Uusi vuosikymmen

Kevät on ollut mitä ihanin. Elämässä on tapahtunut yhtä sun toista - ja oikeastaan aika vähän asioita on enää samalla tavalla kuin viime syksynä.

Kun vuoden ensimmäisenä päivänä aloitin tämän blogin en osannut odottaa minkälaisia asioita tulee kevään mittaan tapahtumaan. Ei sinänsä, että yksikään muutos olisi lähtöisin suoranaisesti tämän blogin kirjoittamisesta, mutta se, että päätin uskaltaa raivata tilaa elämääni uudelle on varmasti mahdollistanut osaltaan näiden uusien, ihastuttavien asioiden saapumisen elämääni. 

Kaikki huipentui viime lauantaihin, jolloin siirryin uudelle vuosikymmenelle täytettyäni 30. Tätä päivää olin odottanut - välillä toiveikkaasti, välillä panikoiden. Lopulta vietin juhlaa blogin teemaan liittyen Siivouspäivässä. Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Flemarin kulmassa ystävien seurassa. Samalla taisin hankkiutua eroon muutaman kuukauden tavaroistakin. Ilta jatkui hyvässä seurassa erilaisten juhlien merkeissä vielä melko pitkään.

Sunnuntaina pidin perheelleni (erittäin lyhyttä) maljapuhetta ja summasin kevään aikana sattuneita muutoksia. Puheen lomassa veljeni totesi sarkastisesti, että jos ei tietäisi paremmin, voisi tämän perusteella luulla minun kärsivän kolmenkympin kriisistä. Oli miten oli, kevään aikana olen mm. suorittanut Esan ihanan kurssin ja oppinut hänen positiivisuudestaan, aloittanut maailman parhaassa juoksuryhmässä ja ylittänyt itseni kerta toisensa jälkeen, muuttanut uudelle asuinalueelle ja tehnyt kaksi isoa muutosta työelämään liittyen. Tähän en toki mitenkään olisi pystynyt ilman tärkeimpiä tyyppejä. Erityisesti sitä yhtä joka on tuonut minulle kuplamuovia, muistuttanut hengittämisestä ja tukenut kaikissa hulluissa hankkeissa. Tai niitä tärkeitä ystäviä, joiden olemassaolosta kiitän jokapäivä. Unohtamatta omaa perhettäni, joka on kaikessa outoudessaan maailman paras. Ja upeita kollegojani, joiden takia töissäkin hymyilyttää alati.

Kevään osto-detox on ollut upea kokemus, sillä nimenomaan sen takia olen ehtinyt tekemään itselleni tärkeitä asioita, raivata tilaa uudelle ja innostumaan näiden upeudesta. Toisaalta myös tammikuun ensimmäisen päivän uskaltaminen on varmasti valanut minuun uskoa itseeni ja antanut voimaa tehdäisoja ja pieniä muutoksia. 

Aika usein sitä vaan suorittaa ja unohtaa sen mikä on tärkeintä. Elämässä on niin paljon enemmän kuin uusi mekko. Toisaalta, kukapa ei joskus tarvitsisi myös jotain uutta ja kaunista. Ehkä kohtuus ja tasapaino ovatkin tämänkin suhteen avainasemassa.

Projekti on ehdottomasti auttanut olennaisen näkemisessä ja synttäriviikon lipsumisesta huolimatta jatkan edelleen lakkoilua. Tasapainon aika koittanee sitten ensi vuonna - tämän vuoden teemana edelleen luopuminen, ostamattomuus ja yksinkertaistaminen.

Tilannepäivityksenä

Ikäkriisi tavoitti minut pukukopissa. Täysin harkitusti ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi en yhtä, vaan kaksi Marimekkoa. No, suomalaisia klassikkojahan ei lasketa? 

Muuten olen edelleen pysytellyt tiukkana ja ostamattomuus tuntuu erittäin hyvältä elämäntyyliltä. Taidan kirjoittaa kokonaisen postauksen tämän herättämistä ajatuksista. Tämän lisäksi ainakin muuttamiseen ja sisustukseen liittyvät käytännön asiat sekä sen herättämät ajatukset ansaitsevat kokonaan omat tekstinsä.

Mitä tavara päivässä-projektiin tulee, olen muuton yhteydessä luopunut tavaroista varmasti parin vuoden edestä. Edelleen tavaraa kyllä riittää, joten syytä ja motivaatiota karsimiseen on edelleen. 

Nyt kun tavarat alkavat pikkuhiljaa asettua uuteen kotiin ja elämä asettumaan uomiinsa, ehkä palaan taas tarkempien luopumispostausten kanssa.

Miten teidän keväänne on sujunut? 

Aurinkoa ja tilannepäivitystä

Kevätaurinko on saanut blogistin pään ihan pyörälle ja blogi on jäänyt ihan hunningolle.

Ei kuitenkaan huolta, kirjoittaminen ei missään nimessä ole yksi niistä asioista, joista ajattelin luopua tänä vuonna. Päinvastoin - tämäkin uusi harrastus on tuonut minulle valtavasti iloa ja oppmisen kokemuksia, että aion ehdottomasti jatkaa ajatusteni jakamista myös jatkossa. Luin juuri aiemmin mainitsemani Happiness Project - kirjan ja siinäkin korostettiin sitä, että olemme onnellisimmillamme saadessamme haastaa itseämme sopivassa määrin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että onnea ei tuo pelkästään helpot asiat Simpsonien katsominen sohvalla vaan ennemmin se, kuin teemme jotain kohtuullista yritystä vaativaa. Itselleni ainakin näitä asioita on esimerkiksi juokseminen tai blogin kirjoittaminen.

Miten sitten haaste on tähän mennessä sujunut?

Etukäteen ounastelin, että vuoden ostamattomuus olisi itselleni se kaikista vaikein osuus. Omalla tavallaan se onkin ollut hetkittäin haastavaa, mutta silti yllättävän helppoa. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi hetkittäin kohdannut kiusauksia (näitä tulee edelleen viikottain), mutta viikko toisensa jälkeen ero ostamisesta tuntuu vapauttavammalta ja helpommalta. Ehkä tästä syystä aiheesta kirjoittaminenkin on tuntunut hieman turhalta. Alkuvuodesta kun mietin kuluttamista enemmän, siitä kirjoittaminenkin tuntui ajankohtaisemmalta.

Ostamisen sijaan olen kevään aikana panostanut palveluihin ja omaan hyvinvointiini. Tällä viikolla aloitin vihdoin juoksuvalmennuksen ja kahden tapaamisen perusteella en voisi olla onnellisempi. Aiemmin olisin ehkä pitänyt valmennusta turhan kalliina harrastuksena, mutta asiaa tarkemmin pohdittuani omaan onnellisuuteen kannattaa sijoittaa niin paljon kuin vaan mahdollista. Tähän liittyen kannattaa lukea myös kiinnostava artikkeli siitä, miksi kokemukset tekevät meidät onnellisemmiksi kuin materia.

Erityisesti olen nauttinut ostamattomuudesta matkustaessani. Aiemmin olen aina käyttänyt matkustaessani jonkun verran aikaa kaupoilla pyörimiseen ja vaatekaappini kartuttamiseen. Oikeastaan kaikki lempivaatteeni on ostettu jostain reissusta, mutta ulkomailla tulee usein sorruttua myös harkitsemattomiin virheostoksiin. Nyt olen onnistunut välttämään kaikki nämä sekä aikaa on jäänyt vielä enemmän kaikkeen muuhun ihanaan.

Toisaalta ostamattomuus antaa minun nauttia kaikesta kauniista entistä enemmän. On oikeastaan jopa vapauttavaa ymmärtää, että kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa itse siitä nauttiakseen. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Moskovassa vietimme mukavan aamupäivän TSUM-tavaratalossa ihaillen lempimerkkieni kevätmallistoja. Näiden uskomattoman suunnittelutaidon, leikkausten ja materiaalin ihailu oli itsessään jo inspiroivaa. Samasta aiheesta kirjoittelinkin jo aiemmin Lontoon matkan yhteydessä.

Tässä kohtaa minun on toki myönnettävä, että ostin viime viikolla ne uudet lenkkarit. Omilla juoksumäärilläni tosin olen sitä mieltä, että lenkkarit ovat ennemminkin käyttötavaraa kuin kestokulutushyödykkeitä - eli ainakin lavealla tulkinnalla olen vielä ihan ruodussa ostolakon suhteen.

Tavaroiden poistaminen on ollut hieman tauolla kaiken keväisen tohinan takia, mutta tarkoituksena kiriä rästipäivät kiinni heti sopivan hetken tullen. Nurkissa onneksi riittää edelleen ylimääräistä romua, joten tämä tulee tuskin tuottamaan ongelmia. Palaankin pian uusien poistojen kanssa entistä innokkaampana!

Miten teidän keväänne on lähtenyt liikkeelle? Oletteko aloittaneet uusia harrastuksia?

Jalokivien loistoa Loubotinin kengissä Moskovassa

Onnellisuusprojekti

Lainasin ystävältäni kiinnostavan kirjan The Happiness Project, missä newyorkilainen Gretchen Rubin kertoo omasta vuodenkestävästä onnellisuuden lisäämiseen tähtäävästä projektistaan. Kuukausittain kirjailija ottaa yhden osa-alueen elämästään tarkasteluun ja pyrkii pienillä muutoksilla muuttamaan sitä onnellisuutta tuottavaksi.

Tällä hetkellä olen jo toukokuun kohdalla, missä Gretchen pyrkii tekemään vapaa-ajastaan kivempaa. Tähän mennessä hän on jo pyrkinyt lisäämään energisyyttään, kehittynyt vaimona ja äitinä sekä uudelleen arvioinut omia uratavoitteitaan. 

Vaikka kirja onkin kirjoitettu toisen, ja aika erilaisen, ihmisen onnellisuusprojektin näkökulmasta, olen saanut siitä jo valtavasti inspiraatioita omaankin arkeeni. Esimerkiksi blogin aihepiirin kannalta kiinnostavaa on pohdinta kodin tavarapaljouden karsimisesta - tästä aiheesta Gretchen on kirjoittanut myös blogissaan. Esimerkiksi kannattaa tutustua oivalliseen artikkeliin syistämme säilöä ylimääräistä sälää nurkissamme.

Ihanaa viikonloppua muruset!

Happiness is neither virtue nor pleasure nor this thing nor that, but simply growth. We are happy when we are growing. 

- William Butler Yeats

50 päivää!

En voi uskoa, että olen kirjoittanut blogia tänään jo 50 päiväää. Projekti on tähän mennessä antanut minulle valtavan paljon ja niin monella eri tasolla! On ollut todella hyödyllistä pohtia omaa suhdettaan kuluttamiseen, käydä kiinnostavia keskusteluja aiheesta ja sen vierestä, ihan vaan pohtia elämää sekä opetella kirjoittamista.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitukseni oli julkaista teksti päivässä, mutta nyt julkaistejen määrä on vasta 46. Ehkä tämäkin on osa oppimisen polkua - olen oppinut olemaan itseäni kohtaan salliva - projekti ei ole kaatunut siihen, että tekstejä ei ole syntynyt ihan niin tiukalla päivätahdilla kuin alunperin ajattelin.

Nämä ensimmäiset 50 päivää ovat jo saaneet itseäni muuttamaan omaa suhtautumistani kulutukseen. Jännittävää tosiaan huomata, miten helppoa kulutustottumusten ja omien ajatusten muuttaminen onkaan. On erityisen mahtavaa huomata, kuinka vähän koko asiaa oikestaan edes ajattelee enää. Toki blogista saattaa välittyä hieman päinvastainen kuva - kirjoitanhan aiheesta täällä lähes päivittäin.

Ylipäänsä olen ollut aika yllättynyt siitä, kuinka helposti koko projekti on sujunut. Etukäteen ajattelin, että 'Päivän haaste' kohtaan tulisi päivittäin hauskoja kuvauksia pukeutimiskriiseistä ja muista neuvokkuutta vaativista tilanteista. Kuitenkin aika harvoin mikään asia on oikeasti ollut vaikeaa tai arki olisi vaatinut haasteesta poikkeamista.

Luopuminen on tehnyt minulle myös hyvää. Se on toisaalta saanut ajattelemaan omia motiiveja kuluttamisen takana, mutta toisaalta opettanut myös tyyneyttä materiaa kohtaan. En usko, että suostun vielä luopumaan Vitamixistani (tai edes siitä intoilusta), mutta moneen muuhun esineeseen en enää jaksa suhtautua mitenkään erityisellä kiihkolla.

Kuten moneen kertaan olen fiilistellyt, on ollut hienoa kun aikaa on vapautunut kuluttamisesta muihin asioihin. Tai no, jos totta puhutaan kaikki tämä 'ylimääräinen aika' on kyllä mennyt aika pitkälti blogin parissa. Toisaalta en sanoisi, että sekään on ollut hukkaan heitettyä.

On ollut huikeata kehittää itseään kirjoittajana, jäsennellä omia ajatuksiaa sekä erityisesti saada palautetta teiltä blogin lukijoilta. Isoa rakkautta. Kiitos kun luette ja kommentoitte. Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin ajatuksianne aiheesta ja teidän projektienne edistymisestä.

Olisi kiinnostavaa kuulla ..
1. Kuka olet miten päädyit tänne?
2. Oletko muuttanut lähiaikoina omaa suhdettasi kuluttamiseen?
3. Paras vinkkisi tavaramäärän karsimiseen.

Kimalletta ja juhlavaloja Victoria&Albert-museossa

Päivä 49: Kotia kohti ja luovaa ongelmanratkaisua

Tarina Tiistain esine on jo useamman vuoden vanha. Ostin tämän neuleen syksyllä 2008 asuessani vielä Islannissa. Pankkien romahtaessa syyskuun lopussa kaikki tililläni olevat kruunut olivat yhtäkkiä arvoltaan vain puolet siitä mitä aiemmin ja tulin siihen tulokseen, että ainakaan säästää ei kannata. Päätin siis lähteä shoppailemaan kuten kuka tahansa ratkaisulähtöinen kauppatieteilijä.

Syy luopua Olen säilönyt tätä villapaitaa vuosikaupalla, vaikka sille ei olekaan ollut käyttöä. Sinänsä neule on kauniin värinen ja hyväntuntuista villaa, mutta loppujen lopuksi en oikein ymmärrä logiikkaa hihattomien neuleiden takana - nehän ovat aina joko liian kuumia tai kylmiä. Toisaalta tämä on ehkä muutenkin taas yksi niistä vaatteista, jotka ovat 'ihan kivoja', muttei koskaan mitenkään erityisen innostavia. Toivottavasti löydän tälle jonkun ymmärtäväisen uuden omistajan.

Päivän oivallus Etukäteen hieman pelkäsin, miten selviäisin matkasta shoppailun mekkaan ostamatta mitään. Oli kuitenkin mahtavaa huomata kuinka helppoa se lopulta oli. Suorastaan huikeaa olla matkalla siten, ettei shoppailu kuulunut agendalle edes lyhyesti. Pakollisten kauppojen suorittamisen sijaan ehdinkin vielä normaalia enemmän nauttimaan entisen kotikaupunkini upeasta kulttuuritarjonnasta, ravintoloista ja ihmisistä.

Matkalta paluukin sujuu huomattavasti leppoisammin kun tavaraa on palatessa saman verran kuin menomatkalla. Etenkin pakkaaminen on paljon vähemmän stressaavaan kun matkalaukun päällä ei tarvitse hyppiä saadakseen sen kiinni.

Päivän haaste Kotiinpaluu tuntuu silti olevan ihanan reissun jälkeen vaikeaa. Toisaalta parasta on lähteä kun on vielä hauskaa ja ikävä on oikeastaan pelkästään positiivinen tunne.

Viimeisen päivän tunnelmia Hyde Parkissa.

Päivä 39: Raakaruokaintoilua

Tarina Sain tämän joskus aikoja sitten lahjaksi, mutta valitettavasti se on lähinnä kerännyt pölyä korulaatikon pohjalla. Olen kuitenkin säilönyt kaulanauhaa, sillä lahjan antaja oli tärkeä ja toisaalta korussa on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin.

Syy luopua Sinänsä ihan kiva asuste, mutta ehkä omaan makuuni hieman turhan etninen. Taidan laitaa hyvän kiertoon ja antaa tämän jollekin jonka tyyliin se sopii paremmin.

Päivän oivallus Kävin tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juoksemassa. Parhaat asiat elämässä ovat kuin ovatkin ilmaisia, olo hyisen lenkin jälkeen oli taivaallinen.

Päivän haaste Osallistuin tänään joogaopettajani Magnuksen raakaruokakurssille ja kokkailimme upeita ruokia käyttäen pelkästään Vitamixia ja monitoimikonetta. Kurssin jälkeen ihmetyttää, kuinka olenkaan pärjännyt ilman kunnon monitoimikonetta tähän asti. Keittiöni alkaa olla kohta täynnä kaikenmaailman vempaimia, mutta haluan, haluan, haluan vielä yhden. No, ehkä tässä on taas yksi mahdollisuus opetella kärsivällisyyttä.

Muuten, Magnuksen resepteihin voi tutustua osoitteessa http://syomiseniloa.blogspot.fi/. Erityisesti kakut ovat olleet menestys joka kerta kun olen niitä tehnyt. Kräkkerit ja erilaiset tahnat maistuvat myös kaikkeen vegaaniseen epäilevästi suhtautuville veljilleni.

Tämän päivän perusteella suosittelen myös kastikkeiden ja muiden suolaisten ruokien testaamista. Jos raakaleivonta tuntuu hieman turhan haastavalta (ei kannata pelätä - se on superhelppoa), Magnuksen upeita kakkuja on tarjolla myös ainakin Johan & Nyströmilla Katajanokalla sekä Kuumassa Pursimiehenkadulla.

Päivä 30-38: Pitkä viikko, mustia myttyjä ja luentovinkki

Viime viikkoon mahtui aika paljon kiinnostavia kokemuksia ja siinä sivussa ehdin luopua muutamasta esineestä. Ehkä helpointa vaan yhdistää kaikki kerralla yhteen postaukseen. Tuntuu muuten tosi hyvältä luopua kerralla isommasta kasasta tavaraa - tuntuu siltä, että rojun määrä ihan oikeastikin vähenee. Huojentavaa kuitenkin projektin kannalta, että kyllä sitä edelleenkin riittää.

Viikko on ollut muutenkin upea - olen tavannut valtavan monta inspiroivaa tyyppiä niin töissä, vapaa-ajalla kuin harrastusten parissa. Tämä viikko on ollut melko hektinen töiden suhteen, mutta onneksi olen ehtinyt vastapainoksi myös joogasalille useampana aamuna.

Sunnuntaina kävin tervehtimässä mummua ja rentouduin viikon päätteeksi Yin-joogassa. Mummu on pirteämpi kuin pitkään aikaan (tosin hänkin ikävöi puuttuvia kirjojaan) ja jooga lopetti viikon lempeästi.

Maanantaina tein aivan liian myöhään töitä. Tiistaina sama juttu.

Keskiviikkona osallistuin Esan luennolle ja sain hienoja oivalluksia. Ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.

Torstaina koin uskomattoman meditaation. Siinä riittää edelleen pureskeltavaa.

Perjantaina opetin kollegani kanssa mahtavaa teekkariporukkaa ja juhlin toisen kollegani Henrin väitöstä. Koin samalla myös vuoden ensimmäisen asukriisin. Onneksi siitäkin selvisin.

Muuten, ilmainen vinkki kaikille - menkää ja osallistukaa valovoimaisen E. Saarisen luentosarjaan - tämä ykkössalin ihme tarjoillaan Dipolissa keskiviikkoisin 15-18 kevätlukukauden ajan. Luennoitsijassa on muutakin loistavaa kuin tämän räikeät bleiserit.

Tarina Suurin osa tämän kerran tavaroista on vaatteita - ajattelin, ettei näistä keksisi niin paljoa sanottavaa yksinään, mutta itseasiassa nyt kollaasia tuijotellessa näihinkin liittyen tulee mieleen monta muistoa ja kiinnostavaa tarinaa.

Syy luopua Vaikka näihin vaatteisiin liittyykin muistoja, ei niille ole ollut mitään käyttöä varmaan moneen vuoteen. Olen säilyttänyt niitä toiveikkaana, mutta ehkä toivo on jo mennyttä.

Päivän kirjasta sen verran, että sen ainoa ongelma on, että minulla on niitä kaksin kappalein.

Päivän oivallus Perjantaina olin erään kollegani kanssa opettamassa teekkareille innovointia ja liiketoimintamalleja. Päivän lopuksi tehtävänämiettiä omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä sitä, mitä hyötyä näistä olisi. Loppukeskustelussa onnistuimme löytämään monesta osanottajasta aivan huikeita kykyjä, mistä he aluksi kertoivat hieman arastellen. Hyvä esimerkki siitä, mitä Esankin luennolla keskiviikkona juteltiin - meissä on niin paljon enemmän kuin mitä päällepäin voisimme kuvitella.

Viikon haaste Olen pyrkinyt pysymään pois Facebookista mahdollisimman paljon. Sinänsä aivan mahtavaa - joskaan ei aina niin helppoa.

Päivä 29: Konferenssimuistoja ja C15-siivousta

Tarina Matkustin syksyllä 2010 Christchurchiin ANZMAC-konferenssiin. Reissu oli upea niin akateemikon kuin matkailijankin näkökulmasta. Reissulta käteen jäi huikeiden muistojen lisäksi myös tämä paperiklipsiteline (onko se edes sana?). Sinänsä hyödyllisempi matkamuisto kuin usein kaikille osallistujille jaettavat nylon-kassit, joille harvemmin löytyy mitään järjellistä käyttöä.

Syy luopua Vierailu Christchurchiin ja sen ympäristöön kahden maanjäristyksen välissä oli valtavan mieleenpainuva. Nämä henkeäsalpaavat maisemat ja mielettömät kokemukset tuskin unohtuvat vaikka luopuisinkin sieltä maailmanääristä kotiinkannetusta materiasta - etenkin kun tämäkin huippuhyödyllinen esine on kerännyt ansiokkaasti pölyä kirjahyllyssä viimeiset 4 vuotta.

Päivän oivallus Osallistuin aina yhtä innostavan Esa Saarisen luennolle Otaniemessä - suosittelen muutenkin kuin luennoitsijan räikeiden bleisereiden takia. Luennolla pohdittiin paljon kiinnostavia teemoja ja päällimmäisenä ehkä jäi mieleen kaunis ajatus siitä, että meillä kaikilla on potentiaalia paljon enemmän kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisimmekaan.

Suoranainen oivallus - tai ehkä ennemminkin käytännön ohje liittyi Esan lanseeraamaan C15 tekniikkaan (vrt. Pomodoro), mikä vapauttaa uudenlaiseen ajatteluun sekä auttaa löytämään aikaa kirjoittamiselle.

Tähän liittyen pohdimme tauolla elämän suurten ja pienten haasteiden jakamista pienempiin osiin - onhan aivan eri asia aloittaa kirjoittamaan kirjaa kuin kirjoittaa 15 minuuttia siellä, 15 minuuttia täällä. Sama pätee myös ehkä nurkkien siivoamiseen - itselläni ainakin tällainen hidas siivoaminen tuntuu huomattavasti kivuttomammalta kuin koko kodin detoxaaminen tavarasta yhden viikonlopun aikana.

Päivän haaste Vaikka olenkin tyytyväinen tähän luomaani blogikonseptiin, mikä pakottaa minua keksimään päivän haasteita ja oivalluksia - alkaa haasteiden keksiminen tuntumaan vaikealta. Totesin juuri veljelleni, että ostaminen ei ylipäänsä enää edes käy mielessäni niin usein kuin kuukauden alussa. Toki tänäänkin moni asia on ollut haastavaa - aikainen aamuherääminen, pari visaista pulmaa töissä tai paikan löytäminen täydestä luentosalista - mutta onneksi sentään kuluttaminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa. Hyvä näin - toivotaan, että sama linja jatkuu!

Viimeisenä kevennyksenä vinkkaisin vielä Esan kallonkutistuskoneesta, jonka avulla voit nopeasti selvittää keitä Ankkalinnan hahmoja muistutat eniten omilta luonteenpiirteiltäsi. Itse muistutan pääosin leikkisän ilkikurisia Aku Ankan veljenpoikia - löydä sinäkin sisäinen ankkasi.

Päivä 16: Maalailua ja lukemista työkavereille

Pitkän työpäivän kruunasi ystävän kutsu syömään lämmintä keittoa ja päivittämään kuulumisia. Illallisen päätteeksi ystäväni kaivoi esiin maalit ja käski maalaamaan itselleen kuvan.

Olipa ihana idea - hetken aikaa toki pelkäsin tyhjää pohjaa ja hain inspiraatiota, mutta melko nopeaan sitä kuitenkin sai inspiraatiosta kiinni ja paperi täyttyi väreistä. Jälkikäteen olin itsekin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta tai oikeastaan siitä kuinka hauskaa itse maalaaminen olikaan. Pitäisikin useamminkin heittäytyä tekemään epätavallisia asioita - se tosiaan palkitsee.

Tämän blogin aloittaminen oli ehkä hieman samanlainen sattuma. Muistan myös sen jännityksen kaksi viikkoa sitten kun kirjoitin ensimmäistä tekstiäni kokien valtavaa epävarmuutta niin sen sisällöstä kuin muodosta. Onneksi kuitenkin uskalsin painaa 'Julkaise' nappulaa, sillä kirjoittaminen tuntuu joka päivä hippusen luontevammalta. Tämän lisäksi projekti ja siitä kirjoittaminen blogiin ovat tuoneet elämääni ihan uudenlaista iloa ja merkityksellisyyttä, mistä olen todella onnellinen.

Tarina Näitä kirjoja on vuosien varrella kertynyt hyllyyn niinä hetkinä kun on kaivannut jotain hieman 'kevyempää' luettavaa. Päätin luopua kerralla useammasta kirjasta, sillä tyylilajiltaan nämä eivät anna kovin paljon materiaalia syvällisempään analyysiin.

Syy luopua Nämä kirjat ovat täyttäneet minulle tehtäväni, enkä usko palaavani niihin enää uudestaan. Näistä on kuitenkin varmasti vielä iloa jollekin, joka niitä ei ole vielä lukemut. Päätinkin siis viedä kassillisen kirjoja työpaikkamme kahvihuoneeseen, mistä ne toivottavasti löytävät itselleen uuden omistajan.

Päivän oivallus Sain kimmokkeen aloittaa kirjahyllyn perkaamisen erään lukijan kommentista. Vaikka kirjojen omistaminen on ihanaa, tajusin vihdoin, että kaikkien kirjojen säilöminen ei ole yhtä tarpeellista kuin toisten.

Päivän haaste Siveltimeen tarttuminen pitkästä aikaa oli haastavaa, ehkä jopa pelottavaa. Onneksi kuitenkin lopputulos palkitsi.

Ihanaa perjantaita - ihan kohta on jo viikonloppu!

Ihania asioita ja aineetonta luopumista

Viikonloppu on sujahtanut ohi yhdessä hujauksessa upeiden tyyppien, hyvän punaviinin, muiden ja omatekemän ruuan, juhlien ja huikeiden suunnitelmien parissa. Hauskanpidon lomassa olen ehtinyt keskustella myös vakavammistakin jutuista sekä pohdiskella blogia. Kuulemma blogistani puuttuu draaman kaari - omasta elämästäni ei onneksi kuitenkaan, tosin taidan pitää sen silti edelleen täältä poissa.

Ihana valo Helsingin parhaalla kadulla

Moni on myös hämmästellyt sitä, miten ehdin työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän ohessa päivittää blogia päivittäin. Alkuvuodesta tämä on sujunut vielä melko vaivattomasti kun flunssan takia juokseminen ja jooga ovat olleet tauolla. Nyt kun vihdoin pääsen kuitenkin palaamaan näiden rakkaiden harratusten pariin, on varmaan aikakin hieman tiukemmalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos (ja kun) on riittävän innoissaan ja sitoutunut niin aikaa kyllä löytyy. Toki se varmasti vaatii myös sen, että olen jatkossa entistäkin tarkempi siitä mihin aikani käytän.

Maria Veitola kirjoittaa uusimmassa Trendi-lehden kolumissaan siitä, miksi ei kannata syödä pahaa ruokaa, viettää aikaa huonossa seurassa tai pukeutua muihin kuin lempivaatteisiinsa. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan. 

"Pyrin käyttämään valinnan vapauttani kaikissa niissä asioissa ja tilanteissa, joihin voin vaikuttaa.

Elämä muuttuu sitä paremmaksi, mitä enemmän kokee, että itse hallitsee elämäänsä ja seisoo valintojensa takana. Arjen hyvät hetket kumuloituvat kaikkialle, ja pakollinen paska on helpompi kestää, kun itsellä on kokemus siitä, että elämässä on myös paljon kaikkea ihanaa.

Esimerkiksi täydellisen värinen vessaharja, lempiketsuppia jääkaapissa tai kävely sellaisen ystävän kanssa, joka saa sinut hehkumaan." (Maria Veitola, Trendi 1/2014)

Ihana Sigur Rós upeassa seurassa. Kiittäminen.

En kirjoita koko kolumnia tähän, vaikka mieli tekisi. Ehkä kuitenkin päällimmäisenä tästä jäi käteen ajatus, mikä on ehkä omankin projektini ytimessä. Elämää ja arkea ei kannata täyttää millään ikävällä tai yhdentekevällä - sikälimikäli asiaan pystyy itse vaikuttamaan - vaan jättää tilaa kaikelle ihanalle. Tehdä asioita, jotka edistävät omia tavoitteita ja hyvinvointia. Ympäröidä itsensä upeilla ihmisillä,  jotka saavat ylittämään itsensä, kannustavat eteenpäin ja ilahduttavat. Hankkia vain esineitä, jotka ovat kauniitä ja/tai käytännöllisiä. Harrastaa vain asioita, mistä aidosti pitää ja jotka tuottavat iloa. 

Kaikki ihanuus yhdessä kuvassa:juokseminen maailman upeimmissa maisemissa.

Tämä mielessä olen pohtinut sitä, voisiko luopumisprojektia laajentaa koskemaan myös muutakin ylimääräistä elämässä kuin tavaraa. Leeni Viio listaa blogissaan monia muita meille vahingollisia tapoja, mistä voisi harkita luopuvansa. Hesarissa kirjoitettiin jopa siitä, miksi luopua jostain Facebook-kavereista. Tekemällä tilaa elämäänsä ja päästämällä irti näistä aikaavievistä, energiaa kuluttavista tavoista ja tuttavuuksista voi raivata elämäänsä tilaa ja aikaa tärkeille asioille.  Ainakin itselleni nämä tärkeät asiat liittyvät ehdottomasti rakkaimpiin ihmisiin (myös itseen), urheiluun, blogiin ja työhön. Äkkiseltään asioita, mistä olisin valmis luopumaan olisi ylisuorittaminen, ylenmääräinen sosiaalisessa mediassa roikkuminen, turha murehtiminen, hetkittäiset negatiiviset ajatukset ja krooninen myöhästely.

Tähän on syytä palata vielä myöhemmin. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla, mistä sinä haluaisit luopua?

Kuvituksena kuvia ihanista asioista. Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ihana aamusmoothie parhaan isän kanssa.

Päivä 6: Lahjoista, kahvista ja ihanasta arjesta

Päivän esine, maidonvaahdotusvispilä, liittyy rakkaaseen harrastukseeni kahviin. Joku voisi toki alunperinkin todeta, että se on todellinen turhake. Itse olen kuitenkin eri mieltä - hyvä kahvi aamutuimaan tekee aamuista parempia ja antaa syyn pysähtyä sen valmistamisen ääreen. En ihan kamalan helposti osaa keksiä paljonkaan helpompaa tapaa lisätä elämänlaatua. Kannattaakin ennemmin juoda yksi  erityinen ja erityisen hyvä kuppi kahvia kuin litroittain kitkerää toimistokahvia. Itse ainakin tulen onnelliseksi kun saan viettää aamuhetken valmistamalla kahvin pavuista lähtien itse ja nauttimalla sen kauniista kupista.

Joshua kirjoittaa samasta aiheesta tekstissään - esine, joka sinänsä voi tuntua toiselle turhalta, tuo toiselle arvoa jokaiseen päivään olemalla kauniita, tekemällä arjesta vähän enemmän spesiaalia tai ilahduttamalla muuten vaan.

Kuvan kahvi tanskalaisen Coffee Collectiven baristan
valmistama syksyisellä Kööpenhaminan reissulla.

Tarina Olen saanut tämän vispilän joskus äidiltäni. Hänellä on huikea kyky ostaa ihmisillä ihastuttavia pieniä juttuja, jotka ilahduttavat aina vastaanottajaansa. Tämäkin pieni yllätys on tuonut minulle paljon iloa ja olenkin käyttänyt sitä useampaan otteeseen upeiden cafe lattejen valmistamiseen.

Syy luopua Muutamia vuosia sitten kotiini muutti uusi perheenjäsen, espressokone, joka teki erillisestä maidonkeittelystä turhaa. Tämän johdosta lahjoitan vispilän jollekin sitä enemmän tarvitsevalle. Ehkä veljeni, joka odottaa jo innolla sitä päivää kun päätän luopua kahvikoneestani, voisi ilahtua tästä.

Päivän oivallus Pienet yllätykset ovat ihania, kun ne sopivat lahjansaajan elämäntyyliin. Toisaalta, voisiko pienen materiaalisen yllätyksen sijaan piristää läheistä vaikka yhteisellä kahvihetkellä, kauniilla sanoilla tai kävelylenkillä.

Päivän haaste Jäin pohtimaan, onko oikein myöntää antavansa pois jotain, minkä on saanut lahjaksi? Arvostan toki edelleen lahjanantajaa sekä tämän jaloja tarkoitusperiä, mutta en koe tarpeelliseksi säilöä tarpeettomaksi jäänyttä lahjaa laatikon perukoilla. Voisiko jopa ajatella, että on parempi antaa hyvän kiertää ja antaa lahjan ilahduttaa seuraavaa omistajaa?

Minä kuluttajana

Viime viikolla kaverini Veera jakoi hienon tekstin Facebookissa. Blogissaan Eeva Kolu summaa hienosti ajatukseni liittyen kuluttamiseen ja sen seurauksiin. Toki taustani markkinointi- ja kulutustutkijana on muutenkin saanut minut pohtimaan paljon niin kulutuksen kulttuuria kuin omaa suhdettani ostamiseen, omistamiseen ja luopumiseen. Näitä aion jakaa täällä laajemminkin.

Viime vuosina oma kulutusfilosofiani on ollut "vähemmän on enemmän". Pyrin ostamaan vain ihania asioita - ainutkertaista ja kestävää. Tämä ohjenuora pätee niin sisustuksessa, vaatetuksessa kuin käyttöesineissäkin. Ehkä tämän johdosta uskon, että tulevan vuoden koettelemus tulee olemaan verrattain helppo. Lähtökohtaisesti ei pitäisi olla haaste eikä mikään jättää uuden kauden takit kaupan rekille, kun kotona odottaa jo pari klassikkoa (käytännössä asia ei ehkä kuitenkaan tule olemaan ihan näin helppoa). Tästä huolimatta jännittää kuinka selätän kiusaukset - minulla tulee varmasti ikävä ainakin levyjen ja kirjojen ostamista, uusia juoksuvaatteita sekä mustia mekkoja.

Tyylini on melko yksinkertainen. Oma pukeutumiseni ei seuraa varsinaisesti trendejä, joskin ajanhenki toki näkyy vaatekaapissani. Ostan vaatteeni reissatessa, pienistä putiikeista tai käytettynä. Yhdistelen myös ikivanhoja lempijuttuja uusiin löytöihin sekä halpoja rytkyjä designer-luomuksiin. Samaan tapaan kotini sisustus on koottu palasista uutta ja vanhaa, ostettua ja perittyä. Kun muutin reilu kaksi vuotta sitten nykyiseen asuntooni, en omistanut montaakaan huonekalua. Ajatuksenani oli haalia kasaan sisustuksen välttämätömimmät esineet ja ostaa välttämättömin uutena. Pitkän aikavälin tavoitteena oli tehdä kodista omannäköiseni sitä mukaa kun törmäisin sopiviin esineisiin. Tämä strategia on oikeastaan ollut melko toimiva - kotiani tuskin kelpuutetaan Glorian kodin sivuille, mutta viihdyn siellä mainiosti. Tulevien 365 päivän jälkeen ehkä vielä paremmin.

Jottei totuus kuitenkaan unohtuisi, jaloista pyrkimyksistä huolimatta minulla on tarpeettoman paljon vaatteita ja muuta tavaraa. Vaikka vältänkin kertakäyttöisten bilemekkojen ja ohimenevien trendien hamstraamista, omistan hilpeyttä herättävän määrän mustia mekkoja ja eikä omistamieni kenkäparien määrää voi perustella pelkästään käytännön seikoilla. Niinikään vaikka vaatekaappini sisältää varmasti kaikki olennaisimmat tyylin kulmakivet, tunnen jatkuvaa tarvetta täydentää sitä ainutkertaisilla vintagelöydöillä ja tulevaisuuden klassikoilla. Vuoden 2013 viimeisenä päivänä ostin itselleni vielä kauniit, mutta epäkäytännölliset Minna Parikan korkosaappaat - olihan minun palkittava itseni tulevasta koitoksesta. Toisaalta tyhjensin juuri vintiltäni kolme muuttolaatikollista tavaraa UFF:in laatikkoon - tässä oli todentotta enemmän kuin vähemmän.

En siis hyvällä tahdollakaan voi väittää ostavani pelkkään tarpeeseen, vaan ostaminen on minulle niin ajankulua, osa sosiaalista kanssakäymista kuin identiteetin rakentamistakin. Ostan, koska minulla on tylsää, koska se tuntuu hyvältä, koska muillakin on, koska uskon tulevani kiinnostavammaksi tyypiksi, koska pidän kauniista asioista, koska vaatekaappini tai sisustukseni ei ole täydellinen ilman kyseistä asiaa - tai liuta muita (teko)syitä. Totuus kuitenkin on, että ostaminen tuskin on vastaus mihinkään näistä tarpeista. Meihin kuluttajiin on sisäänrakennettu jatkuva tyytymättömyys - ehkä tätä olisi parempi työstää jollain muulla tapaa kuin retail-terapialla (tutkitusta tehosta huolimatta).

Projektissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään tavaran määrän ja ostamisen vähentämistä. Toki on kiinnostavaa tutustua omistamisen vaihtoehtoihin, vaatteiden muokkaukseen ja kierrätykseen, mutta vielä enemmän haluaisin vähentää näiden asioiden merkitystä elämässäni ylipäänsä. Uskon nimittäin vahvasti siihen, että mitä vähemmän epäolennaisuuksia minulla on elämässäni sitä paremmin voin keskittyä niihin mitkä ovat tärkeitä ja jotka tuovat kestävää onnellisuutta.Tulevan vuoden aikana haluaisinkin käyttää aikani johonkin muuhun - ehkä tämän blogin kirjoittamiseen, läheisten kanssa ajanviettoon, urheiluun tai vaikka nukkumiseen (asia, johon ehdottomasti olisi syytä panostaa). Toisaalta toivoisin myös, että minut muistettaisiin ennemmin säteilevästä hymystä tai järjestämistäni riemukkaista illallisista kuin kreiseistä asukokeiluista ja design-esineiden täyttämästä kodista.

Tavara päivässä - projekti

Tämän päivän luksusta ei saa rahalla. Oikeastaan asia on jopa päinvastoin, todellista luksusta ei ole uuden ostaminen vaan luopuminen ja kyky päästää irti.

Idea tähän projektiin kypsyi viime vuoden aikana käytyäni lukuisia keskusteluja ystävien ja tuttavien kanssa. Nykypäivänä kaikki tuntuvat tuskailevan tavarasta - sitä on liikaa, liian vähän tai se on väärää. Tuntuu absurdilta, että monet jopa muuttavat suurempaan asuntoon saadakseen kaiken omaisuutensa säilöttyä ja iso osa rajallisesta vapaa-ajastamme kuluu ostamisen ja sen pohtimisen parissa. Tämänkin ajan ja energian voisimme käyttää vaikka läheistemme kanssa, rakkaiden harrastusten parissa tai vaikka maailman pelastamiseen. 

Oikeastaan monesti tuntuu, että todellista rikkautta on valinnan vapaus. Tällä valinnan vapaudella en todellakaan viittaa siihen, että voimme valita sinisen ja punaisen mekon väliltä, vaan ennemmin valita miten aikamme käytämme ja mitä teemme elämällämme. Tarve tietynlaiseen materiaaliseen elämäntyyliimme tuntuu sanelevan paljolti sen, miten aikamme käytämme ja mitä valintoja teemme elämässämme. 

Tässä blogissa aion kertoa tämän vuoden projektistani, jonka tavoitteena on pohtia omaa suhdettani kuluttamiseen. Tänä vuonna en aio ostaa mitään kestokulutushyödykkeitä. En uusia vaatteita, sisustusesineitä, keittiökoneita tai urheiluvälineitä - tai mitä ikinä sitä nyt tuleekaan mieleen tarvitsevansa. Tehdäkseni projektista vielä vaativamman, luovun joka päivä yhdestä esineestä. Uskoisin, että minulla riittää luovuttavaa koko vuodelle, tosin en aio luopua lempinahkahousuistani tai blenderistäni haasteen takia, joten varaan itselläni oikeuden pyörtää päätökseni jos tavarat yksinkertaisesti loppuvat.

Välttääkseni kuulostamasta tekopyhältä minun on huomautettava, että tiedostan olevani valtavan onnellisessa asemassa kun minulla on mahdollisuus edes ajatella tällaista projektia. Minulla on kaikki tarvitsemani ja vähän enemmänkin. En todellakaan usko, että tulevan vuoden aikana joudun kertaakaan tilanteeseen, missä minun olisi aivan pakko hankkia yhtään mitään. Toisaalta jo se, että voin tehdä viikottaisia valintoja kuluttamisesta ja kuluttamatta jättämisestä asettaa minut parempaan asemaan kuin valtaosan muista maailman ihmisistä. Tiedostan kyllä, että monelle kuluttamatta jättäminen ei ole valinta vaan olosuhteiden asettama pakko. Tästä huolimatta toivon, että projekti tuo selkeyttä omaan elämääni sekä ehkä inspiroi myös muita pohtimaan omaa kuluttamistaan.

Tänne blogiin aion raportoida haasteen etenemisestä päivittäin. Joka päivä kerron, mistä luovuin, miksi olin sen alunperinkään hankkinut ja mikä oli hankalaa (jos mikään). Aion myös pohtia kuluttamista niin kuluttajatutkimuksen kuin ihan oman historiani näkökulmista. Näin alkuun varmaan kerron myös hieman omista kulutustottumuksistani, elämästäni ja tämän projektin inspiraatiosta.