki tämä 'ylimääräinen aika' on kyllä mennyt aika pitkälti blogin parissa. Toisaalta en sanoisi, että sekään on ollut hukkaan heitettyä.

On ollut huikeata kehittää itseään kirjoittajana, jäsennellä omia ajatuksiaa sekä erityisesti saada palautetta teiltä blogin lukijoilta. Isoa rakkautta. Kiitos kun luette ja kommentoitte. Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin ajatuksianne aiheesta ja teidän projektienne edistymisestä.

Olisi kiinnostavaa kuulla ..
1. Kuka olet miten päädyit tänne?
2. Oletko muuttanut lähiaikoina omaa suhdettasi kuluttamiseen?
3. Paras vinkkisi tavaramäärän karsimiseen.

Kimalletta ja juhlavaloja Victoria&Albert-museossa

Päivä 49: Kotia kohti ja luovaa ongelmanratkaisua

Tarina Tiistain esine on jo useamman vuoden vanha. Ostin tämän neuleen syksyllä 2008 asuessani vielä Islannissa. Pankkien romahtaessa syyskuun lopussa kaikki tililläni olevat kruunut olivat yhtäkkiä arvoltaan vain puolet siitä mitä aiemmin ja tulin siihen tulokseen, että ainakaan säästää ei kannata. Päätin siis lähteä shoppailemaan kuten kuka tahansa ratkaisulähtöinen kauppatieteilijä.

Syy luopua Olen säilönyt tätä villapaitaa vuosikaupalla, vaikka sille ei olekaan ollut käyttöä. Sinänsä neule on kauniin värinen ja hyväntuntuista villaa, mutta loppujen lopuksi en oikein ymmärrä logiikkaa hihattomien neuleiden takana - nehän ovat aina joko liian kuumia tai kylmiä. Toisaalta tämä on ehkä muutenkin taas yksi niistä vaatteista, jotka ovat 'ihan kivoja', muttei koskaan mitenkään erityisen innostavia. Toivottavasti löydän tälle jonkun ymmärtäväisen uuden omistajan.

Päivän oivallus Etukäteen hieman pelkäsin, miten selviäisin matkasta shoppailun mekkaan ostamatta mitään. Oli kuitenkin mahtavaa huomata kuinka helppoa se lopulta oli. Suorastaan huikeaa olla matkalla siten, ettei shoppailu kuulunut agendalle edes lyhyesti. Pakollisten kauppojen suorittamisen sijaan ehdinkin vielä normaalia enemmän nauttimaan entisen kotikaupunkini upeasta kulttuuritarjonnasta, ravintoloista ja ihmisistä.

Matkalta paluukin sujuu huomattavasti leppoisammin kun tavaraa on palatessa saman verran kuin menomatkalla. Etenkin pakkaaminen on paljon vähemmän stressaavaan kun matkalaukun päällä ei tarvitse hyppiä saadakseen sen kiinni.

Päivän haaste Kotiinpaluu tuntuu silti olevan ihanan reissun jälkeen vaikeaa. Toisaalta parasta on lähteä kun on vielä hauskaa ja ikävä on oikeastaan pelkästään positiivinen tunne.

Viimeisen päivän tunnelmia Hyde Parkissa.

Päivä 48: Kielitaidon kohentamista ja tajunnanräjäyttävää muotia

Tarina Tämän kirjan luin joskus vuoden 2008 tienoilla parantaakseni ruotsinkieltäni. Vaikka kirjan lajityyppi ei kuulukaan suosikkeihini, kielitaidon hiomiseen dekkarit ovat ihan parhaita - ne on kirjoitettu riittävän yksinkertaisella kielellä ja juoni on yleensä jokseenkin viihdyttävä. Tämäkin kirja täytti siis tehtävänsä - joskin melko nopeasti minua alkoi nyppimään se, että jokaisella sivulla jotain tapahtui 'yhtäkkiä' - ihan melkein lukiessa hengästyi kaikesta tästä vauhdista ja vaaratilanteista.

Syy luopua Päätin aloittaa kirjahyllyn karsimisen näistä pokkareista, joita en todennäköisesti ikinä tule lukemaan uudestaan. Ainakin viimeksi kirjat tekivät hyvin kauppansa työpaikan kahvihuoneessa, joten taidan kerätä näitä isomman pinon ja ilahduttaa nillä taas kollegoitani.

Päivän oivallus Maanantaiaamu alkoi upeasti Isabella Blown vaatekaappia ja elämäntyötä esittelevällä näyttelyllä Somerset Housessa. Blow työskenteli muodin parissa aina 80-luvulta lähtien ja hän toimi niin Philip Treacyn kuin Alexander McQueeninkin muusana ja 'löysi' useita aikamme huippumalleja. Hänen elämäntyönsä kuitenkin kalpenee visuaalidessa hänen omalle vaatekaapilleen. Näyttely esitteleekin upeita asukokonaisuuksia, jotka ovat kuin taideteoksia. Jos satut olemaan Lontoossa ennen maaliskuun 2., kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.

Näyttelyn jälkeen jäin pohtimaan sitä, mitä oma vaatekaappini minusta kertoisi jos se asetettaisiin esille museoon. Ovatko siellä tällä hetkellä olevat asiat sellaisia, mistä toivon että minut muistetaan? Uskoisin, että suurimmaksi osaksi näin on, mutta on seassa edelleen monta melko yhdentekevää riepuakin.

Tämän pohjalta voisi jalostaa uuden säännön vaateostosten arviointiin tulevaisuudessa. Aina kun harkitsen uuden vaatteen ostamista, olisi syytä miettiä onko se riittävän erityinen ripustettavaksi museoon näytille. Jos vastaus on myöntävä, vaatteen ostamista voi ainakin harkita. Jos taas ei, miksi vaivautua.

Päivän haaste Olisin niin mielelläni ostanut matkamuistoksi näyttelyn pohjalta kootun kirjan, jonka upeiden valokuvien kautta palaisin mielelläni näyttelyn tunnelmiin. Hetken aikaa sitä haikeasti lehteiltyäni jätin sen kuietnkin hyllyyn ja ostin lohdutukseksi itselleni yhden postikortin, toivottavasti se kuitenkin sallitaan.

Taidan alkaa keräämään vuoden aikana listaa kirjoista, jotka haluaisin omaan hyllyyni. Vuoden lopuksi voin sitten käydä listan läpi ja tilata ne, joita edelleen kaipaan.

Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut mukavasti! xx

Isabella Blown tyyliä esillä Somerset Housessa. 

Päivä 47: Täydellisyydestä ja ihanista asioista

Tarina Ostin tämän korun joskus pari vuotta sitten Stockalta. Se taisi olla jossain alennuksessa enkä näinollen miettinyt ostopäätöstä kovinkaan pitkään. Tuolloin käytin tosi paljon isoja kaulakoruja (itseasiassa käytän niitä edelleenkin - joskin ehkä enemmän harvakseltaan), joten ajattelin että tällekin olisi käyttöä.

Syy luopua Vaikka käyttämäni asusteet ovat yleensä melko massiivisia ja graafisia, kuten tämäkin koru - siinä on kuitenkin jotain pielessä. Se on 'ihan kiva', muttei oikeastaan koskaan juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipaan. Niinä kertoina kun harkitsen ripustavani sen kaulaani, tajuan että on olemassa upeampiakin vaihtoehtoja. Aioinkin lahjoittaa tämän samalle ystävälle kuin eilisen hameen.

Aiemmin mainitsin, että meillä ei ehkä ole riittävää suhdetta omistamiimme tavaroihin vaan ostamme helposti 'vain jotain'. Niinikään emme oikeastaan liitä omistamiimme esineisiin suuremmin huomiota - ne jäävät turhan usein melko merkityksettämiksi. Jos enemmänkin pyrkisimme ostamaan vain ihania asioita, kaappimme olisivat varmasti ilmavampia joskaan ne tuskin tuntuisivat yhtään tyhjemmiltä kuin nykyisellään.

Ehkä ensi vuonna olisikin syytä kiinnittää vielä tarkemmin huomiota siihen, että ostaa pelkästään niitä "täydellisen ihania asioita".

Päivän oivallus Sunnuntaipäivä sujui ihanan rennoissa merkeissä. Aloitin aamun pitkällä lenkillä, kiirehdin brunssille ja vaeltelin ympäriinsä vanhoilla kotikulmilla Itä-Lontoossa. Aurinkoa riitti ja puistossa näkyi jo kevään merkkejä.

Pysähdyimme kahville kun siltä tuntui ja kävimme parissa huikeassa näyttelyssä.

Omalla mittapuullani päivä hipoi täydellisyyttä.

Taas hyvä käytännön esimerkki siitä, että parhaat matkamuistot ovat ehdottomasti niitä, jotka eivät vie tilaa matkalaukusta.

Päivän haaste Lähinnä päivän aikana haastavaa oli muistuttaa itseään siitä, miksi kohta on taas palattava takaisin Helsinkiin.

Ihanaa viikkoa muruset!

Regents Canal - helposti parasta Lontoossa.

Päivä 46: Kellohame ja lisää kiusauksia

Tarina Ostin tämän hameen Oxfordista pari kesää sitten. Vietin siellä reilun viikon pohtien kuluttajakulttuuria vuosittaisen CCT-konferenssin sekä filosofian ja sosiologian klassikoita kertaavan tohtorikurssin merkeissä. Ohjelma oli todella tiukka, mutta siitäkin huolimatta onnistuin ujuttamaan mukaan nopean kaupunkikierroksen.

Syy luopua Hame on jäänyt kokonaan käyttämättä, joten parempi antaa se eteenpäin. Taas kerran huomaan, että minulla on tapana ostaa vaatteita jollekin ihan täysin muulle tyypille kuin itselleni. Kuka vaan, joka minut tuntee (paitsi ehkä minä itse), tietää varsin hyvin, että tyylini on aika graafinen ja tumma. Lintukoristeinen kellohame ei taida ihan istua tähän. Olisi siis ehkä kannattanut vain keskittyä Oxfordin mielettömän ilmapiirin aistimiseen, luuhata enemmän kirjakaupoissa ja käydä vaikka katsomassa upean Jenny Savillen näyttely toiseen kertaan.

Päivän haaste Lauantaina haastoin itseäni taas lisää kun lupauduin ystäväni seuraksi Oxford Circusin Nika Towniin etsimään lenkkareita. Sen lisäksi, ettei kukaan täysijärkinen mene lähellekään Oxford Streetiä lauantaisin, oli todella vaikeaa poistua Nike storesta ilman uusia juoksuvaatteita kevääksi. Haastaakseni itseäni vielä lisää jatkoimme matkaa toiseen lempikauppaani Dover Street Marketiin, missä tosin pääosassa on ennemmin hienojen asioiden katselu kuin niiden ostaminen. Sieltä poistuminen ilman ostoksia olikin hieman helpompaa - on paljon helpompaa perustella itselleen, miksi 1200 punnan laukku on jätettävä kauppaan kuin 50 punnan juoksupaita.

Päivän oivallus Lauantai oli upea päivä. Vietin aikaa upeiden tyyppien kanssa, kävelin ympäri Lontoota ja tein huikeita juttuja. Loppujen lopuksi ostamattomuus oli vain hyvä asia - oli todella hyvä, ettei päivää tarvinnut hukata kaupoissa kiertelyyn. Harvemmin sitä jälkikäteen jää harmittelemaan, ettei viettänyt enempää aikaa shoppaillen.

Päivän päätteeksi kävimme vielä katsomassa Richard Hamiltonin upean retrospektiivin Tate Modernissa. Ehdottomasti suosittelen - hienosti koostettu näyttely ja herättää edelleen ajatuksia.

Dover Street Market

Päivä 45: Ihanaa ystävänpäivää

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
Antoine de Saint-Exupéry

Tarina Kaikesta kliseisyydestään huolimatta Pikku Prinssi on aivan huikea kirja. Jos tarina ei ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa ehdottamasti tutustua. Alkuperäiskielellä olen tavannut sitä useampaan kertaan ranskantunneilla ja tämän niteen olen tainnut epähuomiossa pihistää jenkkivaihtoni aikaisesta High Schoolista. Löytäessäni kirjan hyllystäni se palautti mieleen niin kauniin tarinan prinssistä, ketusta ja ruususta kuin hauskoja muistoja vaihto-oppilasvuodeltakin.

Syy luopua Omistan Pikku Prinssin useammalla kielellä ja tätä ranskankielistäkin taidan omistaa kaksinkappalein. Ystävänpäivän kunniaksi lahjoitan tämän jollekin kielitaitoiselle, tärkeälle tyypille.

Päivän oivallus Näin ystävänpäivänä on hyvä muistaa, että harvemmin mikään esine on oikeasti sellainen, että se toisi elämäämme edes puolen siitä merkityksellisyydestä tai onnesta kuin ystävät.

Päivän haaste Tänään aamupäivällä vierailin upeassa From Club to Catwalk-näyttelyssä Victoria and Albert-museossa. Museokaupat ovat yleensä suuri heikkouteni, mutta tällä kertaa onnistuin poistumaan ostamatta edes postikortteja.

"Love is the only sane and satisfactory answer to the problem of human existence" 
Erich Fromm

Ihanaa ystävänpäivää muruset!

Sydänkäpyset Peter Panin patsaalla tänä aamuna

Päivä 44: Oranssi possu ja Lontoon houkutukset

Tarina Olen ostanut tämän säästöpossun joskus miljuuna vuotta sitten Ikeasta. Ajatuksenani varmaan ryhtyä säntilliseksi ihmiseksi, joka keräisi kolikot talteen. Ehkä tämäkin on taas yksi lukuisista esimerkeistä siitä miten ostamme asioita toiveminällemme. Olenkin keräillyt sinne matkoilta ylijääneitä kolikoita tarkoituksenani viedä ne rahankeräykseen lentokentälle.

Syy luopua Sinänsä ihan näppärä esine, mutta onhan se kooltaan aivan liian iso ja ruma kuin mikä. Olen meinannut luopua oranssista possusta jo moneen otteeseen, mutta sen tyhjentäminen on aina jäänyt kaikessa lähtökiiressä (olen toivoton viimehetkellä pakkaaja).

Eilen vihdoin skarppasin lähtiessäni reissuun ja tyhjensin jo sisällön minigrip-pussiin (askel numero yksi) tarkoituksenani tyhjentää se lentokentän keräyspisteeseen (askel kaksi). Nyt istun sohvalla Shepherd's Bushissa ja kolikkopussi on edelleen laukkuni pohjalla. Ehkä sitten paluumatkalla.

En taida edelleenkään olla kovin säntillinen. Matkalaukunkin suljin taas vartti ennen kuin taksi kurvasi asuntoni eteen.

Päivän oivallus Helppoahan Helsingissä on olla shoppailematta jos vapaa-aika on kortilla ja ostosmahdollisuudet äärimmäisen rajatut.

Päivän haaste Kävellä 20 metriä Lontoossa kompastumatta kassalle luottokortin kanssa. Tästä huolimatta olen onnistunut toistaiseksi.

"I can resist anything but temptation"
- Oscar Wilde

Tämäkin sneakeri jäi kaupan hyllyyn.

Päivä 43: Tiirikointia ja nostattavia kohtaamisia

Tarina Ostin tämän tietokoneelle tarkoitetun lukkovaijerin Lissabonista syksyllä 2011 kun olin lähdössä laivamatkalle kohti Brasiliaa. Teen paljon töitä läppärillä kahviloissa ja minua oli varoiteltu etukäteen siitä, että Brasiliassa koneet häviävät nopeammin kuin kulmakahvilassani. Kollegani suosituksesta hankinkin sitten tällaisen, olisihan koneen katoaminen pitkällä reissulla aikamoinen ongelma.

Syy luopua Olen onnistunut unohtamaan lukon koodin, enkä parhaallakaan tiirikoinnilla tai määrätietoisen apurin avustuksella ole onnistunut selvittämään tätä numeroyhdistelmää. Luovutan.

Jos jollain on parempia ideoita tai enemmän kärsivällisyyttä koodin selvittämiseen, niin ilmoittaudu kommenteissa - lukko on sinun!

Päivän oivallus Esan luennolla katsoimme upean pätkän Invictus-elokuvasta. Youtube-tallenteessa Nelson Mandela (Morgan Freeman) tapaa ensimmäistä kertaa Springbocksin kapteenin Francois Pienaarin (Matt Damonin). Tämän parin minuutin kohtaamisen pohjalta kävimme läpi monia pieniä asioita, joilla Mandela tekee tästä lyhyestä hetkestä lämpimän ja erityislaatuisen. Erityisen hienoa oli nähdä kuinka pienillä eleillä ja toisen huomioinnilla voi saada ihmeitä aikaan.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että olin haalinut itselleni hieman liikaa ohjelmaa. Sain toki paljon aikaiseksi, mutta esimerkiksi Esan nostattava luento meni osin harakoille kun mieli poukkoili ympäriinsä. Päivän päätteeksi olikin syytä hiljentyä hetkeksi ja tyhjentää mieli perinteisellä juoksumeditaatiolla pimeässä rannassa.

Päivä 42: Aikaisia aamuja ja vihaisia lintuja

Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta olen tänään ollut merkillisen täynnä energiaa. Pistäytyessäni työpäivän päätteksi ompelijalla pysähdyin juttelemaan muutaman sanan iäkkään naishenkilön kanssa. Hänkin kyseli, olenko kesän lapsi kun olen niin täynnä valoa ja iloa. Vähempikin saa hymyilemään.

Muuten ostolakkoilijoille ja muuten vaan säheltäjille (samaistun molempiin) vinkkinä, että hyvä ompelija on kultaakin arvokkaampi. Taas tänään pari lempijuttuani sai ompelijan osaavassa käsittelyssä jatkoaikaa. Uskoisin myös, että tulevan vuoden aikana hänen osaamisensa saattaa pelastaa muutamalta asukriisiltä kun uutta ei saa ostaa ja vanhat vaatteet kaipaavat uutta ilmettä.

Tarina Asuessani Lontoossa viime talvena vuokrasin asuntoni  ranskalaiselle Edouardille. Oli hauskaa palata kotiin kun vastassa odotti liuta yllätyksiä. Muutamia mainitakseni, löysin palattuani kirjahyllystä pullon rommia, tietokoneen päältä hassuja figuureja ja laatikonpohjalta Angry Birds aiheisen T-paidan - kaikki nämä pienet ylllätykset saivat hymyilemään.

Syy luopua T-paita oli jätetty minulle Post-it saatteella "If you don't want this, you can give it to one of your brothers". Tuntien veljeni innostuksen vihaisia lintuja kohtaan, taidan muistaa häntä t-paidalla kun ensi kerran tapaamme.

Päivän oivallus Heräsin aamulla tarpeettoman aikaisin - jo neljältä. Sen sijaan, että olisi kiukutellut itselleni turhan varhaisesta heräämisestä, päätin nauttia sen tuomista mahdollisuuksista. Uskomatonta, kuinka paljon saakaan aikaiseksi kun herää 4 tuntia ennen töiden alkua. Opetuksena tästä: kannattaa olla aina valmiina tarttumaan yllättäviin mahdollisuuksiin.

Päivän haaste Tänään on Esan luentokurssin referaatin viimeinen palautuspäivä. Tai oikeastaan yö. Taas huomaa, että deadline on paras motivaattori - tässähän tämä syntyy sopivasti viime metreillä. Ilmeisesti perfektionistille paras tapa luopua itsekritiikistä ja -sensuurista on edelleenkin prokrastinoida viime hetkeen saakka.

Ihanaa iltaa muruset! 

Päivä 41: Upeaa maanantaita ja kiinnostavia taiteilijoita

Tarina Meillä on perheessä aina luettu tosi paljon ja saan äidiltäni lahjaksi melko usein kirjoja. Tämänkin kirjan olen saanut häneltä 

Syy luopua Äitini taitaa tykäta Jane Austenista paljon. Minulla taitaa olla tämä sama kirja niin kovakantisena kuin englanninkielisenäkin. Ja olen jokaikisen näistä niteistä saanut häneltä, viimeisimmän tänä jouluna. 

Päivän oivallus Kampaajani naureskeli minulle, kun toivotin hänelle tekstiviestillä upeaa maanantaita. Hänen mielestään lausahduksessa oli logiikkavirhe - eihän maanantai voi olla hyvä. Totta tai ei, paljon sen hyvyydestä on kuitenkin itsestämme kiinni - reipas toivotus, hymy tai kaunis ajatus piristää niin sen antajaa kuin vastaanottajaa.

Päivän haaste Kampaajalla lueskelin kevään muotilehtiä ja bongasin niiden sivuilta muutaman _todella_ kiinnostavan asun. Hieman ahdisti kun tajusin, että ensi kesä pitää pärjätä samoilla rytkyillä kuin viime vuonnakin. 

Lehtiä selaillessani luin kiinnostavan jutun taiteilijapariskunta Janne Nabbista ja Maria Teeristä, jotka oli hiljattain palkittu vuoden nuorina taiteilijoina. Heidän töissään "kommentoidaan taidetta kulutustavarana ja kritisoidaan ajassamme ilmenevää materialismia". Kuvataideakatemian lopputyönään työpari oli listannut studiostaan löytyvät esineet ja käyttänyt näitä pohjana 'Material library' installaatiolle.

Kiinnostavaa lukea myös kuinka pariskunta oli yksinkertaistanut elämäänsä kertaheitolla viime vuonna muuttaessaan puutaloon Närpiöön sekä miten he olivat päätyneet symbioottiseen tapaansa työskennellä. Kannattaa lukea artikkeli uusimmasta Gloriasta kokonaisuudessaan sekä tutustua heidän tuotantoonsa laajemminkin. Seuraava näyttely on esillä 10.5. alkaen Tampereen taidemuseossa.

Upeaa viikkoa!

Päivä 40: Jouluvaloja ja chillausta

Tarina Taisin saada nämä jouluvalot vanhalta työpaikaltani LVIS-tukusta. Ne ovat palvelleet minua hyvin ja tuoneet jouluntunnelmaa ensimmäisestä omasta kodistani lähtien, välillä varmaan ihan koko vuoden.

Syy luopua Punaiset jouluvalot tuntuvat ehkä hieman .. punaisilta. Nykyään kodissani on jo muutenkin sen verran väripilkkuja, ettei monokromaatisuuteen mieltynyt silmäni pysty oikein käsittelemään ajatusta näin värikkäistä koristeluista.

Päivän oivallus Esineistä luopumisen ohella luovuin viikonloppuna aika monesta muustakin suunnitelmasta. Sen sijaan, että olisin seurannut alkuperäistä suunnitelmaani keskityin lenkkeilyyn, töihin, joogaan ja kokkailuun. Maanantai tuntui aika hyvältä, kun to do-lista oli lyhentynyt ja olo oli virkeä.

Päivän haaste Ei sinänsä vaikeaa, mutta uskomatonta huomata että vuotta on mennyt jo 40 päivää - yli kymmenes! Edelleenkään ostamattomuus ei tunnu hankalalta ja kotona riittää tavaraa ihan luovuttavaksi asti. Ihanaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!

Miten teidän ensimmäiset 40 päivää on sujunut?

Päivä 39: Raakaruokaintoilua

Tarina Sain tämän joskus aikoja sitten lahjaksi, mutta valitettavasti se on lähinnä kerännyt pölyä korulaatikon pohjalla. Olen kuitenkin säilönyt kaulanauhaa, sillä lahjan antaja oli tärkeä ja toisaalta korussa on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin.

Syy luopua Sinänsä ihan kiva asuste, mutta ehkä omaan makuuni hieman turhan etninen. Taidan laitaa hyvän kiertoon ja antaa tämän jollekin jonka tyyliin se sopii paremmin.

Päivän oivallus Kävin tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juoksemassa. Parhaat asiat elämässä ovat kuin ovatkin ilmaisia, olo hyisen lenkin jälkeen oli taivaallinen.

Päivän haaste Osallistuin tänään joogaopettajani Magnuksen raakaruokakurssille ja kokkailimme upeita ruokia käyttäen pelkästään Vitamixia ja monitoimikonetta. Kurssin jälkeen ihmetyttää, kuinka olenkaan pärjännyt ilman kunnon monitoimikonetta tähän asti. Keittiöni alkaa olla kohta täynnä kaikenmaailman vempaimia, mutta haluan, haluan, haluan vielä yhden. No, ehkä tässä on taas yksi mahdollisuus opetella kärsivällisyyttä.

Muuten, Magnuksen resepteihin voi tutustua osoitteessa http://syomiseniloa.blogspot.fi/. Erityisesti kakut ovat olleet menestys joka kerta kun olen niitä tehnyt. Kräkkerit ja erilaiset tahnat maistuvat myös kaikkeen vegaaniseen epäilevästi suhtautuville veljilleni.

Tämän päivän perusteella suosittelen myös kastikkeiden ja muiden suolaisten ruokien testaamista. Jos raakaleivonta tuntuu hieman turhan haastavalta (ei kannata pelätä - se on superhelppoa), Magnuksen upeita kakkuja on tarjolla myös ainakin Johan & Nyströmilla Katajanokalla sekä Kuumassa Pursimiehenkadulla.

Päivä 30-38: Pitkä viikko, mustia myttyjä ja luentovinkki

Viime viikkoon mahtui aika paljon kiinnostavia kokemuksia ja siinä sivussa ehdin luopua muutamasta esineestä. Ehkä helpointa vaan yhdistää kaikki kerralla yhteen postaukseen. Tuntuu muuten tosi hyvältä luopua kerralla isommasta kasasta tavaraa - tuntuu siltä, että rojun määrä ihan oikeastikin vähenee. Huojentavaa kuitenkin projektin kannalta, että kyllä sitä edelleenkin riittää.

Viikko on ollut muutenkin upea - olen tavannut valtavan monta inspiroivaa tyyppiä niin töissä, vapaa-ajalla kuin harrastusten parissa. Tämä viikko on ollut melko hektinen töiden suhteen, mutta onneksi olen ehtinyt vastapainoksi myös joogasalille useampana aamuna.

Sunnuntaina kävin tervehtimässä mummua ja rentouduin viikon päätteeksi Yin-joogassa. Mummu on pirteämpi kuin pitkään aikaan (tosin hänkin ikävöi puuttuvia kirjojaan) ja jooga lopetti viikon lempeästi.

Maanantaina tein aivan liian myöhään töitä. Tiistaina sama juttu.

Keskiviikkona osallistuin Esan luennolle ja sain hienoja oivalluksia. Ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.

Torstaina koin uskomattoman meditaation. Siinä riittää edelleen pureskeltavaa.

Perjantaina opetin kollegani kanssa mahtavaa teekkariporukkaa ja juhlin toisen kollegani Henrin väitöstä. Koin samalla myös vuoden ensimmäisen asukriisin. Onneksi siitäkin selvisin.

Muuten, ilmainen vinkki kaikille - menkää ja osallistukaa valovoimaisen E. Saarisen luentosarjaan - tämä ykkössalin ihme tarjoillaan Dipolissa keskiviikkoisin 15-18 kevätlukukauden ajan. Luennoitsijassa on muutakin loistavaa kuin tämän räikeät bleiserit.

Tarina Suurin osa tämän kerran tavaroista on vaatteita - ajattelin, ettei näistä keksisi niin paljoa sanottavaa yksinään, mutta itseasiassa nyt kollaasia tuijotellessa näihinkin liittyen tulee mieleen monta muistoa ja kiinnostavaa tarinaa.

Syy luopua Vaikka näihin vaatteisiin liittyykin muistoja, ei niille ole ollut mitään käyttöä varmaan moneen vuoteen. Olen säilyttänyt niitä toiveikkaana, mutta ehkä toivo on jo mennyttä.

Päivän kirjasta sen verran, että sen ainoa ongelma on, että minulla on niitä kaksin kappalein.

Päivän oivallus Perjantaina olin erään kollegani kanssa opettamassa teekkareille innovointia ja liiketoimintamalleja. Päivän lopuksi tehtävänämiettiä omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä sitä, mitä hyötyä näistä olisi. Loppukeskustelussa onnistuimme löytämään monesta osanottajasta aivan huikeita kykyjä, mistä he aluksi kertoivat hieman arastellen. Hyvä esimerkki siitä, mitä Esankin luennolla keskiviikkona juteltiin - meissä on niin paljon enemmän kuin mitä päällepäin voisimme kuvitella.

Viikon haaste Olen pyrkinyt pysymään pois Facebookista mahdollisimman paljon. Sinänsä aivan mahtavaa - joskaan ei aina niin helppoa.

Päivä 36: Luova tauko ja paluu blogin äärelle

"Onko sulla kaikki hyvin? Sua ei oo näkynyt somessa moneen päivään?"

Ystäväni soitti minulle maanantaina huolissaan hyvinvoinnistani. Olinhan pysynyt Facebookissa offlinena useamman päivän, laiminlyönyt blogini ja kaikenkukkuraksi unohtanut päivittää kuvat aamusmoothieistani Instagramiin. Syytäkin siis olla ainakin hippusen huolissaan.

Pahoittelut siis hiljaisuudesta - joskus vaan tuntuu siltä, että elämä on melko täynnä.

Etenkin sosiaalisen median parissa tuntuu kuluvan päivä päivältä enemmän aikaa ja seurattavien medioiden määrä vaan kasvaa kasvamistaan. Tuntuu siltä, että kaikkialla pitäisi olla jatkuvasti läsnä ja osallistua keskusteluun. Jopa siinä määrin, että todellisuutemme suorastaan rakentuu sosiaalisessa mediassa. Veljeni kanssa joskus vitsailimme, että jos Sportstracker kaatuu kesken juoksulenkin hävittäen juoksun tiedot, kävitkö lenkillä ollenkaan? Hyvä kysymys.

Samaan tapaan eilisellä aamiaisella viestinnän parissa toimivan ystäväni kanssa pohdimme sitä, miten podemme jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä kuinka meidän pitäisi  olla aktiivisempia Twitterissäkin. No ensinnäkin on itsensä kiusaamista jatkuvasti luoda itselleen semanttisia odotuksia käyttämällä sanaa pitäisi. Ei todellakaan pitäisi - ennemmin joko tekee tai jättää tekemättä, ei ainakaan pohdi mitä kaikkea sitä nyt pitäisikään tehdä. Ja toisaalta, eikö olisikin vielä parempi jos keskittyisi käymään tärkeimmät keskustelut kahvikupin äärellä, pitkän puhelun aikana tai kävelylenkillä hyvässä, itsevalitussa seurassa.

Aina hetkittäin olen kokenut huonoa omaa tuntoa siitä, että blogiakin pitäisi kirjoittaa. Sitten olen todennut itselleni, että "Ei - ei missään nimessä ole pakko.". Viimeisen viikon aikana olen tehnyt ihan muita juttuja - tehnyt aivan liikaa töitä, tavannut rakkaita tyyppejä, joogannut ja nukkunut lähes normaaleja yöunia. Juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä on tuntunut tärkeältä, ei niinkään sitä mitä on pitänyt tehdä.

Toivottavasti kovin moni ei ole ollut harmissaan siitä, että en ole kirjoittanut ajatuksiani tänne viikkoon. Voin kyllä luvata, että olen itse soimannut itseäni tästä henkisestä velttoilusta ihan riittämiin. Tämäkin liittyy itse itselleni asettamiin huikeisiin odotuksiin. Jos käyn lenkillä, minun on juostava maraton. Jos aloitan blogin, sitä on kirjoitettava päivittäin. Vähempi ei riitä.

Joogan myötä olen oppinut hieman kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseäni kohtaan. Samoin sillä pakollisella maratonilla huomasin, että parhaat tulokset saavuttaa kun keskittyy omaan suoritukseensa ja siitä nauttimiseen. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa suhtautua itseeni, elämään ja blogiin rennommin - ainakin jos tuntuu siltä.

3 tuntia 48 minuuttia läsnäoloa palkitsi. 

Ainoa paikka, missä aion jatkossa luvata olla enemmän läsnä on tämä tässä juuri nyt.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Raporttia viimeisen viikon luopumissaldosta seuraa. Siivosin nurkkia tauon aikana ja sormet syyhyävät kantamaan ylimääräistä tavaraa ulos ovesta.

Auringonlaskua Bad Gasteinissa - ikuistettu Instagramiin - tietysti.

Päivä 29: Konferenssimuistoja ja C15-siivousta

Tarina Matkustin syksyllä 2010 Christchurchiin ANZMAC-konferenssiin. Reissu oli upea niin akateemikon kuin matkailijankin näkökulmasta. Reissulta käteen jäi huikeiden muistojen lisäksi myös tämä paperiklipsiteline (onko se edes sana?). Sinänsä hyödyllisempi matkamuisto kuin usein kaikille osallistujille jaettavat nylon-kassit, joille harvemmin löytyy mitään järjellistä käyttöä.

Syy luopua Vierailu Christchurchiin ja sen ympäristöön kahden maanjäristyksen välissä oli valtavan mieleenpainuva. Nämä henkeäsalpaavat maisemat ja mielettömät kokemukset tuskin unohtuvat vaikka luopuisinkin sieltä maailmanääristä kotiinkannetusta materiasta - etenkin kun tämäkin huippuhyödyllinen esine on kerännyt ansiokkaasti pölyä kirjahyllyssä viimeiset 4 vuotta.

Päivän oivallus Osallistuin aina yhtä innostavan Esa Saarisen luennolle Otaniemessä - suosittelen muutenkin kuin luennoitsijan räikeiden bleisereiden takia. Luennolla pohdittiin paljon kiinnostavia teemoja ja päällimmäisenä ehkä jäi mieleen kaunis ajatus siitä, että meillä kaikilla on potentiaalia paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisimmekaan.

Suoranainen oivallus - tai ehkä ennemminkin käytännön ohje liittyi Esan lanseeraamaan C15 tekniikkaan (vrt. Pomodoro), mikä vapauttaa uudenlaiseen ajatteluun sekä auttaa löytämään aikaa kirjoittamiselle.

Tähän liittyen pohdimme tauolla elämän suurten ja pienten haasteiden jakamista pienempiin osiin - onhan aivan eri asia aloittaa kirjoittamaan kirjaa kuin kirjoittaa 15 minuuttia siellä, 15 minuuttia täällä. Sama pätee myös ehkä nurkkien siivoamiseen - itselläni ainakin tällainen hidas siivoaminen tuntuu huomattavasti kivuttomammalta kuin koko kodin detoxaaminen tavarasta yhden viikonlopun aikana.

Päivän haaste Vaikka olenkin tyytyväinen tähän luomaani blogikonseptiin, mikä pakottaa minua keksimään päivän haasteita ja oivalluksia - alkaa haasteiden keksiminen tuntumaan vaikealta. Totesin juuri veljelleni, että ostaminen ei ylipäänsä enää edes käy mielessäni niin usein kuin kuukauden alussa. Toki tänäänkin moni asia on ollut haastavaa - aikainen aamuherääminen, pari visaista pulmaa töissä tai paikan löytäminen täydestä luentosalista - mutta onneksi sentään kuluttaminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa. Hyvä näin - toivotaan, että sama linja jatkuu!

Viimeisenä kevennyksenä vinkkaisin vielä Esan kallonkutistuskoneesta, jonka avulla voit nopeasti selvittää keitä Ankkalinnan hahmoja muistutat eniten omilta luonteenpiirteiltäsi. Itse muistutan pääosin leikkisän ilkikurisia Aku Ankan veljenpoikia - löydä sinäkin sisäinen ankkasi.

Päivä 28: Sijoitusvinkit kiertoon

Tarina Osallistuin syksyllä eräisiin juhliin, jonka kutsuvieraat saivat kotiinviemiseksi tämän sijoitusoppaan. Kirjassa rahoituksen professori Puttonen jakaa vinkkejä siihen miten rahansa kannattaa sijoittaa velkakriisin aikana.

Syy luopua Aihe on toki kiinnostava, mutta itse luen mieluummin vapaa-ajallani fiktiota tai onnellisuusoppaita. Ystäväni bongasi tämän viikonloppuna hyllystäni ja innostui siitä, joten taidan yllättää hänet iloisesti.

Päivän oivallus Kaivelin juuri keittiössäni sijaitsevaa siivous- ja romukaappia, missä on aina ennen ollut aikamoinen sekamelska. Yllätyin iloisesti kun huomasin jo kuukauden jälkeen kaaoksen selvästi vähentyneen - ihan hyvä suoritus vasta kuukauden jälkeen.

Päivän haaste Eräs lukija vinkkasi, että aiemmin mainitsemaani kodittomien talvivaatekeräykseen ei oteta enää vastaan vaatteita. Sinänsä hyvä juttu, että moni on ollut valmis tarjoamaan apuaan. Toki nyt minun pitäisi keksiä toinen kierrätyskohde talvivaatteille - onko teillä muita ideoita paikkoihin, missä apu menisi suoraan tarvitseville?

Päivä 27: Ajanpuutteesta, priorisoinnista ja puutarhatontuista

Olen edelleen blogin suhteen päivän jäljessä. Tai jos totta puhutaan niin blogi ei varmaan ole ainoa asia, jonka suhteen tuntuu että aika loppuu kesken.

Päätin, että joulukuun lopusta jatkunut flunssa saa vihdoin olla ohi ja aloitin taas säännöllisen joogaamisen. Aamuinen treeni piristää toki mieltä ja energisoi uuteen päivään, mutta tuntuu että se yhdistettynä (omalla mittapuullani) riittävään yöuneen jättää kovin vähän aikaa muuhun kuin työntekoon.

Ehkä tämäkin on kuitenkin vain yksi ilmentymä priorisoinnin tärkeydestä. Yksinkertaisesti on opittava tunnistamaan itselle tärkeät asiat ja luopumaan niistä, jotka eivät suoranaisesti johda mihinkään.

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä myös miettiä, mitä tämä minnekään johtaminen tarkoittaa - niin tavaroiden, ajankäytön kuin vaikka ihmissuhteidenkin suhteen. Ainakin itselleni tämä 'hyöty' voi olla hyvin monenlaista - eikä sillä ole mitään tekemistä utilitaristisen näkökulman kanssa.

Eräs ystäväni ihmetteli viikonloppuna kultaista pihatonttuani ja totesi, että se tullaan varmaan näkemään blogissa jo ihan lähiviikkoina. Hänen suureksi yllätyksekseen totesin, että tonttu ei ole menossa minnekään. Toki se on malko mauton (aikamoinen "understatement") ja täysin hyödytön. Tästä huolimatta tonttu ilahduttaa minua olemuksellaan ja tuo mieleen hauskoja muistoja, joten se on minulle hyvinkin hyödyllinen.

Uskoisin, että saman voi yleistää ihan mihin vaan. Kun tietää, mitä haluaa ja mikä edistää omaa hyvinvointia, on helppo raivata näille aikaa. Itse ainakin koen löytäneeni aika monta tällaista asiaa - nyt vaan pitäisi oppia sanomaan ei kaikelle muulle.

Ja nimenomaan tästä samasta syystä on kuitenkin täysin välttämätöntä hukata kokonainen viikonloppu tehden ei mitään (mutta toki hyvässä seurassa). Tässäkin minulla on vielä ehkä hieman harjoiteltavaa - onhan helpompi täyttää elämänsä kaikella puuhastelulla, niin ainakin tuntuu tekevänsä jotain järkevää.

Tarina Tämän päivän esine on musta villakangastakki jostain vuosien takaa. Se on ollut ties kuinka pitkään niiden vaatteiden joukossa, joista varmaan pitäisi luopua, mutta jostain syystä en ole luopunut.

Syy luopua Ehkä tämän kuin eilisenkin esineen kohdalla kiinnostavampaa kuin se, miksi niistä olen luopumassa, on se miksi olen säästänyt niitä niinkin pitkään. Tätä on syytä ehkä pohtia laajemminkin.

Päivän oivallus Tämänkin takin aion lahjoittaa asunnottomille. Aluksi ajattelin, että se on varmaan todella epäkäytännöllinen siihen tarkoitukseen, mutta eihän kodin puute tarkoita sitä, ettei ihmisellä olisi käyttöä siistille takille. Päinvastoin.

Päivän haaste Omien ennakkoluulojen kanssa eläminen on hetkittäin haastavaa.

Kuinka voisin edes harkita luopuvani tästä?

Päivä 26: Talvivaatteita kodittomille

Mennyt viikonloppu meni ohi ennenkuin huomasinkaan. Ilmeisesti aika tosiaan lentää kuin siivillä kun on hauskaa.

Ostamattomuus tai asioista luopuminen ei tosiaankaan aiheuttanut päänvaivaa. Päinvastoin - sain vihdoin luovutettua ison kasan eteisessä odottaneita tavaroita ystäville eikä kaiken tohinan keskellä juurikaan ehtinyt ajattelemaan kuluttamista (tai ennemmin toki omalta kohdaltani kuluttamattomuutta).

Asia, mikä minulle taas viikonlopun aikana kristallisoitui oli se, että asiat vaativat oman aikansa. Olin ajatellut, että minulla olisi 'jossain välissä' aikaa kirjoittaa blogia ja hoitaa pari työasiaa, mutta sunnuntai-iltana huomasin käyttäneeni jokaikisen hetken johonkin aivan muuhun. Ihan positiivisessa mielessä.

Tarina Ostin tämän toppatakin joskus syksyllä 2006, koska se oli mielestäni superhieno. Käytinkin sitä ahkerasti sen talven ja varmaan seuraavankin, mutta lähivuosina sen olemassaolo on unohtunut. Tajusin toki juuri, että sen ostohetkestä on kulunut yli seitsemän vuotta - todella vaikea hahmottaa, että aika kuluu noin nopeasti.

Syy luopua Olin jo muutenkin siirtänyt tämän rotsin odottamaan päätöstä sen lopullisesta kohtalosta. Tänään huomasin Facebookissa linkin uutiseen, missä kerrottiin asunnonnottomien hyväksi järjestetystä talvivaatekeräyksestä. Päätinkin, että olisi syytä kaivaa esiin kaikki ylimääräinen lämmin vaatetus ja lahjoittaa ne hyvään tarkoitukseen. Taidan jatkaa projektia myös parin seuraavan päivän ajalta.

Päivän oivallus Välillä on syytä unohtaa kaikki, mitä 'pitäisi tehdä' ja keskittyä vain olemaan läsnä ja hymyilemään.

Päivän haaste Kuinka yhdistää riittävät yöunet ja kaikki hauska?

Päivä 25: Häähumua ja elämää ilman älypuhelinta

Lauantain vietin Salossa juhlien ystäväni häitä. Menomatkalla onnistuin tahattomasti luopumaan iPhonestani tiputtamalla sen Fredrinkadulle. Sinänsä hauska sattuma, sillä juuri edellisiltana ystävä oli kehottanut minua kokeilemaan älypuhelimetonta elämää.

Tämä ei todellakaan ollut lähiaikoina ainoa kerta, kun olen joutunut olemaan ilman puhelinta useamman päivän, mutta muistutti minua taas siitä kuinka rentouttavaa se onkaan. Täytyy ehkä pohtia, miten omaa älypuhelimen käyttöä voisi järkeistää jatkossa.

Elämä kuitenkin palautui taas normaaleihin uomiinsa sunnuntaina kun hain puhelimeni takaisin tuntemattomalta hyväntekijältä, joka oli korjannut sen talteen kadulta ja etsinyt minut käsiinsä. Tästäkin olen huikean kiitollinen - ihanaa huomata, että maailmassa on näin upeita ja hyväntahtoisia ihmisiä.

Tarina Älypuhelimen lisäksi luovuin lauantaina myös mustasta paidasta, jonka olen ostanut jokunen vuosi sitten Lontoosta.

Syy luopua Tässäkään paidassa ei sinänsä ole sen suurempaa vikaa, mutta sen leikkaus ei ole minulle paras mahdollinen joten se on jäänyt todella vähälle käytölle. Sitä vastoin  se sopi ystävälleni Iirikselle erinomaisesti, joten laitan mieluusti hyvän kiertämään.

Päivän oivallus Hukattuani puhelimeni, en saanut napattua yhtään kuvaa koko häiden aikana. Loppujen lopuksi kuitenkin ne parhaat muistot varmasti säilyvät mielessäni ilmankin - etenkin kun ilman puhelinta sain keskittyä tilanteisiin täydella sydämellä, ilman tarvetta nokkelien hashtagien ja kekseliäiden kuvakulmien ideointiin.

Päivän haaste Ihan kokonaan en ehkä kuitenkaan puhelimesta ole luopumassa - sen verran haastavaa oli vieraassa kaupungissa suunnistaminen ilman karttasovellusta.

Päivä 24: Sisustusinspiraatiota ja treenihaaveita

Luin äsken uusinta Deko-lehteä, joka esitteli ihania koteja ja tarjosi valtavan määrän sisustusinspiraatiota. Kuvia katsellessani totesin taas itselleni, että paras sisustuselementti on ehdottamasti tyhjä tila. Ilmavuus kiinnittää huomion huolella valittuihin yksityiskohtiin ja antaa kontrastin kirkkaille väreille.

Väittäisinkin, että tämän vuoden paras sisustustrendi on tavaran vähentäminen.

Tarina Olen hankkinut käsipainot joskus aikoja sitten sillä ajatuksella, että voisin treenata hartia- ja käsilihaksia kotona. Sinänsä nerokas tavoite, mutta prosessi on tähän ehkä hieman väärä.

Syy luopua Pidän urheilusta kovasti, mutta käsipainot keräävät nurkassa pelkkää pölyä. Tähän ikään mennessä olen oppinut, mistä lajeista saan iloa ja uutta energiaa. Kotona yksin käsipainoilla treenaaminen ei ole yksi näistä. Parempi siis laittaa nämäkin eteenpäin. Olisiko kellään muulla tarvetta näille?

Päivän oivallus Sisustuslehteä selaillessa kiinnitin huomioni myös lukuisiin vinkkeihin siitä, miten kaaosta voi hallita ostamalla erilaisia säilyttimiä. Eikö olisi järkevämpää jättää purkit, laatikot ja naulakot kauppaan ja pitää hallittavan tavaran määrä minimissään.

Päivän haaste Nukuin yönä itselleni poikkeuksellisen pitkät yöunet ja tänään kaikki on ollut helppoa. Haastavinta on varmaankin ollut olla fiilistelemättä tätä epätavallisen mahtavaa oloa kaikille.

Taidan seuraavaksi lähteä kehittelemään uutta raakakakkureseptiä ja viettämään perjantaita ystävien seurassa. Upeaa viikonloppua kaikille!

Päivä 23: Kirjahyllyn harvennusta

Tarina Moni ystäväni oli kehunut minulle tätä älykästä trilleriä, joten viime syyskuussa nappasin sen mukaan Heathrowlta matkustaessani Bostoniin. Omassa genressään kirja on loistava - sen teksti on sujuvaa, juoni on hienosti rakennettu ja tarina tempaa mukaansa. Kahlasin kirjan läpi viikon työreissun aikana. 'Gone girl' oli juuri sopivan kevyttä ja viihdyttävää lukemista jet lagiselle, muttei jäänyt mieleen mitenkään erityisen miellyttävänä lukukokemuksena.

Syy luopua Harvemmin lukee kirjaa, jonka hahmoja ja näiden käytöstä kohtaan kokee näin suurta vastenmielisyyttä. Enempää en viitsi tässä sanoa, etten pilaa tarinaa niiltä, jotka sen aikovat vielä lukea. Genre ei kuulu omiin suosikkeihin, joten turha tätäkään opusta on säilöä ääriään myöten täynnä olevassa kirjahyllyssäni. Lahjoitinkin kirjan paljon lukevalle ystävälle.

Päivän haaste ja oivallus Lempivaatekauppani muistutti minua sähköpostitse alennusmyyntinsä viimeisestä rysäyksestä. Jostain kumman syystä päätin kiusata itseäni katsomalla, josko tarjolla olisi jotain itseäni kiinnostavaa. Olihan siellä, mutta pysyin lujana. Tästä sisuuntuneena päätin kuitenkin vihdoin poistaa itseni kaikilta postituslistoilta, joiden lähettämät sähköpostit täyttävät postilaatikkoni. Hienosti hoidettu - nyt vältyn kiusauksilta sekä vähennän meilikaaosta. Nerokasta.

Päivä 22: Vaihtoehdoista ja onnellisuudesta

Tänään on taas sellainen päivä, että voisin kernaasti luopua yhdestä ajatuksesta tavaran sijaan. Päässä risteilee sellainen määrä ideoita, neronleimauksia ja suuria suunnitelmia, että on vaikea saada kiinni niistä yhdestäkään. Ehkä hyvä niin, monet niistä ovat jokseenkin julkaisukelvottomia.

Eilisen blogissa pohdin, että olemme onnellisempia kun keskitymme niihin asioihin, jotka ovat hyvin sen sijaan että keskittyisimme murehtimaan elämän nurjaa puolta.

Samaan tapaan Barry Schwartz (ja moni muu sitä ennen) on kirjoittanut siitä kuinka vaihtoehtojen määrän kasvattaminen ei suinkaan lisää onnellisuuttamme vaan pikemminkin päinvastoin. Kaikki tämä nykypäivälle ominainen valinnanvapaus ja -mahdollisuus on itseasiassa syynä onnettomuuteemme. Kun joudumme tekemään valinnan useamman eri vaihtoehdon välillä emme suinkaan iloitse saavuttamastamme lopputuloksesta vaan jäämme pohtimaan kaikkia menettämiämme mahdollisuuksia. Toisaalta jo itse valintatilanne aiheutta monelle stressiä jo etukäteen (aihetta sivuttiin myös tämän kuun Kauppalehti Optiossa Aki Hintsan kinnostavassa haastattelussa - harmillista ettei tätä kiinnostavaa juttua löydy netistä).

Aika surullista, eikö?

Hyvänä esimerkkinä tästä on ystäväni, joka hankki itselleen hiljattain blenderien Rolls Roycen, Vitamixin. Muutaman viikon hän blendaili menemään kaiken mahdollisen ja intoili tästä sosiaalisen median täydeltä - onnellisempana kuin koskaan.  Tämä onnellisuuden tila tuli päätökseen, kun hän huomasi, että hänen omistamansa malli ei suinkaan ole blenderivalmistajan tehokkain ja kaunein malli vaan on olemassa uudempi ja uljaampi versio klassikkolaitteesta. Samantien tietoisuus kaikista menetetyistä blendaamisen mahdollisuuksista sai hänet unohtamaan nykytilan autuuden ja keskittymään siihen miten paljon paremmin asiat voisivat vielä olla. Huvittavaa ja harmillisen totta, mutta ei lainkaan epätavallista.

Ehkä tässä olisi ainakin itselleni vielä harjoiteltavaa - niin päätöksen teossa kuin lopputuloksen erinomaisuudesta iloitsemisessa.

Tässä vielä aiheeseen liittyvä teksti - miksi valinnat ovat stressaavia ja kuinka vähentää valintojen aiheuttamaa stressiä.

Loistavaa torstaipäivää, tehkää tänään hyviä päätöksiä!

Tarina Ostin tämän Finlandia-ehdokkaan pokkariversion Hulluilta Päiviltä Akateemisesta. Välttelen Stockmannin ympäristöä tämän puolivuosittaisen ostoskarnevaalin aikaan, mutta Akateemisesta pystyn harvemmin pysymään kaukana. Päädyn aina ostamaan kasan kirjoja ja taiteilijatarvikkeita. Vaikka lukeminen ja maalaaminen ovatkin lähellä sydäntä, tuntuu siltä että ostan näitä sille tyypille, joka haluaisin olla. Ihanneminäni ilmeisesti kokkaa monimutkaisia ruokalajeja ja maalaa lähes maanisesti - ostamani kirjat ovat hienosti kuvitettuja keittokirjoja ja raskaita klassikoita sekä maalauskanvaseitakin minulla taitaa olla tallessa useampien Hullujen päivien edestä.

Syy luopua Tätä kirjaa voin jopa suositella muille. Minulla on näitä kuitenkin kaksin kappalein joten päätin ilahduttaa kummityttöni isää laatulukemisella.

Päivän oivallus Jos haluan olla enemmän ihanneminäni kaltainen, minun kannattanee ottaa sivellin kauniiseen käteen, viettää enemmän aikaa keittiössä sekä vaihtaa somessa roikkuminen keltaiseen kirjastoon. Pankkikorttia vinguttamalla tämä muutos tuskin ainakaan tulee tapahtumaan.

Päivän haaste Tänään on yksi niistä päivistä, ettei itsekään meinaa pysyä omien ajatustensa perässä tai osaa päättää edes mistä pitäisi kirjoittaa. Todennäköisesti heti tekstin julkaistuani harmittelen, etten kirjoittanut jostain muusta tänään pohtimastani aiheesta. 

Päivä 21: Vaatekaapin sisällöstä ja ihmistyypeistä

Joku merkittävä tyyppi sanoi joskus, että on olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä joiden vaatekaapissa on pelkkiä aarteita ja niitä joiden vaatekaappi on aina vajaa.  

Pohdin tässä yksi päivä, että ostamisen lopettaminen on saanut minua myöskin arvostamaan sitä mitä minulla on entistä enemmän. Minulla, kuten monella kanssasisarellani on ihan riittävästi (joku voisi jopa sanoa että hieman enemmänkin) vaatteita. Siitä huolimatta monena aamuna on tuntunut siltä, ettei ole yhtään mitään päällepantavaa.

Kuitenkin, nyt kun uusien vaatteiden ostaminen ei enää ole mahdollisuus, näitä aamuja on yhä harvemmin ja olen entistä enemmän alkanut iloitsemaan siitä mitä minulla jo on. Sen sijaan, että harmittelisin vaatekaappini riittämättömyyttä, arvostan entistä enemmän niitä aarteita mitä se kätkee sisäänsä. Mikä vielä parempaa - voi olla, että muutama upea juttu, jotka aiemmin ovat jääneet vähemmälle käytölle saa nyt uuden mahdollisuuden!

Palatakseni vielä alun mietelauseeseen, ehkä kyse ei tosiaan ole pelkästä vaatekaapista vaan suhtautumisesta elämään noin ylipäänsä. Itse ainakin olen paljon onnellisempi kun kiinnitän huomioni minua ympäröiviin ihaniin asioihin ja mielettömiin tyyppeihin kuin jos murehdin niitä asioita mitä en pysty saavuttamaan.

Ihanaa tiistai-iltaa!

Tarina Olen ostanut tämän villatakin joskus Stockalta. Se on lämmin, laadukas ja musta - kaikki mitä vaatteelta odotan, nappiostos siis.

Syy luopua Taidan olla vähän liiankin hyvä ostamaan mustia vaatteita. Moni ystäväni voisi olla tästä samaa mieltä. Valitettavasti näitä mustia villatakkeja taidan omistaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Tämä yksilö saakin siis uuden mahdollisuuden ystäväni käytössä.

Päivän oivallus Uskomatonta. Olen kirjoittanut blogia jo 3 viikkoa. Se on melko pitkä aika tyypille, joka innostuu helposti ihan mistä vaan. Ja unohtaa innostuneensa vielä helpommin.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että haluaisin tehdä siivousta kotona nopeammin kuin yhden tavaran päivävauhtia. Otan tämänkin kuitenkin kärsivällisyysharjoituksena (iso haaste). Vuotta on kuitenkin jäljellä vielä 344 päivää.

Päivä 20: Haaveilua ja halpoja huonekaluja

Sunnuntaisen muuton yhteydessä jouduin tekemään pikavisiitin sinikeltaiseen huonekaluliikkeeseen. Onneksi kuitenkin ostossaldo jäi osaltani laihaksi ja poistuin paikalta pelkästään viherkasvin, orkidean ja kahden LED-lampun kanssa. Selvyyden vuoksi myös mainittakoon, että ostin nämä äitini pyynnöstä mummulleni, jonka uusi asunto kaipasi piristystä.

Alkuperäinen syy vierailuun oli tutustua heidän kirjahylly valikoimaansa, ja tämän johdosta jouduin kiertämään koko yläkerran huonekalunäyttelyn. Siinä esittelyhuoneiden lomassa vaeltaessani tuli itsellenikin hyvin selväksi, ettei Ikea myy meille pelkästään halpoja huonekaluja vaan undelmaa paremmasta elämästä ja arjesta. Siellä ihmiset viettivät viikonloppuaan rakkaimpiensa kera haaveillen tulevasta kodista ja siihen liittyvästä identiteetistään.

Pohdimme joskus kollegani kanssa, että koti ja sen ympärillä tapahtuva kulutus olisi ylipäänsä kiinnostava tutkimuskohde - erityisesti se, kuinka nuoret pariskunnat rakentavat yhteistä kotia ja kertovat toisilleen tarinoita siitä minkälaisia ihmisiä he voisivat uudessa kodissaan olla. Tähän liiketoimintamahdollisuuteen ovatkin tarttuneet huonekaluliikkeet, sisustuslehdet ja kiinteistövälittäjät, ketkä ruokkivat näitä tulevaisuuden kuvia tarjoten asiakkailleen rajattoman määrän mahdollisuuksia oman elämän näyttämön rakentamista varten.

Ikea on ehkä nerokkain tämän käytänteen hyödyntämisessä - ainakin uskoisin että pelkät lihapullat ja lastulevyiset huonekalut eivät yksinään riittäisi houkuttelemaan kaikkea tätä ihmispaljoutta vantaalaiseen huonekaluhalliin kirpeän aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Kiinnostavaa on myös se, kuinka Ikea on tehnyt saman sisustamiselle kuin H&M ja Zara ovat tehneet pukeutumiselle. Se on muuttanut käsitystämme sisustumisesta ennemmin jatkuvaksi prosessiksi, missä kodin ilmettä mukautetaan jatkuvasti vastaamaan kauden trendejä ja muuttuvia olosuhteita sen sijaan, että ihvestoitaisiin sukupolvelta toiselle kestäviin klassikoihin. Onneksi kuitenkin tämäkin on herättänyt vastaliikeen ja esimerkiksi Artekin klassikkotuolin slogan 'One chair is enough' resonoi taas monen nykypäivän sisustusintoilijan ajatusmaailman kanssa.

Tarina Päivän ajatuksen siivittämänä päätin luopua vaihteeksi yhdestä ruotsalaisesta klassikosta, jääpalamuotista. Ikeassa asioidessa käy usein niin, että vaikka alunperinkin menisikin hakemaan edullista kylpyhuoneen mattoa, ostoskoriin päätyy yhtä sun toista muutakin tarpeellista. Kuten muovinen aterinsarja (tästä en luovu vielä), kokoelma kynttilöitä, lajitelma lasipurkkeja tai limenvihreä jääpalamuotti - kaikkea mitä ilman on ollut puolimahdoton pärjätä aiemmin.

Syy luopua Uskon, että pärjään jatkossa aivan mainiosti ilman meritähden mallisia jääpaloja, jotka muotonsa vuoksi sulavat aivan liian nopeasti tehden cocktaileista vetisiä ja laimeita.

Päivän oivallus Kodin esineistöstä on tehty harmillisen vähän tutkimusta ainakaan kulutustutkimukseen puolella. Ainoita mieleentulevia vertaisarvioituja tutkimuksia kodin esineistöön liittyen ovat Coupland 2005, Epp Price 2010 sekä Curasi, Price ja Arnould 2004. Hieman aiheen vierestä, mutta kiinnostavia ajatuksia on Mika Pantzarilla kirjassaan Kuinka teknologia kesytetään? sekä hänen muissa tutkimuksissaan koskien esimerkiksi tuotediversiteettiä.

Päivän haaste Oli yllättävän vaikeaa poistua Ikeasta ostamatta mitään. Jotenkin vanhasta tottumuksesta mieli olisi tehnyt napata mukaan vaikka setti keittiöpyyhkeitä, uusi kylpyhuoneen matto tai edes paketti tusseja. Kotiin päästyäni olin kuitenkin erittäin onnellinen, että pärjäsin ilman.

Ihanaa uutta viikkoa!

Päivä 19: Muuttopuuhia ja itsen arkistointia

Käytin valtaosan sunnuntaita isoäitini muuttamiseen. Muutos oli varmasti suurin Sirkka-mummulle, jonka elämän pakkasimme laatikoihin ja jonka uuteen osoitteeseen siisrsimme vain murto-osan esineistä, joita hän on 84-vuotisen elämänsä aikana kerännyt. Olin kuitenkin yllättynyt kuinka vahvasti itsekin reagoin kuullessani, että minulle tärkeä paikka on kohta pelkkä muisto. Tuntui siltä, että niin moni onnellinen muistoni häviää samalla kuin luovumme niiden tapahtumapaikasta.

Toisaalta oli myös kiinnostavaa käydä läpi mummun kotoa löytyviä kerrostumia - upeaa kirjakokoelmaa, tyylikkäitä asukokonaisuuksia, silkkaa romua ja vanhoja muistoja. Jotenkin monien näiden esineiden kautta näin myös isoäitini uudessa valossa. Tämä muistutti minua siitä, että täytyy kysellä häneltä enemmänkin hänen nuoruudestaan ja niistä ajoista kun hän käytti löytämiämme iltapukuja.

Kulutustutkijana olen aina ollut kiinnostunut omistamiemme esineiden elämänkerrallisesta ulottuvuudesta ja kaikista niihin liittyvistä merkityksistä. Kuten gradussanikin pohdin (ja kuten todella moni muukin on aiemmin kirjoittanut), kuluttaminen ja identitetti ovat todella tiukasti sidoksissa toisiinsa ja tästä näkökulmasta keräämämme tarinat ovat ikäänkuin arkisto itsestämme.

Tämä ajatus tuli taas mieleen mummun ja vaarin kirjahyllyjä tutkiessani. Etenkin oli kiinnostavaa huomata, minkälaista yhteyttä tunsin edesmenneeseen vaariini hänen nimellään varustettuja kirjoja selatessani. Tunsinkin valtavaa haikeutta kun äitini soitti tänään kertoakseen, että antikvariaatin pitäjä oli käynyt hakemassa kirjat hyllyineen pois. Onneksi kuitenkin mummuni (ja tämän tärkeimmät kirjat) on edelleen lähellä, joten voin jatkaa muistojen keräämistä vaikka vielä toivottavasti pitkään.

Hassua, miten tavaroista luopuminen herättääkin tunteita. Etenkin kun saman viikonlopun aikana äitini hävitti valtavan määrän tavaraa, minkä poisheittäminen ei liikuttanut minua suuntaan tai toiseen. Kiinnostavaa onkin millä tavoin tietyt omistuksessa saavuttavat aivan erityisen aseman ja pitävät sisällään valtavan määrän merkityksellisyyttä kun taas monien tavaroidemme kohtalo on jäädä täysin yhdentekeviksi.

Jäin erityisesti pohtimaan, mitkä tavarat tänä päivänä säilyttävät palan identiteettiämme jälkipolville kun esimerkiksi kirjojen ja levyjen kerääminen jää harvojen asialle omistautuneiden puuhasteluksi. Mitä luulette - mitkä tavaroistanne kertovat teistä eniten ihmisinä?

Tarina Sunnuntaina luovuin pippurimyllystä. Olen ostanut tämän kohtuullisen laadukkaan myllyn joskus aikoja sitten Stockmannilta.

Syy luopua Nykyään jauhan pippurini toisen isoäitini vanhalla puisella myllyllä, joten on aika luopua tästä tuplakappaleesta.

Päivän oivallus Tuntuu siltä, että aiemmin kun omistimme vähemmän tavaraa, näihin esineisiin liittyi paljon enemmän merkityksiä. Nykyisistä tavaroistamme on vaan niin paljon helpompi luopua kun niihin ei juurikaan ole ehtinyt kiintyä ja toisaalta ne ovat todella helposti korvattavissa.

Päivän haaste Mummuni asuntoa pakatessamme huomasin, että taidan olla paljon kiinnostuneempi materiasta kuin haluaisinkaan itselleni myöntää.

Päivä 18: Positiivinen kierre ja kiitollisuutta

Blogini inspiroimana siskoni on raivannut kotiaan ylimääräisestä roinasta. Kun puhuimme hänen projektistaan sekä luopumisen herättämistä tuntemuksistä hän totesi, että:

"On kovin helppoa luopua materiasta, kun tietää että elämässä on jotain paljon tärkeämpiä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä omistamisen kanssa"

Kaaoksen selvittäminen ja turhasta luopuminen on positiivinen kierre - kun tekee elämään tilaa ihanille asioille ja kepeydelle, sieltä on entistä helpompi siivota pois ylimääräistä sälää.

Hengittele ja hymyile tänä viikonloppuna - elämä on ihanaa!

Tarina Entinen, edelleen rakas, poikaystäväni antoi tämän talouspaperitelineen minulle joululahjaksi joskus 2000-luvun alkupuolella.

Syy luopua Kyseinen esine ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole löytänyt paikkaa elämästäni, joten ehkä on aika päästää se vapaaksi.

Päivän oivallus Olen tänä viikonloppuna iloinnut jokaisella solullani. Juhlimme tänä viikonloppuna isäni ja tämän vaimon 20-vuotishääpäivää. Se sai minut kokemaan suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja samalla muistutti minua siitä, että vaikka aina kaikki asiat eivät ole helppoja ne tapahtuvat syystä.

Päivän haaste Isoäitini muuttaa tänä viikonloppuna palveluasuntoon ja olemme tyhjentäneet hänen vanhaa kotiaan. Tänään olin taas kiusauksen edessä isovanhempieni kirjahyllyllä, mikä pullistelee laatukirjallisuutta isoisäni ammatin takia. Otin toki talteen liudan klassikkoteoksia, mutta ymmärsin kuitenkin jättää monta houkuttelevaa teosta hyllyyn.

Tästä maisemasta iloitsin koko päivän.