Helsingin sanomissa käsiteltiin sitä, miten muutokset teknologiassa vaikuttavat kotiemme esineistöön ja järjestykseen. Aihe koskettaa itseänikin monella tapaa niin kuluttajana kuin tutkijanakin.
Kiinnostavaa on, kuinka vahvasti teknologia sanelee sen, miltä kodeissamme näyttää. Itsekin huomasin tämän vuosia sitten luopuessani televisiosta; ilman tätä 'alttaria' olohuoneen voi sisustaa huomattavasti vapaammin. Tämän lisäksi Hesarin artikkelin mukaan kodeistamme on kadonnut puhelinpöytä, CD-torni ja kohta kirjahyllykin. Näiden tilalle odotetaan ilmestyvän 'eristäytymiskalusteita' pelaamiseen ja musiikinkuunteluun sekä ruokapöytä elää uutta kukoistusta kodin askareiden keskuksena.
Sen lisäksi, että teknologia muokkaa kotimme järjestystä, se muuttaa vahvasti myös arkeamme. Tapaamisia ei enää sovita eksaktisti, päivämme pirstaloituu erilaisten kommunikaatiokanavien välille, olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja uutisvirta tavoittaa meidät paikasta riippumatta. Kiinnostavaa aiempaa tutkimusta aiheesta on mm. kollegojeni Karolus Viitalan ja Joel Hietasen videografia
Differing Everydays. Videolla käsitellään sitä, miten teknologia ja sosiaalinen media muuttaa arkipäiväisiä suunnittelukäytäntöjämme pitkäjänteisestä suunnittelusta reagoivaan koordinaatioon.
Itseäni tässä teknologian muutoksessa koskettaa kaikista eniten kulttuurin digitalisoituminen. Ainakin oman kotini esineistöstä merkittävän osan muodostavat levyt ja kirjat. Näistä luopumisen koen erityisen haastavana - siitäkin huolimatta, että kuuntelen Spotifyta päivittäin ja käytössäni on iPad, jolla voisin lukea kirjoja sähköisenä. Kuten jo aiemmin mainitsin, kuuntelemamme musiikki ja omistamamme levyt kertovat paljon historiastamme ja voisi jopa sanoa, että nämä esineet ovat osa identiteettiämme (kuten kirjoitin
gradussani). Monesti jopa hahmotamme eri aikakaudet tietyn musiikin ja siihen liittyvien tapahtumien mukaan (kuten
Avi Shankar ehdottaa). Parasta onkin löytää levyhyllystään joku vanha levy ja sitä kautta palauttaa mieleen siihen liittyvät muistot, ihmiset ja tunnetilat. Mistä sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua muistamme 2010-luvun jos kaikki silloin kuuntelemamme musiikki on hävinnyt bittiavaruuteen?
Onneksi vielä ei ihan kaikesta tarvitsekaan luopua ja voin ottaa parhaat puolet irti kaikista formaateista. Hesarin tilauksen siirsin iPadiin jo pari vuotta sitten, tieteelliset artikkelit luen kaikki nykyään sähköisenä ja lenkillä kuuntelen Spotifyta. Välillä on kuitenkin ihanaa pysähtyä hetkeksi, soittaa vanhanaikaisia levyjä ja lukea ihan oikeaa paperista lehteä tai kirjaa. Saa nähdä, miten vuoden aikana käy - raaskisinko aloittaa kirja- ja levyhyllyjeni karsimisen. Onko teillä kokemuksia tästä?
Tarina Ostin tämän rannekorun viime keväänä mielessäni parin vuoden takaiset
YSL:n sandaalit, jotka ovat jostain syystä jääneet mieleeni. Ostopaikkana oli ruotsalainen halpaketju Monki, minne aina välillä harhailen näyttävien pukukorujen perässä. Vaikka kyseisen liikkeen vaatteet harvemmin inspiroivat olen tehnyt sieltä useita erittäin onnistuneita asustelöytöjä.
Syy luopua Koru on mielestäni upea, mutta jostain syystä se on jäänyt kokonaan käyttämättä. Ehkä se on kuitenkin hieman epäkäytännöllisen massiivinen jopa omaan makuuni. Normaalitilanteessa säilöisin tätä korulaatikon pohjalla vielä vuoden, pari odottaen sitä oikeaa hetkeä. Itseni kuitenkin tuntien tiedän, ettei sitä oikeaa hetkeä koskaan tule. Olenkin siis kaukaa viisas ja lahjoitan tämän eteenpäin jollekin, jolle se tuottaa iloa jo nyt.
Päivän oivallus Trendien sijaan kannattaa inspiroitua ennemmin omasta tyylistä eikä edullisiakaan asioita kannata ostaa ilman kunnon harkintaa. Sinänsähän taloudellinen menetys ei tässä ole suuri, mutta korulaatikossa ajelehtivat virhehankinnat vievät huomion niiltä oikeasti ihanilta asioilta.
Päivän haaste Sinänsä hienosta esineestä luopuminen kirpaisee. Uskon kuitenkin, että tämä toimii hyvänä opetuksena siitä, että kauniit asiat kannattaa päästää vapaaksi ilahduttamaan muita.
Jos kiinnostuit rannekorusta, niin ilmoittaudu kommentteihin - saatat ilahtua!
Tyylikästä päivää <3