tiistai 11. helmikuuta 2014

Päivä 40: Jouluvaloja ja chillausta

Tarina Taisin saada nämä jouluvalot vanhalta työpaikaltani LVIS-tukusta. Ne ovat palvelleet minua hyvin ja tuoneet jouluntunnelmaa ensimmäisestä omasta kodistani lähtien, välillä varmaan ihan koko vuoden.

Syy luopua Punaiset jouluvalot tuntuvat ehkä hieman .. punaisilta. Nykyään kodissani on jo muutenkin sen verran väripilkkuja, ettei monokromaatisuuteen mieltynyt silmäni pysty oikein käsittelemään ajatusta näin värikkäistä koristeluista.

Päivän oivallus Esineistä luopumisen ohella luovuin viikonloppuna aika monesta muustakin suunnitelmasta. Sen sijaan, että olisin seurannut alkuperäistä suunnitelmaani keskityin lenkkeilyyn, töihin, joogaan ja kokkailuun. Maanantai tuntui aika hyvältä, kun to do-lista oli lyhentynyt ja olo oli virkeä.

Päivän haaste Ei sinänsä vaikeaa, mutta uskomatonta huomata että vuotta on mennyt jo 40 päivää - yli kymmenes! Edelleenkään ostamattomuus ei tunnu hankalalta ja kotona riittää tavaraa ihan luovuttavaksi asti. Ihanaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!

Miten teidän ensimmäiset 40 päivää on sujunut?




2 kommenttia:

  1. Olen seurannut blogiasi mielenkiinnolla ja se on antanut paitsi paljon ajattelemisen aihetta, myös puhtia luopua omista tarpeettomista tavaroista.
    Olemme muuttamassa ja nyt on oiva tilaisuus vähentää meille tarpeettoman tavaran määrää radikaalisti. Se on vapauttavaa!
    Koska olen myynyt tavaroita fb kirpputorilla, olen saanut kasvotusten tavata meille tarpeettomien tavaroiden ja huonekalujen uusia omistajia. Ihana nähdä se ilo joka niistä tavaroista ja huonekaluista on joillekin toisille.
    Tiettyihin tavaroihin ja huonekaluihin huomaan kiintyneeni, mutta teen "surutyön" ja muistot niihin liittyen hän minulle jäävät. Mieleni ja valokuviin. Rakkaimmat ja meille tarpeelliset tavarat tietenkin jäävät meille. Esimerkiksi laadukkaasta, rakkaasta sohvastamme luovun varmaan vasta kun jouset katsovat taivaisiin��
    Jatka samalla meiningillä ja ilahduta meitä postauksillasi��
    Jossu

    VastaaPoista
  2. Mun 365-lista on nyt kohdassa 65, eli enää 300 tavaraa puuttuu :) Kunhan sisko pääsee käymään, lista etenee. Räjäytin vaatekomeron viikonloppuna ja sieltä löytyi iso kasa vaatetta, joita tarjoan ensin siskolle ja jos se ei ota, vien hyväntekeväisyyskirpparille. Korulipaskin tuli katsastettua, ja sieltä löytyi ittelle "uusia" (eli unohtuneita) koruja ja kummitytölle lahjoitettavaa. Lisäksi muutama hajonnut kultakoru, jotka aattelin kiikuttaa kullan ostajalle, jotta tulevat kierrätetyksi oikein. Parasta viikonlopussa oli se, että miehen työpaikalta lahjana saatu viinilämpömittarit löysi kodin, jossa sitä käytetään. Meillä se on lojunut reilun vuoden koskemattomana, kun ei viiniä juoda (ja vaikak juotais, tuskin moista käytettäis). Ja sain muuten luvan myydä miehen rumat kaiuttimet, jotka olleet käyttämättöminä kohta kaksi vuotta. Keittiön kaappien raivaus etenee omaa tahtiaan, taas hajos yksi vajaa 3 vuotta sitten saatu juomalasi :/

    VastaaPoista