Päivä 36: Luova tauko ja paluu blogin äärelle

"Onko sulla kaikki hyvin? Sua ei oo näkynyt somessa moneen päivään?"

Ystäväni soitti minulle maanantaina huolissaan hyvinvoinnistani. Olinhan pysynyt Facebookissa offlinena useamman päivän, laiminlyönyt blogini ja kaikenkukkuraksi unohtanut päivittää kuvat aamusmoothieistani Instagramiin. Syytäkin siis olla ainakin hippusen huolissaan.

Pahoittelut siis hiljaisuudesta - joskus vaan tuntuu siltä, että elämä on melko täynnä.

Etenkin sosiaalisen median parissa tuntuu kuluvan päivä päivältä enemmän aikaa ja seurattavien medioiden määrä vaan kasvaa kasvamistaan. Tuntuu siltä, että kaikkialla pitäisi olla jatkuvasti läsnä ja osallistua keskusteluun. Jopa siinä määrin, että todellisuutemme suorastaan rakentuu sosiaalisessa mediassa. Veljeni kanssa joskus vitsailimme, että jos Sportstracker kaatuu kesken juoksulenkin hävittäen juoksun tiedot, kävitkö lenkillä ollenkaan? Hyvä kysymys.

Samaan tapaan eilisellä aamiaisella viestinnän parissa toimivan ystäväni kanssa pohdimme sitä, miten podemme jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä kuinka meidän pitäisi  olla aktiivisempia Twitterissäkin. No ensinnäkin on itsensä kiusaamista jatkuvasti luoda itselleen semanttisia odotuksia käyttämällä sanaa pitäisi. Ei todellakaan pitäisi - ennemmin joko tekee tai jättää tekemättä, ei ainakaan pohdi mitä kaikkea sitä nyt pitäisikään tehdä. Ja toisaalta, eikö olisikin vielä parempi jos keskittyisi käymään tärkeimmät keskustelut kahvikupin äärellä, pitkän puhelun aikana tai kävelylenkillä hyvässä, itsevalitussa seurassa.

Aina hetkittäin olen kokenut huonoa omaa tuntoa siitä, että blogiakin pitäisi kirjoittaa. Sitten olen todennut itselleni, että "Ei - ei missään nimessä ole pakko.". Viimeisen viikon aikana olen tehnyt ihan muita juttuja - tehnyt aivan liikaa töitä, tavannut rakkaita tyyppejä, joogannut ja nukkunut lähes normaaleja yöunia. Juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä on tuntunut tärkeältä, ei niinkään sitä mitä on pitänyt tehdä.

Toivottavasti kovin moni ei ole ollut harmissaan siitä, että en ole kirjoittanut ajatuksiani tänne viikkoon. Voin kyllä luvata, että olen itse soimannut itseäni tästä henkisestä velttoilusta ihan riittämiin. Tämäkin liittyy itse itselleni asettamiin huikeisiin odotuksiin. Jos käyn lenkillä, minun on juostava maraton. Jos aloitan blogin, sitä on kirjoitettava päivittäin. Vähempi ei riitä.

Joogan myötä olen oppinut hieman kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseäni kohtaan. Samoin sillä pakollisella maratonilla huomasin, että parhaat tulokset saavuttaa kun keskittyy omaan suoritukseensa ja siitä nauttimiseen. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa suhtautua itseeni, elämään ja blogiin rennommin - ainakin jos tuntuu siltä.

3 tuntia 48 minuuttia läsnäoloa palkitsi. 

Ainoa paikka, missä aion jatkossa luvata olla enemmän läsnä on tämä tässä juuri nyt.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Raporttia viimeisen viikon luopumissaldosta seuraa. Siivosin nurkkia tauon aikana ja sormet syyhyävät kantamaan ylimääräistä tavaraa ulos ovesta.

Auringonlaskua Bad Gasteinissa - ikuistettu Instagramiin - tietysti.