Uusi vuosikymmen

Kevät on ollut mitä ihanin. Elämässä on tapahtunut yhtä sun toista - ja oikeastaan aika vähän asioita on enää samalla tavalla kuin viime syksynä.

Kun vuoden ensimmäisenä päivänä aloitin tämän blogin en osannut odottaa minkälaisia asioita tulee kevään mittaan tapahtumaan. Ei sinänsä, että yksikään muutos olisi lähtöisin suoranaisesti tämän blogin kirjoittamisesta, mutta se, että päätin uskaltaa raivata tilaa elämääni uudelle on varmasti mahdollistanut osaltaan näiden uusien, ihastuttavien asioiden saapumisen elämääni. 

Kaikki huipentui viime lauantaihin, jolloin siirryin uudelle vuosikymmenelle täytettyäni 30. Tätä päivää olin odottanut - välillä toiveikkaasti, välillä panikoiden. Lopulta vietin juhlaa blogin teemaan liittyen Siivouspäivässä. Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Flemarin kulmassa ystävien seurassa. Samalla taisin hankkiutua eroon muutaman kuukauden tavaroistakin. Ilta jatkui hyvässä seurassa erilaisten juhlien merkeissä vielä melko pitkään.

Sunnuntaina pidin perheelleni (erittäin lyhyttä) maljapuhetta ja summasin kevään aikana sattuneita muutoksia. Puheen lomassa veljeni totesi sarkastisesti, että jos ei tietäisi paremmin, voisi tämän perusteella luulla minun kärsivän kolmenkympin kriisistä. Oli miten oli, kevään aikana olen mm. suorittanut Esan ihanan kurssin ja oppinut hänen positiivisuudestaan, aloittanut maailman parhaassa juoksuryhmässä ja ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen, muuttanut uudelle asuinalueelle ja tehnyt kaksi isoa muutosta työelämään liittyen. Tähän en toki mitenkään olisi pystynyt ilman tärkeimpiä tyyppejä. Erityisesti sitä yhtä joka on tuonut minulle kuplamuovia, muistuttanut hengittämisestä ja tukenut kaikissa hulluissa hankkeissa. Tai niitä tärkeitä ystäviä, joiden olemassaolosta kiitän jokapäivä. Unohtamatta omaa perhettäni, joka on kaikessa outoudessaan maailman paras. Ja upeita kollegojani, joiden takia töissäkin hymyilyttää alati.

Kevään osto-detox on ollut upea kokemus, sillä nimenomaan sen takia olen ehtinyt tekemään itselleni tärkeitä asioita, raivata tilaa uudelle ja innostumaan näiden upeudesta. Toisaalta myös tammikuun ensimmäisen päivän uskaltaminen on varmasti valanut minuun uskoa itseeni ja antanut voimaa tehdäisoja ja pieniä muutoksia. 

Aika usein sitä vaan suorittaa ja unohtaa sen mikä on tärkeintä. Elämässä on niin paljon enemmän kuin uusi mekko. Toisaalta, kukapa ei joskus tarvitsisi myös jotain uutta ja kaunista. Ehkä kohtuus ja tasapaino ovatkin tämänkin suhteen avainasemassa.

Projekti on ehdottomasti auttanut olennaisen näkemisessä ja synttäriviikon lipsumisesta huolimatta jatkan edelleen lakkoilua. Tasapainon aika koittanee sitten ensi vuonna - tämän vuoden teemana edelleen luopuminen, ostamattomuus ja yksinkertaistaminen.

Tilannepäivityksenä

Ikäkriisi tavoitti minut pukukopissa. Täysin harkitusti ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi en yhtä, vaan kaksi Marimekkoa. No, suomalaisia klassikkojahan ei lasketa? 

Muuten olen edelleen pysytellyt tiukkana ja ostamattomuus tuntuu erittäin hyvältä elämäntyyliltä. Taidan kirjoittaa kokonaisen postauksen tämän herättämistä ajatuksista. Tämän lisäksi ainakin muuttamiseen ja sisustukseen liittyvät käytännön asiat sekä sen herättämät ajatukset ansaitsevat kokonaan omat tekstinsä.

Mitä tavara päivässä-projektiin tulee, olen muuton yhteydessä luopunut tavaroista varmasti parin vuoden edestä. Edelleen tavaraa kyllä riittää, joten syytä ja motivaatiota karsimiseen on edelleen. 

Nyt kun tavarat alkavat pikkuhiljaa asettua uuteen kotiin ja elämä asettumaan uomiinsa, ehkä palaan taas tarkempien luopumispostausten kanssa.

Miten teidän keväänne on sujunut? 

Pitäisiköhän taas kirjoittaa?

Viime päivinä on taas huvittanut kirjoittaa. Rantoja pitkien juostessa olen ajatellut monta tärkeää ajatusta ja ajatellut, että tästähän mun pitäisi kirjoittaa blogiin. Sitten olen tullut kotiin, ottanut pitkän suihkun ja siivonnut. Ehkä laittanut ruokaa ja joku on soittanut. Hienot ajatukset ovat kehittyneet edelleen, mutta niiden tekstimuotoon siirtäminen on jäänyt hamaan tulevaisuuteen.

Välillä olen kokenut tästä huonoa omaa tuntoa - pitihän tämän blogin olla yksi tämän vuoden kohokohdista. Kirjoittamalla joka päivä minun piti hankkia itselleni hyvä rutiini kirjoittamiseen ja pohtia kulutustottumuksiani. No niinhän minun pitikin, mutta sitten tapahtuikin jotain muuta.

Ja nimenomaan - yksi asia mistä minun pitäisi ehdottomasti luopua on tekemättömien asioiden harmittelu ja samaan syssyyn oman elämän ylisuorittaminen. Entäs sitten jos en olekaan ollut niin täydellinen blogisti kuin itselleni lupasin. Todennäköisesti kirjoittaminen unohtui koska jotain vielä ihanampaa ja yllättävää tapahtui - ja sehän vasta onkin ihanaa. Ja oikeastaan jopa tarpeellista.

Kuten jo aiemmin pohdin - tarpeellisinta olisi luopua itse itselleen asettamista paineista. Mitään ei pidä tehdä - joskin monia asioita saa, huvittaa ja pystyy tekemään. Se vasta onkin upeaa.

Niinpä - sen sijaan, että minun pitäisi kirjoittaa tämäkin teksti valmiiksi, on oikeastaan upeaa, että saan ja osaan tehdä sen. Kuinka siistiä se onkaan.

Vaikka en olekaan kirjoittanut blogia niin usein kuin minun pitikin tai luopunut ihan niin monesta tavarasta kuin minun piti, olen sentään pohtinut edelleen kulutustottumuksiani ja projekti on edelleen ollut ja tulee jatkossakin olemaan erittäin tärkeä. Jo kolmen kuukauden täydellinen (tai no, myönnettävä on, että olen ostanut kahdet juoksukengät ja sykemittarin) ostolakko on vaikuttanut omaan ajatusmaailmaan valtavasti.

Alkevään aikana olen oppinut, että vaatekaapin täydellisyydellä ei ole mitään tekemistä uuden ostamisen kanssa ja että ajatusenergiaa ei kannata hukata puuttuvien asioiden haikailemiseen. Toisaalta olen myös oppinut, että tärkeisiin harrastuksiin kannattaa panostaa. Erityisesti juokseminen on itselleni sen verran tärkeä ajanviete ja intohimo, että panostan mielelläni myös siihen liittyvään materiaaliseen puoleen. Tosin en siltikään aio ostaa uusia juoksuvaatteita kevääksi, vaikka mieli kyllä kovasti tekisi.

Erityisesti olen ollut superfiiliksissä siitä, etten ole ostanut ainuttakaan uutta vaatetta tai kenkäparia. Sen lisäksi, etten todellakaan tarvitse mitään uutta, on todella hauskaa inspiroitua kevään uudesta muodista ja kaivaa omat kevät vaatteet pian vintiltä. Toki haikailen uusien juttujen perään harva se päivä, mutta niiden ostaminen tuntuu jotenkin todella kaukaiselta ajatukselta.

Miten teillä muilla kevät on sujunut?

Näillä ajatuksilla kohti höyhensaaria! x

Aurinkoa ja tilannepäivitystä

Kevätaurinko on saanut blogistin pään ihan pyörälle ja blogi on jäänyt ihan hunningolle.

Ei kuitenkaan huolta, kirjoittaminen ei missään nimessä ole yksi niistä asioista, joista ajattelin luopua tänä vuonna. Päinvastoin - tämäkin uusi harrastus on tuonut minulle valtavasti iloa ja oppmisen kokemuksia, että aion ehdottomasti jatkaa ajatusteni jakamista myös jatkossa. Luin juuri aiemmin mainitsemani Happiness Project - kirjan ja siinäkin korostettiin sitä, että olemme onnellisimmillamme saadessamme haastaa itseämme sopivassa määrin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että onnea ei tuo pelkästään helpot asiat Simpsonien katsominen sohvalla vaan ennemmin se, kuin teemme jotain kohtuullista yritystä vaativaa. Itselleni ainakin näitä asioita on esimerkiksi juokseminen tai blogin kirjoittaminen.

Miten sitten haaste on tähän mennessä sujunut?

Etukäteen ounastelin, että vuoden ostamattomuus olisi itselleni se kaikista vaikein osuus. Omalla tavallaan se onkin ollut hetkittäin haastavaa, mutta silti yllättävän helppoa. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi hetkittäin kohdannut kiusauksia (näitä tulee edelleen viikottain), mutta viikko toisensa jälkeen ero ostamisesta tuntuu vapauttavammalta ja helpommalta. Ehkä tästä syystä aiheesta kirjoittaminenkin on tuntunut hieman turhalta. Alkuvuodesta kun mietin kuluttamista enemmän, siitä kirjoittaminenkin tuntui ajankohtaisemmalta.

Ostamisen sijaan olen kevään aikana panostanut palveluihin ja omaan hyvinvointiini. Tällä viikolla aloitin vihdoin juoksuvalmennuksen ja kahden tapaamisen perusteella en voisi olla onnellisempi. Aiemmin olisin ehkä pitänyt valmennusta turhan kalliina harrastuksena, mutta asiaa tarkemmin pohdittuani omaan onnellisuuteen kannattaa sijoittaa niin paljon kuin vaan mahdollista. Tähän liittyen kannattaa lukea myös kiinnostava artikkeli siitä, miksi kokemukset tekevät meidät onnellisemmiksi kuin materia.

Erityisesti olen nauttinut ostamattomuudesta matkustaessani. Aiemmin olen aina käyttänyt matkustaessani jonkun verran aikaa kaupoilla pyörimiseen ja vaatekaappini kartuttamiseen. Oikeastaan kaikki lempivaatteeni on ostettu jostain reissusta, mutta ulkomailla tulee usein sorruttua myös harkitsemattomiin virheostoksiin. Nyt olen onnistunut välttämään kaikki nämä sekä aikaa on jäänyt vielä enemmän kaikkeen muuhun ihanaan.

Toisaalta ostamattomuus antaa minun nauttia kaikesta kauniista entistä enemmän. On oikeastaan jopa vapauttavaa ymmärtää, että kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa itse siitä nauttiakseen. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Moskovassa vietimme mukavan aamupäivän TSUM-tavaratalossa ihaillen lempimerkkieni kevätmallistoja. Näiden uskomattoman suunnittelutaidon, leikkausten ja materiaalin ihailu oli itsessään jo inspiroivaa. Samasta aiheesta kirjoittelinkin jo aiemmin Lontoon matkan yhteydessä.

Tässä kohtaa minun on toki myönnettävä, että ostin viime viikolla ne uudet lenkkarit. Omilla juoksumäärilläni tosin olen sitä mieltä, että lenkkarit ovat ennemminkin käyttötavaraa kuin kestokulutushyödykkeitä - eli ainakin lavealla tulkinnalla olen vielä ihan ruodussa ostolakon suhteen.

Tavaroiden poistaminen on ollut hieman tauolla kaiken keväisen tohinan takia, mutta tarkoituksena kiriä rästipäivät kiinni heti sopivan hetken tullen. Nurkissa onneksi riittää edelleen ylimääräistä romua, joten tämä tulee tuskin tuottamaan ongelmia. Palaankin pian uusien poistojen kanssa entistä innokkaampana!

Miten teidän keväänne on lähtenyt liikkeelle? Oletteko aloittaneet uusia harrastuksia?

Jalokivien loistoa Loubotinin kengissä Moskovassa

Päivä 50: Kotiinpaluusta, rutiineista ja kahvinjuonnista

Tarina Ostin tämän hupparin työskennellessäni amerikkalaistyylisiä vaatteita myyvälle ruotsalaisbrändille. Kun riittävän pitkään viettää aikaa tietyntyyppisen tyylin saartamana, tulee helposti itsekin muokanneeksi omaa tyyliään samaan suuntaan.

Syy luopua Tätäkään vaatekappaletta en ole käyttänyt vuosiin eikä velour taida olla ominta tyyliänikään. Uskon, että tämä tekee jonkun muun huomattavasti onnellisemmaksi.

Päivän oivallus Viikon matkan jälkeen oli ihanaa palata omaan kotiin ja omaan rutiiniin. Vaikka matkalla onkin aina ihanaa, niin jollain tapaa tietyn rakenteen puuttuminen elämästä tekee siitä pidemmän päälle aika raskasta. Opittujen rutiinien noudattaminen tapahtuu arjessa tiedostamatta ja näinollen vapauttaa ajatusenergiaa muihin asioihin.

Rutiini on tietty, opittu tapa toimia tai ajatella. Sen suorittaminen on yleensä melko tiedostamatonta eikä henkilö edes tiedosta, saatika sitten kyseenalaistaisi tätä käyttäytymistään. Rutiinit voivat olla meille hyödyllisiä tai vahingollisia - lenkkeily tai hampaidenpesu ovat esimerkkejä ensimmäisistä kun taas facebookin jatkuva tarkistaminen tai viikoittainen shoppailu jälkimmäisistä. Rutiineja voi oppia jatkuvasti lisää ja vanhoista luopua joskin tämä saattaa olla haastavaa. Tutkimuksen mukaan uuden tavan oppimiseen menee keskimäärin 66 päivää.

Tämän takia rutiinien suhteen kannattaa olla aika tarkkana - mistä asioista muodostaa itselleen rutiineita. Edistävätkö nämä asiat omaa hyvinvointia ja onnellisuutta vai ovatko nämä nimenomaan juuri näiden tiellä?

Itselleni esimerkiksi aamukahvin juonti on yksi ihana rutiini - espressopapujen jauhaminen, kahvin uuttaminen ja sen nautiskelu on ihana, pieni hetki arjen hiljentymiseen. Toisaalta, happaman sumpin jatkuva ryystäminen toimistolla on kaukana tästä ihanuudesta - siitä voisin luopua helposti.

Päivän haaste Niin ihanaa kuin rutiini onkin, niin tänään on kyllä väsyttänyt aika paljon. Ilmeisesti myös rutiiniin palaaminen on raskasta.

Onko teillä kokemuksia rutiineista luopumisesta tai uusien hankkimisesta?

Kahvinjuonti on monella tapa - uhka vai mahdollisuus

Päivä 47: Täydellisyydestä ja ihanista asioista

Tarina Ostin tämän korun joskus pari vuotta sitten Stockalta. Se taisi olla jossain alennuksessa enkä näinollen miettinyt ostopäätöstä kovinkaan pitkään. Tuolloin käytin tosi paljon isoja kaulakoruja (itseasiassa käytän niitä edelleenkin - joskin ehkä enemmän harvakseltaan), joten ajattelin että tällekin olisi käyttöä.

Syy luopua Vaikka käyttämäni asusteet ovat yleensä melko massiivisia ja graafisia, kuten tämäkin koru - siinä on kuitenkin jotain pielessä. Se on 'ihan kiva', muttei oikeastaan koskaan juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipaan. Niinä kertoina kun harkitsen ripustavani sen kaulaani, tajuan että on olemassa upeampiakin vaihtoehtoja. Aioinkin lahjoittaa tämän samalle ystävälle kuin eilisen hameen.

Aiemmin mainitsin, että meillä ei ehkä ole riittävää suhdetta omistamiimme tavaroihin vaan ostamme helposti 'vain jotain'. Niinikään emme oikeastaan liitä omistamiimme esineisiin suuremmin huomiota - ne jäävät turhan usein melko merkityksettämiksi. Jos enemmänkin pyrkisimme ostamaan vain ihania asioita, kaappimme olisivat varmasti ilmavampia joskaan ne tuskin tuntuisivat yhtään tyhjemmiltä kuin nykyisellään.

Ehkä ensi vuonna olisikin syytä kiinnittää vielä tarkemmin huomiota siihen, että ostaa pelkästään niitä "täydellisen ihania asioita".

Päivän oivallus Sunnuntaipäivä sujui ihanan rennoissa merkeissä. Aloitin aamun pitkällä lenkillä, kiirehdin brunssille ja vaeltelin ympäriinsä vanhoilla kotikulmilla Itä-Lontoossa. Aurinkoa riitti ja puistossa näkyi jo kevään merkkejä.

Pysähdyimme kahville kun siltä tuntui ja kävimme parissa huikeassa näyttelyssä.

Omalla mittapuullani päivä hipoi täydellisyyttä.

Taas hyvä käytännön esimerkki siitä, että parhaat matkamuistot ovat ehdottomasti niitä, jotka eivät vie tilaa matkalaukusta.

Päivän haaste Lähinnä päivän aikana haastavaa oli muistuttaa itseään siitä, miksi kohta on taas palattava takaisin Helsinkiin.

Ihanaa viikkoa muruset!

Regents Canal - helposti parasta Lontoossa.

Päivä 43: Tiirikointia ja nostattavia kohtaamisia

Tarina Ostin tämän tietokoneelle tarkoitetun lukkovaijerin Lissabonista syksyllä 2011 kun olin lähdössä laivamatkalle kohti Brasiliaa. Teen paljon töitä läppärillä kahviloissa ja minua oli varoiteltu etukäteen siitä, että Brasiliassa koneet häviävät nopeammin kuin kulmakahvilassani. Kollegani suosituksesta hankinkin sitten tällaisen, olisihan koneen katoaminen pitkällä reissulla aikamoinen ongelma.

Syy luopua Olen onnistunut unohtamaan lukon koodin, enkä parhaallakaan tiirikoinnilla tai määrätietoisen apurin avustuksella ole onnistunut selvittämään tätä numeroyhdistelmää. Luovutan.

Jos jollain on parempia ideoita tai enemmän kärsivällisyyttä koodin selvittämiseen, niin ilmoittaudu kommenteissa - lukko on sinun!

Päivän oivallus Esan luennolla katsoimme upean pätkän Invictus-elokuvasta. Youtube-tallenteessa Nelson Mandela (Morgan Freeman) tapaa ensimmäistä kertaa Springbocksin kapteenin Francois Pienaarin (Matt Damonin). Tämän parin minuutin kohtaamisen pohjalta kävimme läpi monia pieniä asioita, joilla Mandela tekee tästä lyhyestä hetkestä lämpimän ja erityislaatuisen. Erityisen hienoa oli nähdä kuinka pienillä eleillä ja toisen huomioinnilla voi saada ihmeitä aikaan.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että olin haalinut itselleni hieman liikaa ohjelmaa. Sain toki paljon aikaiseksi, mutta esimerkiksi Esan nostattava luento meni osin harakoille kun mieli poukkoili ympäriinsä. Päivän päätteeksi olikin syytä hiljentyä hetkeksi ja tyhjentää mieli perinteisellä juoksumeditaatiolla pimeässä rannassa.

Päivä 30-38: Pitkä viikko, mustia myttyjä ja luentovinkki

Viime viikkoon mahtui aika paljon kiinnostavia kokemuksia ja siinä sivussa ehdin luopua muutamasta esineestä. Ehkä helpointa vaan yhdistää kaikki kerralla yhteen postaukseen. Tuntuu muuten tosi hyvältä luopua kerralla isommasta kasasta tavaraa - tuntuu siltä, että rojun määrä ihan oikeastikin vähenee. Huojentavaa kuitenkin projektin kannalta, että kyllä sitä edelleenkin riittää.

Viikko on ollut muutenkin upea - olen tavannut valtavan monta inspiroivaa tyyppiä niin töissä, vapaa-ajalla kuin harrastusten parissa. Tämä viikko on ollut melko hektinen töiden suhteen, mutta onneksi olen ehtinyt vastapainoksi myös joogasalille useampana aamuna.

Sunnuntaina kävin tervehtimässä mummua ja rentouduin viikon päätteeksi Yin-joogassa. Mummu on pirteämpi kuin pitkään aikaan (tosin hänkin ikävöi puuttuvia kirjojaan) ja jooga lopetti viikon lempeästi.

Maanantaina tein aivan liian myöhään töitä. Tiistaina sama juttu.

Keskiviikkona osallistuin Esan luennolle ja sain hienoja oivalluksia. Ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.

Torstaina koin uskomattoman meditaation. Siinä riittää edelleen pureskeltavaa.

Perjantaina opetin kollegani kanssa mahtavaa teekkariporukkaa ja juhlin toisen kollegani Henrin väitöstä. Koin samalla myös vuoden ensimmäisen asukriisin. Onneksi siitäkin selvisin.

Muuten, ilmainen vinkki kaikille - menkää ja osallistukaa valovoimaisen E. Saarisen luentosarjaan - tämä ykkössalin ihme tarjoillaan Dipolissa keskiviikkoisin 15-18 kevätlukukauden ajan. Luennoitsijassa on muutakin loistavaa kuin tämän räikeät bleiserit.

Tarina Suurin osa tämän kerran tavaroista on vaatteita - ajattelin, ettei näistä keksisi niin paljoa sanottavaa yksinään, mutta itseasiassa nyt kollaasia tuijotellessa näihinkin liittyen tulee mieleen monta muistoa ja kiinnostavaa tarinaa.

Syy luopua Vaikka näihin vaatteisiin liittyykin muistoja, ei niille ole ollut mitään käyttöä varmaan moneen vuoteen. Olen säilyttänyt niitä toiveikkaana, mutta ehkä toivo on jo mennyttä.

Päivän kirjasta sen verran, että sen ainoa ongelma on, että minulla on niitä kaksin kappalein.

Päivän oivallus Perjantaina olin erään kollegani kanssa opettamassa teekkareille innovointia ja liiketoimintamalleja. Päivän lopuksi tehtävänämiettiä omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä sitä, mitä hyötyä näistä olisi. Loppukeskustelussa onnistuimme löytämään monesta osanottajasta aivan huikeita kykyjä, mistä he aluksi kertoivat hieman arastellen. Hyvä esimerkki siitä, mitä Esankin luennolla keskiviikkona juteltiin - meissä on niin paljon enemmän kuin mitä päällepäin voisimme kuvitella.

Viikon haaste Olen pyrkinyt pysymään pois Facebookista mahdollisimman paljon. Sinänsä aivan mahtavaa - joskaan ei aina niin helppoa.

Päivä 36: Luova tauko ja paluu blogin äärelle

"Onko sulla kaikki hyvin? Sua ei oo näkynyt somessa moneen päivään?"

Ystäväni soitti minulle maanantaina huolissaan hyvinvoinnistani. Olinhan pysynyt Facebookissa offlinena useamman päivän, laiminlyönyt blogini ja kaikenkukkuraksi unohtanut päivittää kuvat aamusmoothieistani Instagramiin. Syytäkin siis olla ainakin hippusen huolissaan.

Pahoittelut siis hiljaisuudesta - joskus vaan tuntuu siltä, että elämä on melko täynnä.

Etenkin sosiaalisen median parissa tuntuu kuluvan päivä päivältä enemmän aikaa ja seurattavien medioiden määrä vaan kasvaa kasvamistaan. Tuntuu siltä, että kaikkialla pitäisi olla jatkuvasti läsnä ja osallistua keskusteluun. Jopa siinä määrin, että todellisuutemme suorastaan rakentuu sosiaalisessa mediassa. Veljeni kanssa joskus vitsailimme, että jos Sportstracker kaatuu kesken juoksulenkin hävittäen juoksun tiedot, kävitkö lenkillä ollenkaan? Hyvä kysymys.

Samaan tapaan eilisellä aamiaisella viestinnän parissa toimivan ystäväni kanssa pohdimme sitä, miten podemme jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä kuinka meidän pitäisi  olla aktiivisempia Twitterissäkin. No ensinnäkin on itsensä kiusaamista jatkuvasti luoda itselleen semanttisia odotuksia käyttämällä sanaa pitäisi. Ei todellakaan pitäisi - ennemmin joko tekee tai jättää tekemättä, ei ainakaan pohdi mitä kaikkea sitä nyt pitäisikään tehdä. Ja toisaalta, eikö olisikin vielä parempi jos keskittyisi käymään tärkeimmät keskustelut kahvikupin äärellä, pitkän puhelun aikana tai kävelylenkillä hyvässä, itsevalitussa seurassa.

Aina hetkittäin olen kokenut huonoa omaa tuntoa siitä, että blogiakin pitäisi kirjoittaa. Sitten olen todennut itselleni, että "Ei - ei missään nimessä ole pakko.". Viimeisen viikon aikana olen tehnyt ihan muita juttuja - tehnyt aivan liikaa töitä, tavannut rakkaita tyyppejä, joogannut ja nukkunut lähes normaaleja yöunia. Juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä on tuntunut tärkeältä, ei niinkään sitä mitä on pitänyt tehdä.

Toivottavasti kovin moni ei ole ollut harmissaan siitä, että en ole kirjoittanut ajatuksiani tänne viikkoon. Voin kyllä luvata, että olen itse soimannut itseäni tästä henkisestä velttoilusta ihan riittämiin. Tämäkin liittyy itse itselleni asettamiin huikeisiin odotuksiin. Jos käyn lenkillä, minun on juostava maraton. Jos aloitan blogin, sitä on kirjoitettava päivittäin. Vähempi ei riitä.

Joogan myötä olen oppinut hieman kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseäni kohtaan. Samoin sillä pakollisella maratonilla huomasin, että parhaat tulokset saavuttaa kun keskittyy omaan suoritukseensa ja siitä nauttimiseen. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa suhtautua itseeni, elämään ja blogiin rennommin - ainakin jos tuntuu siltä.

3 tuntia 48 minuuttia läsnäoloa palkitsi. 

Ainoa paikka, missä aion jatkossa luvata olla enemmän läsnä on tämä tässä juuri nyt.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Raporttia viimeisen viikon luopumissaldosta seuraa. Siivosin nurkkia tauon aikana ja sormet syyhyävät kantamaan ylimääräistä tavaraa ulos ovesta.

Auringonlaskua Bad Gasteinissa - ikuistettu Instagramiin - tietysti.

Päivä 29: Konferenssimuistoja ja C15-siivousta

Tarina Matkustin syksyllä 2010 Christchurchiin ANZMAC-konferenssiin. Reissu oli upea niin akateemikon kuin matkailijankin näkökulmasta. Reissulta käteen jäi huikeiden muistojen lisäksi myös tämä paperiklipsiteline (onko se edes sana?). Sinänsä hyödyllisempi matkamuisto kuin usein kaikille osallistujille jaettavat nylon-kassit, joille harvemmin löytyy mitään järjellistä käyttöä.

Syy luopua Vierailu Christchurchiin ja sen ympäristöön kahden maanjäristyksen välissä oli valtavan mieleenpainuva. Nämä henkeäsalpaavat maisemat ja mielettömät kokemukset tuskin unohtuvat vaikka luopuisinkin sieltä maailmanääristä kotiinkannetusta materiasta - etenkin kun tämäkin huippuhyödyllinen esine on kerännyt ansiokkaasti pölyä kirjahyllyssä viimeiset 4 vuotta.

Päivän oivallus Osallistuin aina yhtä innostavan Esa Saarisen luennolle Otaniemessä - suosittelen muutenkin kuin luennoitsijan räikeiden bleisereiden takia. Luennolla pohdittiin paljon kiinnostavia teemoja ja päällimmäisenä ehkä jäi mieleen kaunis ajatus siitä, että meillä kaikilla on potentiaalia paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisimmekaan.

Suoranainen oivallus - tai ehkä ennemminkin käytännön ohje liittyi Esan lanseeraamaan C15 tekniikkaan (vrt. Pomodoro), mikä vapauttaa uudenlaiseen ajatteluun sekä auttaa löytämään aikaa kirjoittamiselle.

Tähän liittyen pohdimme tauolla elämän suurten ja pienten haasteiden jakamista pienempiin osiin - onhan aivan eri asia aloittaa kirjoittamaan kirjaa kuin kirjoittaa 15 minuuttia siellä, 15 minuuttia täällä. Sama pätee myös ehkä nurkkien siivoamiseen - itselläni ainakin tällainen hidas siivoaminen tuntuu huomattavasti kivuttomammalta kuin koko kodin detoxaaminen tavarasta yhden viikonlopun aikana.

Päivän haaste Vaikka olenkin tyytyväinen tähän luomaani blogikonseptiin, mikä pakottaa minua keksimään päivän haasteita ja oivalluksia - alkaa haasteiden keksiminen tuntumaan vaikealta. Totesin juuri veljelleni, että ostaminen ei ylipäänsä enää edes käy mielessäni niin usein kuin kuukauden alussa. Toki tänäänkin moni asia on ollut haastavaa - aikainen aamuherääminen, pari visaista pulmaa töissä tai paikan löytäminen täydestä luentosalista - mutta onneksi sentään kuluttaminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa. Hyvä näin - toivotaan, että sama linja jatkuu!

Viimeisenä kevennyksenä vinkkaisin vielä Esan kallonkutistuskoneesta, jonka avulla voit nopeasti selvittää keitä Ankkalinnan hahmoja muistutat eniten omilta luonteenpiirteiltäsi. Itse muistutan pääosin leikkisän ilkikurisia Aku Ankan veljenpoikia - löydä sinäkin sisäinen ankkasi.

Päivä 27: Ajanpuutteesta, priorisoinnista ja puutarhatontuista

Olen edelleen blogin suhteen päivän jäljessä. Tai jos totta puhutaan niin blogi ei varmaan ole ainoa asia, jonka suhteen tuntuu että aika loppuu kesken.

Päätin, että joulukuun lopusta jatkunut flunssa saa vihdoin olla ohi ja aloitin taas säännöllisen joogaamisen. Aamuinen treeni piristää toki mieltä ja energisoi uuteen päivään, mutta tuntuu että se yhdistettynä (omalla mittapuullani) riittävään yöuneen jättää kovin vähän aikaa muuhun kuin työntekoon.

Ehkä tämäkin on kuitenkin vain yksi ilmentymä priorisoinnin tärkeydestä. Yksinkertaisesti on opittava tunnistamaan itselle tärkeät asiat ja luopumaan niistä, jotka eivät suoranaisesti johda mihinkään.

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä myös miettiä, mitä tämä minnekään johtaminen tarkoittaa - niin tavaroiden, ajankäytön kuin vaikka ihmissuhteidenkin suhteen. Ainakin itselleni tämä 'hyöty' voi olla hyvin monenlaista - eikä sillä ole mitään tekemistä utilitaristisen näkökulman kanssa.

Eräs ystäväni ihmetteli viikonloppuna kultaista pihatonttuani ja totesi, että se tullaan varmaan näkemään blogissa jo ihan lähiviikkoina. Hänen suureksi yllätyksekseen totesin, että tonttu ei ole menossa minnekään. Toki se on malko mauton (aikamoinen "understatement") ja täysin hyödytön. Tästä huolimatta tonttu ilahduttaa minua olemuksellaan ja tuo mieleen hauskoja muistoja, joten se on minulle hyvinkin hyödyllinen.

Uskoisin, että saman voi yleistää ihan mihin vaan. Kun tietää, mitä haluaa ja mikä edistää omaa hyvinvointia, on helppo raivata näille aikaa. Itse ainakin koen löytäneeni aika monta tällaista asiaa - nyt vaan pitäisi oppia sanomaan ei kaikelle muulle.

Ja nimenomaan tästä samasta syystä on kuitenkin täysin välttämätöntä hukata kokonainen viikonloppu tehden ei mitään (mutta toki hyvässä seurassa). Tässäkin minulla on vielä ehkä hieman harjoiteltavaa - onhan helpompi täyttää elämänsä kaikella puuhastelulla, niin ainakin tuntuu tekevänsä jotain järkevää.

Tarina Tämän päivän esine on musta villakangastakki jostain vuosien takaa. Se on ollut ties kuinka pitkään niiden vaatteiden joukossa, joista varmaan pitäisi luopua, mutta jostain syystä en ole luopunut.

Syy luopua Ehkä tämän kuin eilisenkin esineen kohdalla kiinnostavampaa kuin se, miksi niistä olen luopumassa, on se miksi olen säästänyt niitä niinkin pitkään. Tätä on syytä ehkä pohtia laajemminkin.

Päivän oivallus Tämänkin takin aion lahjoittaa asunnottomille. Aluksi ajattelin, että se on varmaan todella epäkäytännöllinen siihen tarkoitukseen, mutta eihän kodin puute tarkoita sitä, ettei ihmisellä olisi käyttöä siistille takille. Päinvastoin.

Päivän haaste Omien ennakkoluulojen kanssa eläminen on hetkittäin haastavaa.

Kuinka voisin edes harkita luopuvani tästä?

Päivä 25: Häähumua ja elämää ilman älypuhelinta

Lauantain vietin Salossa juhlien ystäväni häitä. Menomatkalla onnistuin tahattomasti luopumaan iPhonestani tiputtamalla sen Fredrinkadulle. Sinänsä hauska sattuma, sillä juuri edellisiltana ystävä oli kehottanut minua kokeilemaan älypuhelimetonta elämää.

Tämä ei todellakaan ollut lähiaikoina ainoa kerta, kun olen joutunut olemaan ilman puhelinta useamman päivän, mutta muistutti minua taas siitä kuinka rentouttavaa se onkaan. Täytyy ehkä pohtia, miten omaa älypuhelimen käyttöä voisi järkeistää jatkossa.

Elämä kuitenkin palautui taas normaaleihin uomiinsa sunnuntaina kun hain puhelimeni takaisin tuntemattomalta hyväntekijältä, joka oli korjannut sen talteen kadulta ja etsinyt minut käsiinsä. Tästäkin olen huikean kiitollinen - ihanaa huomata, että maailmassa on näin upeita ja hyväntahtoisia ihmisiä.

Tarina Älypuhelimen lisäksi luovuin lauantaina myös mustasta paidasta, jonka olen ostanut jokunen vuosi sitten Lontoosta.

Syy luopua Tässäkään paidassa ei sinänsä ole sen suurempaa vikaa, mutta sen leikkaus ei ole minulle paras mahdollinen joten se on jäänyt todella vähälle käytölle. Sitä vastoin  se sopi ystävälleni Iirikselle erinomaisesti, joten laitan mieluusti hyvän kiertämään.

Päivän oivallus Hukattuani puhelimeni, en saanut napattua yhtään kuvaa koko häiden aikana. Loppujen lopuksi kuitenkin ne parhaat muistot varmasti säilyvät mielessäni ilmankin - etenkin kun ilman puhelinta sain keskittyä tilanteisiin täydella sydämellä, ilman tarvetta nokkelien hashtagien ja kekseliäiden kuvakulmien ideointiin.

Päivän haaste Ihan kokonaan en ehkä kuitenkaan puhelimesta ole luopumassa - sen verran haastavaa oli vieraassa kaupungissa suunnistaminen ilman karttasovellusta.

Päivä 22: Vaihtoehdoista ja onnellisuudesta

Tänään on taas sellainen päivä, että voisin kernaasti luopua yhdestä ajatuksesta tavaran sijaan. Päässä risteilee sellainen määrä ideoita, neronleimauksia ja suuria suunnitelmia, että on vaikea saada kiinni niistä yhdestäkään. Ehkä hyvä niin, monet niistä ovat jokseenkin julkaisukelvottomia.

Eilisen blogissa pohdin, että olemme onnellisempia kun keskitymme niihin asioihin, jotka ovat hyvin sen sijaan että keskittyisimme murehtimaan elämän nurjaa puolta.

Samaan tapaan Barry Schwartz (ja moni muu sitä ennen) on kirjoittanut siitä kuinka vaihtoehtojen määrän kasvattaminen ei suinkaan lisää onnellisuuttamme vaan pikemminkin päinvastoin. Kaikki tämä nykypäivälle ominainen valinnanvapaus ja -mahdollisuus on itseasiassa syynä onnettomuuteemme. Kun joudumme tekemään valinnan useamman eri vaihtoehdon välillä emme suinkaan iloitse saavuttamastamme lopputuloksesta vaan jäämme pohtimaan kaikkia menettämiämme mahdollisuuksia. Toisaalta jo itse valintatilanne aiheutta monelle stressiä jo etukäteen (aihetta sivuttiin myös tämän kuun Kauppalehti Optiossa Aki Hintsan kinnostavassa haastattelussa - harmillista ettei tätä kiinnostavaa juttua löydy netistä).

Aika surullista, eikö?

Hyvänä esimerkkinä tästä on ystäväni, joka hankki itselleen hiljattain blenderien Rolls Roycen, Vitamixin. Muutaman viikon hän blendaili menemään kaiken mahdollisen ja intoili tästä sosiaalisen median täydeltä - onnellisempana kuin koskaan.  Tämä onnellisuuden tila tuli päätökseen, kun hän huomasi, että hänen omistamansa malli ei suinkaan ole blenderivalmistajan tehokkain ja kaunein malli vaan on olemassa uudempi ja uljaampi versio klassikkolaitteesta. Samantien tietoisuus kaikista menetetyistä blendaamisen mahdollisuuksista sai hänet unohtamaan nykytilan autuuden ja keskittymään siihen miten paljon paremmin asiat voisivat vielä olla. Huvittavaa ja harmillisen totta, mutta ei lainkaan epätavallista.

Ehkä tässä olisi ainakin itselleni vielä harjoiteltavaa - niin päätöksen teossa kuin lopputuloksen erinomaisuudesta iloitsemisessa.

Tässä vielä aiheeseen liittyvä teksti - miksi valinnat ovat stressaavia ja kuinka vähentää valintojen aiheuttamaa stressiä.

Loistavaa torstaipäivää, tehkää tänään hyviä päätöksiä!

Tarina Ostin tämän Finlandia-ehdokkaan pokkariversion Hulluilta Päiviltä Akateemisesta. Välttelen Stockmannin ympäristöä tämän puolivuosittaisen ostoskarnevaalin aikaan, mutta Akateemisesta pystyn harvemmin pysymään kaukana. Päädyn aina ostamaan kasan kirjoja ja taiteilijatarvikkeita. Vaikka lukeminen ja maalaaminen ovatkin lähellä sydäntä, tuntuu siltä että ostan näitä sille tyypille, joka haluaisin olla. Ihanneminäni ilmeisesti kokkaa monimutkaisia ruokalajeja ja maalaa lähes maanisesti - ostamani kirjat ovat hienosti kuvitettuja keittokirjoja ja raskaita klassikoita sekä maalauskanvaseitakin minulla taitaa olla tallessa useampien Hullujen päivien edestä.

Syy luopua Tätä kirjaa voin jopa suositella muille. Minulla on näitä kuitenkin kaksin kappalein joten päätin ilahduttaa kummityttöni isää laatulukemisella.

Päivän oivallus Jos haluan olla enemmän ihanneminäni kaltainen, minun kannattanee ottaa sivellin kauniiseen käteen, viettää enemmän aikaa keittiössä sekä vaihtaa somessa roikkuminen keltaiseen kirjastoon. Pankkikorttia vinguttamalla tämä muutos tuskin ainakaan tulee tapahtumaan.

Päivän haaste Tänään on yksi niistä päivistä, ettei itsekään meinaa pysyä omien ajatustensa perässä tai osaa päättää edes mistä pitäisi kirjoittaa. Todennäköisesti heti tekstin julkaistuani harmittelen, etten kirjoittanut jostain muusta tänään pohtimastani aiheesta. 

Päivä 21: Vaatekaapin sisällöstä ja ihmistyypeistä

Joku merkittävä tyyppi sanoi joskus, että on olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä joiden vaatekaapissa on pelkkiä aarteita ja niitä joiden vaatekaappi on aina vajaa.  

Pohdin tässä yksi päivä, että ostamisen lopettaminen on saanut minua myöskin arvostamaan sitä mitä minulla on entistä enemmän. Minulla, kuten monella kanssasisarellani on ihan riittävästi (joku voisi jopa sanoa että hieman enemmänkin) vaatteita. Siitä huolimatta monena aamuna on tuntunut siltä, ettei ole yhtään mitään päällepantavaa.

Kuitenkin, nyt kun uusien vaatteiden ostaminen ei enää ole mahdollisuus, näitä aamuja on yhä harvemmin ja olen entistä enemmän alkanut iloitsemaan siitä mitä minulla jo on. Sen sijaan, että harmittelisin vaatekaappini riittämättömyyttä, arvostan entistä enemmän niitä aarteita mitä se kätkee sisäänsä. Mikä vielä parempaa - voi olla, että muutama upea juttu, jotka aiemmin ovat jääneet vähemmälle käytölle saa nyt uuden mahdollisuuden!

Palatakseni vielä alun mietelauseeseen, ehkä kyse ei tosiaan ole pelkästä vaatekaapista vaan suhtautumisesta elämään noin ylipäänsä. Itse ainakin olen paljon onnellisempi kun kiinnitän huomioni minua ympäröiviin ihaniin asioihin ja mielettömiin tyyppeihin kuin jos murehdin niitä asioita mitä en pysty saavuttamaan.

Ihanaa tiistai-iltaa!

Tarina Olen ostanut tämän villatakin joskus Stockalta. Se on lämmin, laadukas ja musta - kaikki mitä vaatteelta odotan, nappiostos siis.

Syy luopua Taidan olla vähän liiankin hyvä ostamaan mustia vaatteita. Moni ystäväni voisi olla tästä samaa mieltä. Valitettavasti näitä mustia villatakkeja taidan omistaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Tämä yksilö saakin siis uuden mahdollisuuden ystäväni käytössä.

Päivän oivallus Uskomatonta. Olen kirjoittanut blogia jo 3 viikkoa. Se on melko pitkä aika tyypille, joka innostuu helposti ihan mistä vaan. Ja unohtaa innostuneensa vielä helpommin.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että haluaisin tehdä siivousta kotona nopeammin kuin yhden tavaran päivävauhtia. Otan tämänkin kuitenkin kärsivällisyysharjoituksena (iso haaste). Vuotta on kuitenkin jäljellä vielä 344 päivää.

Päivä 20: Haaveilua ja halpoja huonekaluja

Sunnuntaisen muuton yhteydessä jouduin tekemään pikavisiitin sinikeltaiseen huonekaluliikkeeseen. Onneksi kuitenkin ostossaldo jäi osaltani laihaksi ja poistuin paikalta pelkästään viherkasvin, orkidean ja kahden LED-lampun kanssa. Selvyyden vuoksi myös mainittakoon, että ostin nämä äitini pyynnöstä mummulleni, jonka uusi asunto kaipasi piristystä.

Alkuperäinen syy vierailuun oli tutustua heidän kirjahylly valikoimaansa, ja tämän johdosta jouduin kiertämään koko yläkerran huonekalunäyttelyn. Siinä esittelyhuoneiden lomassa vaeltaessani tuli itsellenikin hyvin selväksi, ettei Ikea myy meille pelkästään halpoja huonekaluja vaan undelmaa paremmasta elämästä ja arjesta. Siellä ihmiset viettivät viikonloppuaan rakkaimpiensa kera haaveillen tulevasta kodista ja siihen liittyvästä identiteetistään.

Pohdimme joskus kollegani kanssa, että koti ja sen ympärillä tapahtuva kulutus olisi ylipäänsä kiinnostava tutkimuskohde - erityisesti se, kuinka nuoret pariskunnat rakentavat yhteistä kotia ja kertovat toisilleen tarinoita siitä minkälaisia ihmisiä he voisivat uudessa kodissaan olla. Tähän liiketoimintamahdollisuuteen ovatkin tarttuneet huonekaluliikkeet, sisustuslehdet ja kiinteistövälittäjät, ketkä ruokkivat näitä tulevaisuuden kuvia tarjoten asiakkailleen rajattoman määrän mahdollisuuksia oman elämän näyttämön rakentamista varten.

Ikea on ehkä nerokkain tämän käytänteen hyödyntämisessä - ainakin uskoisin että pelkät lihapullat ja lastulevyiset huonekalut eivät yksinään riittäisi houkuttelemaan kaikkea tätä ihmispaljoutta vantaalaiseen huonekaluhalliin kirpeän aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Kiinnostavaa on myös se, kuinka Ikea on tehnyt saman sisustamiselle kuin H&M ja Zara ovat tehneet pukeutumiselle. Se on muuttanut käsitystämme sisustumisesta ennemmin jatkuvaksi prosessiksi, missä kodin ilmettä mukautetaan jatkuvasti vastaamaan kauden trendejä ja muuttuvia olosuhteita sen sijaan, että ihvestoitaisiin sukupolvelta toiselle kestäviin klassikoihin. Onneksi kuitenkin tämäkin on herättänyt vastaliikeen ja esimerkiksi Artekin klassikkotuolin slogan 'One chair is enough' resonoi taas monen nykypäivän sisustusintoilijan ajatusmaailman kanssa.

Tarina Päivän ajatuksen siivittämänä päätin luopua vaihteeksi yhdestä ruotsalaisesta klassikosta, jääpalamuotista. Ikeassa asioidessa käy usein niin, että vaikka alunperinkin menisikin hakemaan edullista kylpyhuoneen mattoa, ostoskoriin päätyy yhtä sun toista muutakin tarpeellista. Kuten muovinen aterinsarja (tästä en luovu vielä), kokoelma kynttilöitä, lajitelma lasipurkkeja tai limenvihreä jääpalamuotti - kaikkea mitä ilman on ollut puolimahdoton pärjätä aiemmin.

Syy luopua Uskon, että pärjään jatkossa aivan mainiosti ilman meritähden mallisia jääpaloja, jotka muotonsa vuoksi sulavat aivan liian nopeasti tehden cocktaileista vetisiä ja laimeita.

Päivän oivallus Kodin esineistöstä on tehty harmillisen vähän tutkimusta ainakaan kulutustutkimukseen puolella. Ainoita mieleentulevia vertaisarvioituja tutkimuksia kodin esineistöön liittyen ovat Coupland 2005, Epp Price 2010 sekä Curasi, Price ja Arnould 2004. Hieman aiheen vierestä, mutta kiinnostavia ajatuksia on Mika Pantzarilla kirjassaan Kuinka teknologia kesytetään? sekä hänen muissa tutkimuksissaan koskien esimerkiksi tuotediversiteettiä.

Päivän haaste Oli yllättävän vaikeaa poistua Ikeasta ostamatta mitään. Jotenkin vanhasta tottumuksesta mieli olisi tehnyt napata mukaan vaikka setti keittiöpyyhkeitä, uusi kylpyhuoneen matto tai edes paketti tusseja. Kotiin päästyäni olin kuitenkin erittäin onnellinen, että pärjäsin ilman.

Ihanaa uutta viikkoa!

Päivä 19: Muuttopuuhia ja itsen arkistointia

Käytin valtaosan sunnuntaita isoäitini muuttamiseen. Muutos oli varmasti suurin Sirkka-mummulle, jonka elämän pakkasimme laatikoihin ja jonka uuteen osoitteeseen siisrsimme vain murto-osan esineistä, joita hän on 84-vuotisen elämänsä aikana kerännyt. Olin kuitenkin yllättynyt kuinka vahvasti itsekin reagoin kuullessani, että minulle tärkeä paikka on kohta pelkkä muisto. Tuntui siltä, että niin moni onnellinen muistoni häviää samalla kuin luovumme niiden tapahtumapaikasta.

Toisaalta oli myös kiinnostavaa käydä läpi mummun kotoa löytyviä kerrostumia - upeaa kirjakokoelmaa, tyylikkäitä asukokonaisuuksia, silkkaa romua ja vanhoja muistoja. Jotenkin monien näiden esineiden kautta näin myös isoäitini uudessa valossa. Tämä muistutti minua siitä, että täytyy kysellä häneltä enemmänkin hänen nuoruudestaan ja niistä ajoista kun hän käytti löytämiämme iltapukuja.

Kulutustutkijana olen aina ollut kiinnostunut omistamiemme esineiden elämänkerrallisesta ulottuvuudesta ja kaikista niihin liittyvistä merkityksistä. Kuten gradussanikin pohdin (ja kuten todella moni muukin on aiemmin kirjoittanut), kuluttaminen ja identitetti ovat todella tiukasti sidoksissa toisiinsa ja tästä näkökulmasta keräämämme tarinat ovat ikäänkuin arkisto itsestämme.

Tämä ajatus tuli taas mieleen mummun ja vaarin kirjahyllyjä tutkiessani. Etenkin oli kiinnostavaa huomata, minkälaista yhteyttä tunsin edesmenneeseen vaariini hänen nimellään varustettuja kirjoja selatessani. Tunsinkin valtavaa haikeutta kun äitini soitti tänään kertoakseen, että antikvariaatin pitäjä oli käynyt hakemassa kirjat hyllyineen pois. Onneksi kuitenkin mummuni (ja tämän tärkeimmät kirjat) on edelleen lähellä, joten voin jatkaa muistojen keräämistä vaikka vielä toivottavasti pitkään.

Hassua, miten tavaroista luopuminen herättääkin tunteita. Etenkin kun saman viikonlopun aikana äitini hävitti valtavan määrän tavaraa, minkä poisheittäminen ei liikuttanut minua suuntaan tai toiseen. Kiinnostavaa onkin millä tavoin tietyt omistuksessa saavuttavat aivan erityisen aseman ja pitävät sisällään valtavan määrän merkityksellisyyttä kun taas monien tavaroidemme kohtalo on jäädä täysin yhdentekeviksi.

Jäin erityisesti pohtimaan, mitkä tavarat tänä päivänä säilyttävät palan identiteettiämme jälkipolville kun esimerkiksi kirjojen ja levyjen kerääminen jää harvojen asialle omistautuneiden puuhasteluksi. Mitä luulette - mitkä tavaroistanne kertovat teistä eniten ihmisinä?

Tarina Sunnuntaina luovuin pippurimyllystä. Olen ostanut tämän kohtuullisen laadukkaan myllyn joskus aikoja sitten Stockmannilta.

Syy luopua Nykyään jauhan pippurini toisen isoäitini vanhalla puisella myllyllä, joten on aika luopua tästä tuplakappaleesta.

Päivän oivallus Tuntuu siltä, että aiemmin kun omistimme vähemmän tavaraa, näihin esineisiin liittyi paljon enemmän merkityksiä. Nykyisistä tavaroistamme on vaan niin paljon helpompi luopua kun niihin ei juurikaan ole ehtinyt kiintyä ja toisaalta ne ovat todella helposti korvattavissa.

Päivän haaste Mummuni asuntoa pakatessamme huomasin, että taidan olla paljon kiinnostuneempi materiasta kuin haluaisinkaan itselleni myöntää.

Päivä 18: Positiivinen kierre ja kiitollisuutta

Blogini inspiroimana siskoni on raivannut kotiaan ylimääräisestä roinasta. Kun puhuimme hänen projektistaan sekä luopumisen herättämistä tuntemuksistä hän totesi, että:

"On kovin helppoa luopua materiasta, kun tietää että elämässä on jotain paljon tärkeämpiä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä omistamisen kanssa"

Kaaoksen selvittäminen ja turhasta luopuminen on positiivinen kierre - kun tekee elämään tilaa ihanille asioille ja kepeydelle, sieltä on entistä helpompi siivota pois ylimääräistä sälää.

Hengittele ja hymyile tänä viikonloppuna - elämä on ihanaa!

Tarina Entinen, edelleen rakas, poikaystäväni antoi tämän talouspaperitelineen minulle joululahjaksi joskus 2000-luvun alkupuolella.

Syy luopua Kyseinen esine ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole löytänyt paikkaa elämästäni, joten ehkä on aika päästää se vapaaksi.

Päivän oivallus Olen tänä viikonloppuna iloinnut jokaisella solullani. Juhlimme tänä viikonloppuna isäni ja tämän vaimon 20-vuotishääpäivää. Se sai minut kokemaan suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja samalla muistutti minua siitä, että vaikka aina kaikki asiat eivät ole helppoja ne tapahtuvat syystä.

Päivän haaste Isoäitini muuttaa tänä viikonloppuna palveluasuntoon ja olemme tyhjentäneet hänen vanhaa kotiaan. Tänään olin taas kiusauksen edessä isovanhempieni kirjahyllyllä, mikä pullistelee laatukirjallisuutta isoisäni ammatin takia. Otin toki talteen liudan klassikkoteoksia, mutta ymmärsin kuitenkin jättää monta houkuttelevaa teosta hyllyyn.

Tästä maisemasta iloitsin koko päivän.

Päivä 17: Luopumisen ihanuudesta

Pohdimme torstain luopumista ystäväni kanssa. Hän oli muutama kuukausi sitten luopunut alkoholin käytöstä kokonaan ja vertailimmekin omia kokemuksiamme luopumisesta.

Kiinnostavaa oli huomata, kuinka samanlaisia kokemuksia meillä molemmilla on aiheesta. Kumpikaan meistä ei ikävöinyt asioita, mistä olimme päästäneet irti. Pikemminkin iloitsimme sen jättämästä kepeydestä. Luopuminen on tehnyt tilaa elämässä jollekin uudelle.

Parasta luopumisessa on se, että päästäessään irti vanhasta saa väistämättä jotain muuta, vielä ihanampaa, tilalle.

Tarina Tämän päivän esine on Carin Westerin musta, kauniisti laskostettu hame. Ostin sen muutama vuosi sitten merkin omasta verkkokaupasta (ensimmäinen virhe). Optimistisesti taisin ostaa sen hippusen liian pienessä koossa (toinen virhe). Kokeiltuani sitä päälle ajattelin kuitenkin, että se väistämättä mahtuu päälleni joskus tulevaisuudessa (kolmas virhe).

Syy luopua Ehkä vihdoin on syytä kohdata se tosiasia, että on ihan turha säilöä vaatteita tulevaisuuden varalta.

Päivän oivallus Parempi koostaa vaatekaappia sille tyypille, joka on nyt sekä muutenkin keskittyä olemaan itselleen lempeä. (Käytännön tasolla kannattaa myös pysyä kaukana nettikaupoista.)

Päivän haaste Koko viikko on ollut töiden suhteen todella kiireinen ja päivä venyi perjantainakin vielä tarpeettoman pitkäksi. Sain itseni vakuutettua tietokonevapaan illan tarpeellisuudesta, joten eilisen blogikirjoitus myöhästyi päivällä. Sinänsä valinta ystävien ja tietokoneen välillä ei ollut hankala, mutta ei ollut helppoa myöntää itselleen ettei edes tahdonvoima riitä ihan kaikkeen.

Päivä 14: Huikea tarina ja keittiön turhin esine

Tänään tuntuu siltä, että tarinoiden keksiminen on hieman haastavaa. Ajattelin kuitenkin jakaa tämän huikean tarinan. Upea tarina ja viisaita sanoja mielettömän sitkeältä ja elämänmyönteiseltä Inkalta.

"Kamppailin hetken henkistä kasvua vastaan, kunnes toivotin sen tervetulleeksi elämääni. Näin sen varmasti kuuluikin mennä, tuli se oikea hetki ja se kuuluisa vetovoima tehosi. On tärkeää antaa tilaa myös sille, mistä ei vielä tiedä. Elämä muuttuu arvokkaaksi silloin, kun sen ymmärtää olevan omannäköisenään ainutlaatuista."

Niinpä, luopumalla ylimääräisestä jättää tilaa ilahduttaville sattumille. Kuten Eeva Kilpi kirjoitti "Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." 

Päivän paras hetki

Tarina Olen ostanut tämän esineen asuessani ensimmäisessä omassa asunnossani reilut kymmenen vuotta sitten. Jo silloin tämän ostaminen oli mitä suurimmassa määrin vitsi. Muistan, että naureskelimme ystäväni kanssa jonkun ylioppilaslahjaksi saamalle Chippendale-hopeiselle pizzaleikkurille ja tämän tuikitarpeellisen esineen hankinta ilmeisesti liittyi tähän jollain tavalla. Vitsi ei taida avautua itsellenikään enää tänä päivänä.

Syy luopua Tämän päivän esine on naurettava. Niin käyttötarkoitukseltaan kuin estetiikaltaan. Sen lisäksi, ettei taloudessani muutenkaan syödä pizzaa juuri koskaan, en muutenkaan leikkaisi sitä tällä hirvityksellä. 

Päivän oivallus Keittiön laatikoissa piileskelee liuta todella turhaa tavaraa. Pidän itseäni keittiöintoilijana, mutta joku raja sentään on vedettävä.

Päivän haaste Kirpeä talvisää on kaunis, mutta aivan tarpeettoman kylmä. Täytyy pitää huoli tumpuista, uusia ei saa ostaa. 

Päivä 13: Vanhoja suosikkeja ja kaupoilla kiertelyä

Viikko on alkanut upeasti. Päivän ilonaiheisiin kuuluu auringonpaiste, paluu joogasalille pitkän flunssan jälkeen ja uudelleen löydetyt vanhat lempibiisini. Kuten aiemminkin mainitsin, musiikki tuo mieleen vahvoja muistoja, esimerkiksi tätä biisiä (ja koko levyä) kuuntelin tauotta c-kasetilta ajokortin saatuani ja olin valtavan onnellinen ja vapaa.

Tänään olin ensimmäistä kertaa kaupungilla sitten vuodenvaihteen. Kauppojen kiertely shoppausassistenttina oli odottamattoman hauskaa enkä edeelleenkään tuntenut mitään tarvetta ostaa mitään.

Samanlaista pientä kiusausta olen kokenut saadessani sähköpostiini Net-A-Porterin uutiskirjeitä, jotka muistuttavat alen viimeisistä hetkistä ja 70 prosentin hinnanalennuksista. Aina pienen hetken huomaan harmittelevani kaikkia menettämiäni hienoja ostosmahdollisuuksia kunnes tajuan, että säästän kokonaiset sata prosenttia jättämällä löydöt kokonaan tekemättä. Etenkin kun tänäkin aamuna löysin laatikon pohjalta upean, parin vuoden takaisin suosikkihameen joka on jäänyt aivan liian vähälle käytölle.

Tein löytöjä myös internetissä. Ilahduin äsken törmätessäni vanhaan haastatteluun itsestäni, jossa käsitellään myös hieman blogin aihepiiriä.

Myös kahvinpaahdinta hymyilyttää maanantaina.

Tarina Myös päivän esine liittyy menneisyyteen. Tämän hameen ostin myydessäni pikeepaitoja ruotsalaisomisteisessa amerikkalaisimagolla ratsastavassa vaatekaupasssa. Tyylillisesti se oli jännittävää aikaa; vapaa-ajan tyylini oli jo silloin melko mustanpuhuva, mutta värikkäitä neuleita viikkaillessani nekin alkoivat tuntumaan houkuttelevilta lisiltä omaan vaatekaappiin. Samaan tapaan kun löysin tämän hamee liikkeestämme, se oli mielestäni IHANA - juurikin sitä eilen mainitsemaani aarre-kategoriaa.

Syy luopua Laadukas villahame on edelleen ihastuttava sekä varmasti talvella kovin käytännöllinen ja lämmin. Olenkin säilönyt hametta kaapissani jo vuosia ja odottanut sen uutta tulemista. Pikkuhiljaa alan kuitenkin jo vakuuttua siitä, ettei meitä vain ole luotu toisillemme.

Päivän oivallus Silmä tottuu moniin asioihin. Saman ilmiön voi huomata monien trendienkin kohdalla: ensin kauhistelemme uutta lahkeen leveyttä tai väripalettia kunnes riittävän ajan päästä nämä alkavat näyttää täysin normaalilta. Uskoisin, että tällainen muotipaasto tekeekin todella hyvää kun vuoden aikana sinne ei kerry näitä 'moderneja klassikkoja'.

Päivän haaste Eksyin Samujin kauppaan, missä kaikki näytti ihanalta. Olisin halunnut hypistellä ja katsoa tarkemmin, mutta onneksi seuralaiseni muistutti minua ostoslakostani.  Kiitos siitä <3

Onko teillä vastaavia kokemuksia? Rauhallista maanantai-iltaa, toivottavasti teidänkin viikkonne on alkanut yhtä reippaasti!

Ihania asioita ja aineetonta luopumista

Viikonloppu on sujahtanut ohi yhdessä hujauksessa upeiden tyyppien, hyvän punaviinin, muiden ja omatekemän ruuan, juhlien ja huikeiden suunnitelmien parissa. Hauskanpidon lomassa olen ehtinyt keskustella myös vakavammistakin jutuista sekä pohdiskella blogia. Kuulemma blogistani puuttuu draaman kaari - omasta elämästäni ei onneksi kuitenkaan, tosin taidan pitää sen silti edelleen täältä poissa.

Ihana valo Helsingin parhaalla kadulla

Moni on myös hämmästellyt sitä, miten ehdin työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän ohessa päivittää blogia päivittäin. Alkuvuodesta tämä on sujunut vielä melko vaivattomasti kun flunssan takia juokseminen ja jooga ovat olleet tauolla. Nyt kun vihdoin pääsen kuitenkin palaamaan näiden rakkaiden harratusten pariin, on varmaan aikakin hieman tiukemmalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos (ja kun) on riittävän innoissaan ja sitoutunut niin aikaa kyllä löytyy. Toki se varmasti vaatii myös sen, että olen jatkossa entistäkin tarkempi siitä mihin aikani käytän.

Maria Veitola kirjoittaa uusimmassa Trendi-lehden kolumissaan siitä, miksi ei kannata syödä pahaa ruokaa, viettää aikaa huonossa seurassa tai pukeutua muihin kuin lempivaatteisiinsa. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan. 

"Pyrin käyttämään valinnan vapauttani kaikissa niissä asioissa ja tilanteissa, joihin voin vaikuttaa.

Elämä muuttuu sitä paremmaksi, mitä enemmän kokee, että itse hallitsee elämäänsä ja seisoo valintojensa takana. Arjen hyvät hetket kumuloituvat kaikkialle, ja pakollinen paska on helpompi kestää, kun itsellä on kokemus siitä, että elämässä on myös paljon kaikkea ihanaa.

Esimerkiksi täydellisen värinen vessaharja, lempiketsuppia jääkaapissa tai kävely sellaisen ystävän kanssa, joka saa sinut hehkumaan." (Maria Veitola, Trendi 1/2014)

Ihana Sigur Rós upeassa seurassa. Kiittäminen.

En kirjoita koko kolumnia tähän, vaikka mieli tekisi. Ehkä kuitenkin päällimmäisenä tästä jäi käteen ajatus, mikä on ehkä omankin projektini ytimessä. Elämää ja arkea ei kannata täyttää millään ikävällä tai yhdentekevällä - sikälimikäli asiaan pystyy itse vaikuttamaan - vaan jättää tilaa kaikelle ihanalle. Tehdä asioita, jotka edistävät omia tavoitteita ja hyvinvointia. Ympäröidä itsensä upeilla ihmisillä,  jotka saavat ylittämään itsensä, kannustavat eteenpäin ja ilahduttavat. Hankkia vain esineitä, jotka ovat kauniitä ja/tai käytännöllisiä. Harrastaa vain asioita, mistä aidosti pitää ja jotka tuottavat iloa. 

Kaikki ihanuus yhdessä kuvassa:juokseminen maailman upeimmissa maisemissa.

Tämä mielessä olen pohtinut sitä, voisiko luopumisprojektia laajentaa koskemaan myös muutakin ylimääräistä elämässä kuin tavaraa. Leeni Viio listaa blogissaan monia muita meille vahingollisia tapoja, mistä voisi harkita luopuvansa. Hesarissa kirjoitettiin jopa siitä, miksi luopua jostain Facebook-kavereista. Tekemällä tilaa elämäänsä ja päästämällä irti näistä aikaavievistä, energiaa kuluttavista tavoista ja tuttavuuksista voi raivata elämäänsä tilaa ja aikaa tärkeille asioille.  Ainakin itselleni nämä tärkeät asiat liittyvät ehdottomasti rakkaimpiin ihmisiin (myös itseen), urheiluun, blogiin ja työhön. Äkkiseltään asioita, mistä olisin valmis luopumaan olisi ylisuorittaminen, ylenmääräinen sosiaalisessa mediassa roikkuminen, turha murehtiminen, hetkittäiset negatiiviset ajatukset ja krooninen myöhästely.

Tähän on syytä palata vielä myöhemmin. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla, mistä sinä haluaisit luopua?

Kuvituksena kuvia ihanista asioista. Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ihana aamusmoothie parhaan isän kanssa.