maanantai 17. helmikuuta 2014

Päivä 46: Kellohame ja lisää kiusauksia

Tarina Ostin tämän hameen Oxfordista pari kesää sitten. Vietin siellä reilun viikon pohtien kuluttajakulttuuria vuosittaisen CCT-konferenssin sekä filosofian ja sosiologian klassikoita kertaavan tohtorikurssin merkeissä. Ohjelma oli todella tiukka, mutta siitäkin huolimatta onnistuin ujuttamaan mukaan nopean kaupunkikierroksen.

Syy luopua Hame on jäänyt kokonaan käyttämättä, joten parempi antaa se eteenpäin. Taas kerran huomaan, että minulla on tapana ostaa vaatteita jollekin ihan täysin muulle tyypille kuin itselleni. Kuka vaan, joka minut tuntee (paitsi ehkä minä itse), tietää varsin hyvin, että tyylini on aika graafinen ja tumma. Lintukoristeinen kellohame ei taida ihan istua tähän. Olisi siis ehkä kannattanut vain keskittyä Oxfordin mielettömän ilmapiirin aistimiseen, luuhata enemmän kirjakaupoissa ja käydä vaikka katsomassa upean Jenny Savillen näyttely toiseen kertaan.



Päivän haaste Lauantaina haastoin itseäni taas lisää kun lupauduin ystäväni seuraksi Oxford Circusin Nika Towniin etsimään lenkkareita. Sen lisäksi, ettei kukaan täysijärkinen mene lähellekään Oxford Streetiä lauantaisin, oli todella vaikeaa poistua Nike storesta ilman uusia juoksuvaatteita kevääksi. Haastaakseni itseäni vielä lisää jatkoimme matkaa toiseen lempikauppaani Dover Street Marketiin, missä tosin pääosassa on ennemmin hienojen asioiden katselu kuin niiden ostaminen. Sieltä poistuminen ilman ostoksia olikin hieman helpompaa - on paljon helpompaa perustella itselleen, miksi 1200 punnan laukku on jätettävä kauppaan kuin 50 punnan juoksupaita.

Päivän oivallus Lauantai oli upea päivä. Vietin aikaa upeiden tyyppien kanssa, kävelin ympäri Lontoota ja tein huikeita juttuja. Loppujen lopuksi ostamattomuus oli vain hyvä asia - oli todella hyvä, ettei päivää tarvinnut hukata kaupoissa kiertelyyn. Harvemmin sitä jälkikäteen jää harmittelemaan, ettei viettänyt enempää aikaa shoppaillen.

Päivän päätteeksi kävimme vielä katsomassa Richard Hamiltonin upean retrospektiivin Tate Modernissa. Ehdottomasti suosittelen - hienosti koostettu näyttely ja herättää edelleen ajatuksia.

Dover Street Market

5 kommenttia:

  1. Dover Street Market :) aivan huippu tuo kuva!!! vain vartalo puuttuu... ja hieno kuosi tuossa kellohameessa. Onnea tinkimättömälle luonteellesi :)

    VastaaPoista
  2. Hei taas, kiva lukea sun ajatuksia shoppailemattomuudesta ja turhuuksista.
    Tulee samalla mieleen kuinka paljon vapautuu aikaa muuhun ja kuinka paljon saa aikaiseksi enemmän kuin aikaisemmin kun luopuu joistain rutiineista ja pinttyneistä tavoista. Sun kohdalla tämä shoppailemattomuus teema matkalla, toinen teema liittyy paastoon.
    Niin moni on paston jälkeen todennut kuinka paljon saa aikaiseksi, kun ei sukkuloi jääkaapilla niin usein.
    Molemmat näistä teemoista ovat kuitenkin ja onneksi tilapäisiä, ja täyttää tehtävänsä ajatusten herättäjänä.
    - huikeeta päivää jälleen ja kaikkee hyvää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Musta joka päivä kannattaa miettiä - mitkä on niitä asioita johon haluaa käyttää aikansa ja minkä kokee merkitykselliseksi. Näihin kannattaa käyttää niin paljon aikaa kun vaan mahdollista samaan aikaa vähentäen sitä aikaa, minkä käyttää turhanpäiväisiin asioihin. Toisin sanoen, ehkä mitä on niitä asioita, mitkä muistaa vielä ensi vuonnakin. Oman ajan saa huomattavasti paremmin haltuun kun miettii näitä asioita.

      Hyviä ajatuksia - huikeaa päivää <3

      Poista
    2. Tärkeiden asioiden priorisointi unohtuu vaan niin herkästi, osut juuri naulannkantaan.
      T iii

      Poista