Toisaalta oli myös kiinnostavaa käydä läpi mummun kotoa löytyviä kerrostumia - upeaa kirjakokoelmaa, tyylikkäitä asukokonaisuuksia, silkkaa romua ja vanhoja muistoja. Jotenkin monien näiden esineiden kautta näin myös isoäitini uudessa valossa. Tämä muistutti minua siitä, että täytyy kysellä häneltä enemmänkin hänen nuoruudestaan ja niistä ajoista kun hän käytti löytämiämme iltapukuja.
Kulutustutkijana olen aina ollut kiinnostunut omistamiemme esineiden elämänkerrallisesta ulottuvuudesta ja kaikista niihin liittyvistä merkityksistä. Kuten gradussanikin pohdin (ja kuten todella moni muukin on aiemmin kirjoittanut), kuluttaminen ja identitetti ovat todella tiukasti sidoksissa toisiinsa ja tästä näkökulmasta keräämämme tarinat ovat ikäänkuin arkisto itsestämme.
Tämä ajatus tuli taas mieleen mummun ja vaarin kirjahyllyjä tutkiessani. Etenkin oli kiinnostavaa huomata, minkälaista yhteyttä tunsin edesmenneeseen vaariini hänen nimellään varustettuja kirjoja selatessani. Tunsinkin valtavaa haikeutta kun äitini soitti tänään kertoakseen, että antikvariaatin pitäjä oli käynyt hakemassa kirjat hyllyineen pois. Onneksi kuitenkin mummuni (ja tämän tärkeimmät kirjat) on edelleen lähellä, joten voin jatkaa muistojen keräämistä vaikka vielä toivottavasti pitkään.
Hassua, miten tavaroista luopuminen herättääkin tunteita. Etenkin kun saman viikonlopun aikana äitini hävitti valtavan määrän tavaraa, minkä poisheittäminen ei liikuttanut minua suuntaan tai toiseen. Kiinnostavaa onkin millä tavoin tietyt omistuksessa saavuttavat aivan erityisen aseman ja pitävät sisällään valtavan määrän merkityksellisyyttä kun taas monien tavaroidemme kohtalo on jäädä täysin yhdentekeviksi.
Jäin erityisesti pohtimaan, mitkä tavarat tänä päivänä säilyttävät palan identiteettiämme jälkipolville kun esimerkiksi kirjojen ja levyjen kerääminen jää harvojen asialle omistautuneiden puuhasteluksi. Mitä luulette - mitkä tavaroistanne kertovat teistä eniten ihmisinä?
Tarina Sunnuntaina luovuin pippurimyllystä. Olen ostanut tämän kohtuullisen laadukkaan myllyn joskus aikoja sitten Stockmannilta.
Syy luopua Nykyään jauhan pippurini toisen isoäitini vanhalla puisella myllyllä, joten on aika luopua tästä tuplakappaleesta.
Päivän oivallus Tuntuu siltä, että aiemmin kun omistimme vähemmän tavaraa, näihin esineisiin liittyi paljon enemmän merkityksiä. Nykyisistä tavaroistamme on vaan niin paljon helpompi luopua kun niihin ei juurikaan ole ehtinyt kiintyä ja toisaalta ne ovat todella helposti korvattavissa.
Päivän haaste Mummuni asuntoa pakatessamme huomasin, että taidan olla paljon kiinnostuneempi materiasta kuin haluaisinkaan itselleni myöntää.
Aamulla jo luin ja nyt ehdin ihan kommentoimaan saakka. :) Olen kanssa ihan hiljattain miettinyt, että mitä meistä tämän ajan ihmisistä jää muistoksi kun täältä lähdetään. Kuvat ja ajatukset on tietokoneilla, postikortteja ei samaan tapaan enää lähetellä kuin ennen, kirjeistä puhumattakaan. Riittää kun kerrot päivän kuulumiset facebook-seinälle ja kaveri kuittaa lukeneensa tykkäämällä.
VastaaPoistaJoululomalla pengoin lapsuudenkotini vinttiä, jossa oli mm. postikortteja mitä pappa oli rintamalta lähettänyt mammalle ja sedilleni. Pidin kortteja kädessäni miettien, millaista elämä silloin oli. Tästä vuodesta olen päättänyt koota kuvakirjan. Tallettaa siihen kivoja hetkiä, kotipihan maisemia, asioita jotka mulle näinä päivinä on tärkeitä ja muistamisen arvoisia. On sitten jälkipolvilla mitä tutkia. :)
Hei Annakristiina ja kiitos kommentista. Ihana muisto papastasi - on ollut varmasti kiinnostavaa löytää noista postikorteista se pappa, joka on ollut nuorena ja joka on ollut mammasi mies.
PoistaKuvakirjan kokoaminen olisikin hyvä idea - huolettaa että digikuvat ovat niin paljon 'kertakäyttöisempiä' kuin oikeat valokuva-albumit.
Toisaalta tykkään myös digiräpsyjen huolettomuudesta ja kyvystä vangita hetkiä. Viikonloppuna juuri äitini ja enoni muistelivat isoisäni kaitafilimillä kuvaamista ja tämän pakkomiellettä ohjata elokuvaa, jonka pääosassa on onnellinen perhe. Sillä seurauksella, että aina tämän laittaessa videokameran päälle ja käskiessä perheen hymyillä, lapset puhkesivat itkuun.
Hassu ristiriita muuten ajassamme on se, että toisaalta olemme jatkuvasti huolissamme kaikesta meistä tallennetusta tiedosta ja kuvamateriaalin säilymisestä internetissä, toisaalta teemme kaikkemme, jotta jättäisimme jäljen ja meidät muistettaisiin.
Ihanaa viikkoa sinulle, kiva kuulla ajatuksiasi!