Päivä 50: Kotiinpaluusta, rutiineista ja kahvinjuonnista

Tarina Ostin tämän hupparin työskennellessäni amerikkalaistyylisiä vaatteita myyvälle ruotsalaisbrändille. Kun riittävän pitkään viettää aikaa tietyntyyppisen tyylin saartamana, tulee helposti itsekin muokanneeksi omaa tyyliään samaan suuntaan.

Syy luopua Tätäkään vaatekappaletta en ole käyttänyt vuosiin eikä velour taida olla ominta tyyliänikään. Uskon, että tämä tekee jonkun muun huomattavasti onnellisemmaksi.

Päivän oivallus Viikon matkan jälkeen oli ihanaa palata omaan kotiin ja omaan rutiiniin. Vaikka matkalla onkin aina ihanaa, niin jollain tapaa tietyn rakenteen puuttuminen elämästä tekee siitä pidemmän päälle aika raskasta. Opittujen rutiinien noudattaminen tapahtuu arjessa tiedostamatta ja näinollen vapauttaa ajatusenergiaa muihin asioihin.

Rutiini on tietty, opittu tapa toimia tai ajatella. Sen suorittaminen on yleensä melko tiedostamatonta eikä henkilö edes tiedosta, saatika sitten kyseenalaistaisi tätä käyttäytymistään. Rutiinit voivat olla meille hyödyllisiä tai vahingollisia - lenkkeily tai hampaidenpesu ovat esimerkkejä ensimmäisistä kun taas facebookin jatkuva tarkistaminen tai viikoittainen shoppailu jälkimmäisistä. Rutiineja voi oppia jatkuvasti lisää ja vanhoista luopua joskin tämä saattaa olla haastavaa. Tutkimuksen mukaan uuden tavan oppimiseen menee keskimäärin 66 päivää.

Tämän takia rutiinien suhteen kannattaa olla aika tarkkana - mistä asioista muodostaa itselleen rutiineita. Edistävätkö nämä asiat omaa hyvinvointia ja onnellisuutta vai ovatko nämä nimenomaan juuri näiden tiellä?

Itselleni esimerkiksi aamukahvin juonti on yksi ihana rutiini - espressopapujen jauhaminen, kahvin uuttaminen ja sen nautiskelu on ihana, pieni hetki arjen hiljentymiseen. Toisaalta, happaman sumpin jatkuva ryystäminen toimistolla on kaukana tästä ihanuudesta - siitä voisin luopua helposti.

Päivän haaste Niin ihanaa kuin rutiini onkin, niin tänään on kyllä väsyttänyt aika paljon. Ilmeisesti myös rutiiniin palaaminen on raskasta.

Onko teillä kokemuksia rutiineista luopumisesta tai uusien hankkimisesta?

Kahvinjuonti on monella tapa - uhka vai mahdollisuus

50 päivää!

En voi uskoa, että olen kirjoittanut blogia tänään jo 50 päiväää. Projekti on tähän mennessä antanut minulle valtavan paljon ja niin monella eri tasolla! On ollut todella hyödyllistä pohtia omaa suhdettaan kuluttamiseen, käydä kiinnostavia keskusteluja aiheesta ja sen vierestä, ihan vaan pohtia elämää sekä opetella kirjoittamista.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitukseni oli julkaista teksti päivässä, mutta nyt julkaistejen määrä on vasta 46. Ehkä tämäkin on osa oppimisen polkua - olen oppinut olemaan itseäni kohtaan salliva - projekti ei ole kaatunut siihen, että tekstejä ei ole syntynyt ihan niin tiukalla päivätahdilla kuin alunperin ajattelin.

Nämä ensimmäiset 50 päivää ovat jo saaneet itseäni muuttamaan omaa suhtautumistani kulutukseen. Jännittävää tosiaan huomata, miten helppoa kulutustottumusten ja omien ajatusten muuttaminen onkaan. On erityisen mahtavaa huomata, kuinka vähän koko asiaa oikestaan edes ajattelee enää. Toki blogista saattaa välittyä hieman päinvastainen kuva - kirjoitanhan aiheesta täällä lähes päivittäin.

Ylipäänsä olen ollut aika yllättynyt siitä, kuinka helposti koko projekti on sujunut. Etukäteen ajattelin, että 'Päivän haaste' kohtaan tulisi päivittäin hauskoja kuvauksia pukeutimiskriiseistä ja muista neuvokkuutta vaativista tilanteista. Kuitenkin aika harvoin mikään asia on oikeasti ollut vaikeaa tai arki olisi vaatinut haasteesta poikkeamista.

Luopuminen on tehnyt minulle myös hyvää. Se on toisaalta saanut ajattelemaan omia motiiveja kuluttamisen takana, mutta toisaalta opettanut myös tyyneyttä materiaa kohtaan. En usko, että suostun vielä luopumaan Vitamixistani (tai edes siitä intoilusta), mutta moneen muuhun esineeseen en enää jaksa suhtautua mitenkään erityisellä kiihkolla.

Kuten moneen kertaan olen fiilistellyt, on ollut hienoa kun aikaa on vapautunut kuluttamisesta muihin asioihin. Tai no, jos totta puhutaan kaikki tämä 'ylimääräinen aika' on kyllä mennyt aika pitkälti blogin parissa. Toisaalta en sanoisi, että sekään on ollut hukkaan heitettyä.

On ollut huikeata kehittää itseään kirjoittajana, jäsennellä omia ajatuksiaa sekä erityisesti saada palautetta teiltä blogin lukijoilta. Isoa rakkautta. Kiitos kun luette ja kommentoitte. Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin ajatuksianne aiheesta ja teidän projektienne edistymisestä.

Olisi kiinnostavaa kuulla ..
1. Kuka olet miten päädyit tänne?
2. Oletko muuttanut lähiaikoina omaa suhdettasi kuluttamiseen?
3. Paras vinkkisi tavaramäärän karsimiseen.

Kimalletta ja juhlavaloja Victoria&Albert-museossa

Päivä 49: Kotia kohti ja luovaa ongelmanratkaisua

Tarina Tiistain esine on jo useamman vuoden vanha. Ostin tämän neuleen syksyllä 2008 asuessani vielä Islannissa. Pankkien romahtaessa syyskuun lopussa kaikki tililläni olevat kruunut olivat yhtäkkiä arvoltaan vain puolet siitä mitä aiemmin ja tulin siihen tulokseen, että ainakaan säästää ei kannata. Päätin siis lähteä shoppailemaan kuten kuka tahansa ratkaisulähtöinen kauppatieteilijä.

Syy luopua Olen säilönyt tätä villapaitaa vuosikaupalla, vaikka sille ei olekaan ollut käyttöä. Sinänsä neule on kauniin värinen ja hyväntuntuista villaa, mutta loppujen lopuksi en oikein ymmärrä logiikkaa hihattomien neuleiden takana - nehän ovat aina joko liian kuumia tai kylmiä. Toisaalta tämä on ehkä muutenkin taas yksi niistä vaatteista, jotka ovat 'ihan kivoja', muttei koskaan mitenkään erityisen innostavia. Toivottavasti löydän tälle jonkun ymmärtäväisen uuden omistajan.

Päivän oivallus Etukäteen hieman pelkäsin, miten selviäisin matkasta shoppailun mekkaan ostamatta mitään. Oli kuitenkin mahtavaa huomata kuinka helppoa se lopulta oli. Suorastaan huikeaa olla matkalla siten, ettei shoppailu kuulunut agendalle edes lyhyesti. Pakollisten kauppojen suorittamisen sijaan ehdinkin vielä normaalia enemmän nauttimaan entisen kotikaupunkini upeasta kulttuuritarjonnasta, ravintoloista ja ihmisistä.

Matkalta paluukin sujuu huomattavasti leppoisammin kun tavaraa on palatessa saman verran kuin menomatkalla. Etenkin pakkaaminen on paljon vähemmän stressaavaan kun matkalaukun päällä ei tarvitse hyppiä saadakseen sen kiinni.

Päivän haaste Kotiinpaluu tuntuu silti olevan ihanan reissun jälkeen vaikeaa. Toisaalta parasta on lähteä kun on vielä hauskaa ja ikävä on oikeastaan pelkästään positiivinen tunne.

Viimeisen päivän tunnelmia Hyde Parkissa.

Päivä 48: Kielitaidon kohentamista ja tajunnanräjäyttävää muotia

Tarina Tämän kirjan luin joskus vuoden 2008 tienoilla parantaakseni ruotsinkieltäni. Vaikka kirjan lajityyppi ei kuulukaan suosikkeihini, kielitaidon hiomiseen dekkarit ovat ihan parhaita - ne on kirjoitettu riittävän yksinkertaisella kielellä ja juoni on yleensä jokseenkin viihdyttävä. Tämäkin kirja täytti siis tehtävänsä - joskin melko nopeasti minua alkoi nyppimään se, että jokaisella sivulla jotain tapahtui 'yhtäkkiä' - ihan melkein lukiessa hengästyi kaikesta tästä vauhdista ja vaaratilanteista.

Syy luopua Päätin aloittaa kirjahyllyn karsimisen näistä pokkareista, joita en todennäköisesti ikinä tule lukemaan uudestaan. Ainakin viimeksi kirjat tekivät hyvin kauppansa työpaikan kahvihuoneessa, joten taidan kerätä näitä isomman pinon ja ilahduttaa nillä taas kollegoitani.

Päivän oivallus Maanantaiaamu alkoi upeasti Isabella Blown vaatekaappia ja elämäntyötä esittelevällä näyttelyllä Somerset Housessa. Blow työskenteli muodin parissa aina 80-luvulta lähtien ja hän toimi niin Philip Treacyn kuin Alexander McQueeninkin muusana ja 'löysi' useita aikamme huippumalleja. Hänen elämäntyönsä kuitenkin kalpenee visuaalidessa hänen omalle vaatekaapilleen. Näyttely esitteleekin upeita asukokonaisuuksia, jotka ovat kuin taideteoksia. Jos satut olemaan Lontoossa ennen maaliskuun 2., kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.

Näyttelyn jälkeen jäin pohtimaan sitä, mitä oma vaatekaappini minusta kertoisi jos se asetettaisiin esille museoon. Ovatko siellä tällä hetkellä olevat asiat sellaisia, mistä toivon että minut muistetaan? Uskoisin, että suurimmaksi osaksi näin on, mutta on seassa edelleen monta melko yhdentekevää riepuakin.

Tämän pohjalta voisi jalostaa uuden säännön vaateostosten arviointiin tulevaisuudessa. Aina kun harkitsen uuden vaatteen ostamista, olisi syytä miettiä onko se riittävän erityinen ripustettavaksi museoon näytille. Jos vastaus on myöntävä, vaatteen ostamista voi ainakin harkita. Jos taas ei, miksi vaivautua.

Päivän haaste Olisin niin mielelläni ostanut matkamuistoksi näyttelyn pohjalta kootun kirjan, jonka upeiden valokuvien kautta palaisin mielelläni näyttelyn tunnelmiin. Hetken aikaa sitä haikeasti lehteiltyäni jätin sen kuietnkin hyllyyn ja ostin lohdutukseksi itselleni yhden postikortin, toivottavasti se kuitenkin sallitaan.

Taidan alkaa keräämään vuoden aikana listaa kirjoista, jotka haluaisin omaan hyllyyni. Vuoden lopuksi voin sitten käydä listan läpi ja tilata ne, joita edelleen kaipaan.

Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut mukavasti! xx

Isabella Blown tyyliä esillä Somerset Housessa. 

Päivä 47: Täydellisyydestä ja ihanista asioista

Tarina Ostin tämän korun joskus pari vuotta sitten Stockalta. Se taisi olla jossain alennuksessa enkä näinollen miettinyt ostopäätöstä kovinkaan pitkään. Tuolloin käytin tosi paljon isoja kaulakoruja (itseasiassa käytän niitä edelleenkin - joskin ehkä enemmän harvakseltaan), joten ajattelin että tällekin olisi käyttöä.

Syy luopua Vaikka käyttämäni asusteet ovat yleensä melko massiivisia ja graafisia, kuten tämäkin koru - siinä on kuitenkin jotain pielessä. Se on 'ihan kiva', muttei oikeastaan koskaan juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipaan. Niinä kertoina kun harkitsen ripustavani sen kaulaani, tajuan että on olemassa upeampiakin vaihtoehtoja. Aioinkin lahjoittaa tämän samalle ystävälle kuin eilisen hameen.

Aiemmin mainitsin, että meillä ei ehkä ole riittävää suhdetta omistamiimme tavaroihin vaan ostamme helposti 'vain jotain'. Niinikään emme oikeastaan liitä omistamiimme esineisiin suuremmin huomiota - ne jäävät turhan usein melko merkityksettämiksi. Jos enemmänkin pyrkisimme ostamaan vain ihania asioita, kaappimme olisivat varmasti ilmavampia joskaan ne tuskin tuntuisivat yhtään tyhjemmiltä kuin nykyisellään.

Ehkä ensi vuonna olisikin syytä kiinnittää vielä tarkemmin huomiota siihen, että ostaa pelkästään niitä "täydellisen ihania asioita".

Päivän oivallus Sunnuntaipäivä sujui ihanan rennoissa merkeissä. Aloitin aamun pitkällä lenkillä, kiirehdin brunssille ja vaeltelin ympäriinsä vanhoilla kotikulmilla Itä-Lontoossa. Aurinkoa riitti ja puistossa näkyi jo kevään merkkejä.

Pysähdyimme kahville kun siltä tuntui ja kävimme parissa huikeassa näyttelyssä.

Omalla mittapuullani päivä hipoi täydellisyyttä.

Taas hyvä käytännön esimerkki siitä, että parhaat matkamuistot ovat ehdottomasti niitä, jotka eivät vie tilaa matkalaukusta.

Päivän haaste Lähinnä päivän aikana haastavaa oli muistuttaa itseään siitä, miksi kohta on taas palattava takaisin Helsinkiin.

Ihanaa viikkoa muruset!

Regents Canal - helposti parasta Lontoossa.

Päivä 46: Kellohame ja lisää kiusauksia

Tarina Ostin tämän hameen Oxfordista pari kesää sitten. Vietin siellä reilun viikon pohtien kuluttajakulttuuria vuosittaisen CCT-konferenssin sekä filosofian ja sosiologian klassikoita kertaavan tohtorikurssin merkeissä. Ohjelma oli todella tiukka, mutta siitäkin huolimatta onnistuin ujuttamaan mukaan nopean kaupunkikierroksen.

Syy luopua Hame on jäänyt kokonaan käyttämättä, joten parempi antaa se eteenpäin. Taas kerran huomaan, että minulla on tapana ostaa vaatteita jollekin ihan täysin muulle tyypille kuin itselleni. Kuka vaan, joka minut tuntee (paitsi ehkä minä itse), tietää varsin hyvin, että tyylini on aika graafinen ja tumma. Lintukoristeinen kellohame ei taida ihan istua tähän. Olisi siis ehkä kannattanut vain keskittyä Oxfordin mielettömän ilmapiirin aistimiseen, luuhata enemmän kirjakaupoissa ja käydä vaikka katsomassa upean Jenny Savillen näyttely toiseen kertaan.

Päivän haaste Lauantaina haastoin itseäni taas lisää kun lupauduin ystäväni seuraksi Oxford Circusin Nika Towniin etsimään lenkkareita. Sen lisäksi, ettei kukaan täysijärkinen mene lähellekään Oxford Streetiä lauantaisin, oli todella vaikeaa poistua Nike storesta ilman uusia juoksuvaatteita kevääksi. Haastaakseni itseäni vielä lisää jatkoimme matkaa toiseen lempikauppaani Dover Street Marketiin, missä tosin pääosassa on ennemmin hienojen asioiden katselu kuin niiden ostaminen. Sieltä poistuminen ilman ostoksia olikin hieman helpompaa - on paljon helpompaa perustella itselleen, miksi 1200 punnan laukku on jätettävä kauppaan kuin 50 punnan juoksupaita.

Päivän oivallus Lauantai oli upea päivä. Vietin aikaa upeiden tyyppien kanssa, kävelin ympäri Lontoota ja tein huikeita juttuja. Loppujen lopuksi ostamattomuus oli vain hyvä asia - oli todella hyvä, ettei päivää tarvinnut hukata kaupoissa kiertelyyn. Harvemmin sitä jälkikäteen jää harmittelemaan, ettei viettänyt enempää aikaa shoppaillen.

Päivän päätteeksi kävimme vielä katsomassa Richard Hamiltonin upean retrospektiivin Tate Modernissa. Ehdottomasti suosittelen - hienosti koostettu näyttely ja herättää edelleen ajatuksia.

Dover Street Market

Päivä 45: Ihanaa ystävänpäivää

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
Antoine de Saint-Exupéry

Tarina Kaikesta kliseisyydestään huolimatta Pikku Prinssi on aivan huikea kirja. Jos tarina ei ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa ehdottamasti tutustua. Alkuperäiskielellä olen tavannut sitä useampaan kertaan ranskantunneilla ja tämän niteen olen tainnut epähuomiossa pihistää jenkkivaihtoni aikaisesta High Schoolista. Löytäessäni kirjan hyllystäni se palautti mieleen niin kauniin tarinan prinssistä, ketusta ja ruususta kuin hauskoja muistoja vaihto-oppilasvuodeltakin.

Syy luopua Omistan Pikku Prinssin useammalla kielellä ja tätä ranskankielistäkin taidan omistaa kaksinkappalein. Ystävänpäivän kunniaksi lahjoitan tämän jollekin kielitaitoiselle, tärkeälle tyypille.

Päivän oivallus Näin ystävänpäivänä on hyvä muistaa, että harvemmin mikään esine on oikeasti sellainen, että se toisi elämäämme edes puolen siitä merkityksellisyydestä tai onnesta kuin ystävät.

Päivän haaste Tänään aamupäivällä vierailin upeassa From Club to Catwalk-näyttelyssä Victoria and Albert-museossa. Museokaupat ovat yleensä suuri heikkouteni, mutta tällä kertaa onnistuin poistumaan ostamatta edes postikortteja.

"Love is the only sane and satisfactory answer to the problem of human existence" 
Erich Fromm

Ihanaa ystävänpäivää muruset!

Sydänkäpyset Peter Panin patsaalla tänä aamuna

Päivä 44: Oranssi possu ja Lontoon houkutukset

Tarina Olen ostanut tämän säästöpossun joskus miljuuna vuotta sitten Ikeasta. Ajatuksenani varmaan ryhtyä säntilliseksi ihmiseksi, joka keräisi kolikot talteen. Ehkä tämäkin on taas yksi lukuisista esimerkeistä siitä miten ostamme asioita toiveminällemme. Olenkin keräillyt sinne matkoilta ylijääneitä kolikoita tarkoituksenani viedä ne rahankeräykseen lentokentälle.

Syy luopua Sinänsä ihan näppärä esine, mutta onhan se kooltaan aivan liian iso ja ruma kuin mikä. Olen meinannut luopua oranssista possusta jo moneen otteeseen, mutta sen tyhjentäminen on aina jäänyt kaikessa lähtökiiressä (olen toivoton viimehetkellä pakkaaja).

Eilen vihdoin skarppasin lähtiessäni reissuun ja tyhjensin jo sisällön minigrip-pussiin (askel numero yksi) tarkoituksenani tyhjentää se lentokentän keräyspisteeseen (askel kaksi). Nyt istun sohvalla Shepherd's Bushissa ja kolikkopussi on edelleen laukkuni pohjalla. Ehkä sitten paluumatkalla.

En taida edelleenkään olla kovin säntillinen. Matkalaukunkin suljin taas vartti ennen kuin taksi kurvasi asuntoni eteen.

Päivän oivallus Helppoahan Helsingissä on olla shoppailematta jos vapaa-aika on kortilla ja ostosmahdollisuudet äärimmäisen rajatut.

Päivän haaste Kävellä 20 metriä Lontoossa kompastumatta kassalle luottokortin kanssa. Tästä huolimatta olen onnistunut toistaiseksi.

"I can resist anything but temptation"
- Oscar Wilde

Tämäkin sneakeri jäi kaupan hyllyyn.

Päivä 43: Tiirikointia ja nostattavia kohtaamisia

Tarina Ostin tämän tietokoneelle tarkoitetun lukkovaijerin Lissabonista syksyllä 2011 kun olin lähdössä laivamatkalle kohti Brasiliaa. Teen paljon töitä läppärillä kahviloissa ja minua oli varoiteltu etukäteen siitä, että Brasiliassa koneet häviävät nopeammin kuin kulmakahvilassani. Kollegani suosituksesta hankinkin sitten tällaisen, olisihan koneen katoaminen pitkällä reissulla aikamoinen ongelma.

Syy luopua Olen onnistunut unohtamaan lukon koodin, enkä parhaallakaan tiirikoinnilla tai määrätietoisen apurin avustuksella ole onnistunut selvittämään tätä numeroyhdistelmää. Luovutan.

Jos jollain on parempia ideoita tai enemmän kärsivällisyyttä koodin selvittämiseen, niin ilmoittaudu kommenteissa - lukko on sinun!

Päivän oivallus Esan luennolla katsoimme upean pätkän Invictus-elokuvasta. Youtube-tallenteessa Nelson Mandela (Morgan Freeman) tapaa ensimmäistä kertaa Springbocksin kapteenin Francois Pienaarin (Matt Damonin). Tämän parin minuutin kohtaamisen pohjalta kävimme läpi monia pieniä asioita, joilla Mandela tekee tästä lyhyestä hetkestä lämpimän ja erityislaatuisen. Erityisen hienoa oli nähdä kuinka pienillä eleillä ja toisen huomioinnilla voi saada ihmeitä aikaan.

Päivän haaste Tuntuu siltä, että olin haalinut itselleni hieman liikaa ohjelmaa. Sain toki paljon aikaiseksi, mutta esimerkiksi Esan nostattava luento meni osin harakoille kun mieli poukkoili ympäriinsä. Päivän päätteeksi olikin syytä hiljentyä hetkeksi ja tyhjentää mieli perinteisellä juoksumeditaatiolla pimeässä rannassa.

Päivä 42: Aikaisia aamuja ja vihaisia lintuja

Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta olen tänään ollut merkillisen täynnä energiaa. Pistäytyessäni työpäivän päätteksi ompelijalla pysähdyin juttelemaan muutaman sanan iäkkään naishenkilön kanssa. Hänkin kyseli, olenko kesän lapsi kun olen niin täynnä valoa ja iloa. Vähempikin saa hymyilemään.

Muuten ostolakkoilijoille ja muuten vaan säheltäjille (samaistun molempiin) vinkkinä, että hyvä ompelija on kultaakin arvokkaampi. Taas tänään pari lempijuttuani sai ompelijan osaavassa käsittelyssä jatkoaikaa. Uskoisin myös, että tulevan vuoden aikana hänen osaamisensa saattaa pelastaa muutamalta asukriisiltä kun uutta ei saa ostaa ja vanhat vaatteet kaipaavat uutta ilmettä.

Tarina Asuessani Lontoossa viime talvena vuokrasin asuntoni  ranskalaiselle Edouardille. Oli hauskaa palata kotiin kun vastassa odotti liuta yllätyksiä. Muutamia mainitakseni, löysin palattuani kirjahyllystä pullon rommia, tietokoneen päältä hassuja figuureja ja laatikonpohjalta Angry Birds aiheisen T-paidan - kaikki nämä pienet ylllätykset saivat hymyilemään.

Syy luopua T-paita oli jätetty minulle Post-it saatteella "If you don't want this, you can give it to one of your brothers". Tuntien veljeni innostuksen vihaisia lintuja kohtaan, taidan muistaa häntä t-paidalla kun ensi kerran tapaamme.

Päivän oivallus Heräsin aamulla tarpeettoman aikaisin - jo neljältä. Sen sijaan, että olisi kiukutellut itselleni turhan varhaisesta heräämisestä, päätin nauttia sen tuomista mahdollisuuksista. Uskomatonta, kuinka paljon saakaan aikaiseksi kun herää 4 tuntia ennen töiden alkua. Opetuksena tästä: kannattaa olla aina valmiina tarttumaan yllättäviin mahdollisuuksiin.

Päivän haaste Tänään on Esan luentokurssin referaatin viimeinen palautuspäivä. Tai oikeastaan yö. Taas huomaa, että deadline on paras motivaattori - tässähän tämä syntyy sopivasti viime metreillä. Ilmeisesti perfektionistille paras tapa luopua itsekritiikistä ja -sensuurista on edelleenkin prokrastinoida viime hetkeen saakka.

Ihanaa iltaa muruset! 

Päivä 41: Upeaa maanantaita ja kiinnostavia taiteilijoita

Tarina Meillä on perheessä aina luettu tosi paljon ja saan äidiltäni lahjaksi melko usein kirjoja. Tämänkin kirjan olen saanut häneltä 

Syy luopua Äitini taitaa tykäta Jane Austenista paljon. Minulla taitaa olla tämä sama kirja niin kovakantisena kuin englanninkielisenäkin. Ja olen jokaikisen näistä niteistä saanut häneltä, viimeisimmän tänä jouluna. 

Päivän oivallus Kampaajani naureskeli minulle, kun toivotin hänelle tekstiviestillä upeaa maanantaita. Hänen mielestään lausahduksessa oli logiikkavirhe - eihän maanantai voi olla hyvä. Totta tai ei, paljon sen hyvyydestä on kuitenkin itsestämme kiinni - reipas toivotus, hymy tai kaunis ajatus piristää niin sen antajaa kuin vastaanottajaa.

Päivän haaste Kampaajalla lueskelin kevään muotilehtiä ja bongasin niiden sivuilta muutaman _todella_ kiinnostavan asun. Hieman ahdisti kun tajusin, että ensi kesä pitää pärjätä samoilla rytkyillä kuin viime vuonnakin. 

Lehtiä selaillessani luin kiinnostavan jutun taiteilijapariskunta Janne Nabbista ja Maria Teeristä, jotka oli hiljattain palkittu vuoden nuorina taiteilijoina. Heidän töissään "kommentoidaan taidetta kulutustavarana ja kritisoidaan ajassamme ilmenevää materialismia". Kuvataideakatemian lopputyönään työpari oli listannut studiostaan löytyvät esineet ja käyttänyt näitä pohjana 'Material library' installaatiolle.

Kiinnostavaa lukea myös kuinka pariskunta oli yksinkertaistanut elämäänsä kertaheitolla viime vuonna muuttaessaan puutaloon Närpiöön sekä miten he olivat päätyneet symbioottiseen tapaansa työskennellä. Kannattaa lukea artikkeli uusimmasta Gloriasta kokonaisuudessaan sekä tutustua heidän tuotantoonsa laajemminkin. Seuraava näyttely on esillä 10.5. alkaen Tampereen taidemuseossa.

Upeaa viikkoa!

Päivä 40: Jouluvaloja ja chillausta

Tarina Taisin saada nämä jouluvalot vanhalta työpaikaltani LVIS-tukusta. Ne ovat palvelleet minua hyvin ja tuoneet jouluntunnelmaa ensimmäisestä omasta kodistani lähtien, välillä varmaan ihan koko vuoden.

Syy luopua Punaiset jouluvalot tuntuvat ehkä hieman .. punaisilta. Nykyään kodissani on jo muutenkin sen verran väripilkkuja, ettei monokromaatisuuteen mieltynyt silmäni pysty oikein käsittelemään ajatusta näin värikkäistä koristeluista.

Päivän oivallus Esineistä luopumisen ohella luovuin viikonloppuna aika monesta muustakin suunnitelmasta. Sen sijaan, että olisin seurannut alkuperäistä suunnitelmaani keskityin lenkkeilyyn, töihin, joogaan ja kokkailuun. Maanantai tuntui aika hyvältä, kun to do-lista oli lyhentynyt ja olo oli virkeä.

Päivän haaste Ei sinänsä vaikeaa, mutta uskomatonta huomata että vuotta on mennyt jo 40 päivää - yli kymmenes! Edelleenkään ostamattomuus ei tunnu hankalalta ja kotona riittää tavaraa ihan luovuttavaksi asti. Ihanaa uutta viikkoa kaikille lukijoille!

Miten teidän ensimmäiset 40 päivää on sujunut?

Päivä 39: Raakaruokaintoilua

Tarina Sain tämän joskus aikoja sitten lahjaksi, mutta valitettavasti se on lähinnä kerännyt pölyä korulaatikon pohjalla. Olen kuitenkin säilönyt kaulanauhaa, sillä lahjan antaja oli tärkeä ja toisaalta korussa on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin.

Syy luopua Sinänsä ihan kiva asuste, mutta ehkä omaan makuuni hieman turhan etninen. Taidan laitaa hyvän kiertoon ja antaa tämän jollekin jonka tyyliin se sopii paremmin.

Päivän oivallus Kävin tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juoksemassa. Parhaat asiat elämässä ovat kuin ovatkin ilmaisia, olo hyisen lenkin jälkeen oli taivaallinen.

Päivän haaste Osallistuin tänään joogaopettajani Magnuksen raakaruokakurssille ja kokkailimme upeita ruokia käyttäen pelkästään Vitamixia ja monitoimikonetta. Kurssin jälkeen ihmetyttää, kuinka olenkaan pärjännyt ilman kunnon monitoimikonetta tähän asti. Keittiöni alkaa olla kohta täynnä kaikenmaailman vempaimia, mutta haluan, haluan, haluan vielä yhden. No, ehkä tässä on taas yksi mahdollisuus opetella kärsivällisyyttä.

Muuten, Magnuksen resepteihin voi tutustua osoitteessa http://syomiseniloa.blogspot.fi/. Erityisesti kakut ovat olleet menestys joka kerta kun olen niitä tehnyt. Kräkkerit ja erilaiset tahnat maistuvat myös kaikkeen vegaaniseen epäilevästi suhtautuville veljilleni.

Tämän päivän perusteella suosittelen myös kastikkeiden ja muiden suolaisten ruokien testaamista. Jos raakaleivonta tuntuu hieman turhan haastavalta (ei kannata pelätä - se on superhelppoa), Magnuksen upeita kakkuja on tarjolla myös ainakin Johan & Nyströmilla Katajanokalla sekä Kuumassa Pursimiehenkadulla.

Päivä 30-38: Pitkä viikko, mustia myttyjä ja luentovinkki

Viime viikkoon mahtui aika paljon kiinnostavia kokemuksia ja siinä sivussa ehdin luopua muutamasta esineestä. Ehkä helpointa vaan yhdistää kaikki kerralla yhteen postaukseen. Tuntuu muuten tosi hyvältä luopua kerralla isommasta kasasta tavaraa - tuntuu siltä, että rojun määrä ihan oikeastikin vähenee. Huojentavaa kuitenkin projektin kannalta, että kyllä sitä edelleenkin riittää.

Viikko on ollut muutenkin upea - olen tavannut valtavan monta inspiroivaa tyyppiä niin töissä, vapaa-ajalla kuin harrastusten parissa. Tämä viikko on ollut melko hektinen töiden suhteen, mutta onneksi olen ehtinyt vastapainoksi myös joogasalille useampana aamuna.

Sunnuntaina kävin tervehtimässä mummua ja rentouduin viikon päätteeksi Yin-joogassa. Mummu on pirteämpi kuin pitkään aikaan (tosin hänkin ikävöi puuttuvia kirjojaan) ja jooga lopetti viikon lempeästi.

Maanantaina tein aivan liian myöhään töitä. Tiistaina sama juttu.

Keskiviikkona osallistuin Esan luennolle ja sain hienoja oivalluksia. Ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.

Torstaina koin uskomattoman meditaation. Siinä riittää edelleen pureskeltavaa.

Perjantaina opetin kollegani kanssa mahtavaa teekkariporukkaa ja juhlin toisen kollegani Henrin väitöstä. Koin samalla myös vuoden ensimmäisen asukriisin. Onneksi siitäkin selvisin.

Muuten, ilmainen vinkki kaikille - menkää ja osallistukaa valovoimaisen E. Saarisen luentosarjaan - tämä ykkössalin ihme tarjoillaan Dipolissa keskiviikkoisin 15-18 kevätlukukauden ajan. Luennoitsijassa on muutakin loistavaa kuin tämän räikeät bleiserit.

Tarina Suurin osa tämän kerran tavaroista on vaatteita - ajattelin, ettei näistä keksisi niin paljoa sanottavaa yksinään, mutta itseasiassa nyt kollaasia tuijotellessa näihinkin liittyen tulee mieleen monta muistoa ja kiinnostavaa tarinaa.

Syy luopua Vaikka näihin vaatteisiin liittyykin muistoja, ei niille ole ollut mitään käyttöä varmaan moneen vuoteen. Olen säilyttänyt niitä toiveikkaana, mutta ehkä toivo on jo mennyttä.

Päivän kirjasta sen verran, että sen ainoa ongelma on, että minulla on niitä kaksin kappalein.

Päivän oivallus Perjantaina olin erään kollegani kanssa opettamassa teekkareille innovointia ja liiketoimintamalleja. Päivän lopuksi tehtävänämiettiä omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan sekä sitä, mitä hyötyä näistä olisi. Loppukeskustelussa onnistuimme löytämään monesta osanottajasta aivan huikeita kykyjä, mistä he aluksi kertoivat hieman arastellen. Hyvä esimerkki siitä, mitä Esankin luennolla keskiviikkona juteltiin - meissä on niin paljon enemmän kuin mitä päällepäin voisimme kuvitella.

Viikon haaste Olen pyrkinyt pysymään pois Facebookista mahdollisimman paljon. Sinänsä aivan mahtavaa - joskaan ei aina niin helppoa.

Päivä 36: Luova tauko ja paluu blogin äärelle

"Onko sulla kaikki hyvin? Sua ei oo näkynyt somessa moneen päivään?"

Ystäväni soitti minulle maanantaina huolissaan hyvinvoinnistani. Olinhan pysynyt Facebookissa offlinena useamman päivän, laiminlyönyt blogini ja kaikenkukkuraksi unohtanut päivittää kuvat aamusmoothieistani Instagramiin. Syytäkin siis olla ainakin hippusen huolissaan.

Pahoittelut siis hiljaisuudesta - joskus vaan tuntuu siltä, että elämä on melko täynnä.

Etenkin sosiaalisen median parissa tuntuu kuluvan päivä päivältä enemmän aikaa ja seurattavien medioiden määrä vaan kasvaa kasvamistaan. Tuntuu siltä, että kaikkialla pitäisi olla jatkuvasti läsnä ja osallistua keskusteluun. Jopa siinä määrin, että todellisuutemme suorastaan rakentuu sosiaalisessa mediassa. Veljeni kanssa joskus vitsailimme, että jos Sportstracker kaatuu kesken juoksulenkin hävittäen juoksun tiedot, kävitkö lenkillä ollenkaan? Hyvä kysymys.

Samaan tapaan eilisellä aamiaisella viestinnän parissa toimivan ystäväni kanssa pohdimme sitä, miten podemme jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä kuinka meidän pitäisi  olla aktiivisempia Twitterissäkin. No ensinnäkin on itsensä kiusaamista jatkuvasti luoda itselleen semanttisia odotuksia käyttämällä sanaa pitäisi. Ei todellakaan pitäisi - ennemmin joko tekee tai jättää tekemättä, ei ainakaan pohdi mitä kaikkea sitä nyt pitäisikään tehdä. Ja toisaalta, eikö olisikin vielä parempi jos keskittyisi käymään tärkeimmät keskustelut kahvikupin äärellä, pitkän puhelun aikana tai kävelylenkillä hyvässä, itsevalitussa seurassa.

Aina hetkittäin olen kokenut huonoa omaa tuntoa siitä, että blogiakin pitäisi kirjoittaa. Sitten olen todennut itselleni, että "Ei - ei missään nimessä ole pakko.". Viimeisen viikon aikana olen tehnyt ihan muita juttuja - tehnyt aivan liikaa töitä, tavannut rakkaita tyyppejä, joogannut ja nukkunut lähes normaaleja yöunia. Juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä on tuntunut tärkeältä, ei niinkään sitä mitä on pitänyt tehdä.

Toivottavasti kovin moni ei ole ollut harmissaan siitä, että en ole kirjoittanut ajatuksiani tänne viikkoon. Voin kyllä luvata, että olen itse soimannut itseäni tästä henkisestä velttoilusta ihan riittämiin. Tämäkin liittyy itse itselleni asettamiin huikeisiin odotuksiin. Jos käyn lenkillä, minun on juostava maraton. Jos aloitan blogin, sitä on kirjoitettava päivittäin. Vähempi ei riitä.

Joogan myötä olen oppinut hieman kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseäni kohtaan. Samoin sillä pakollisella maratonilla huomasin, että parhaat tulokset saavuttaa kun keskittyy omaan suoritukseensa ja siitä nauttimiseen. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa suhtautua itseeni, elämään ja blogiin rennommin - ainakin jos tuntuu siltä.

3 tuntia 48 minuuttia läsnäoloa palkitsi. 

Ainoa paikka, missä aion jatkossa luvata olla enemmän läsnä on tämä tässä juuri nyt.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Raporttia viimeisen viikon luopumissaldosta seuraa. Siivosin nurkkia tauon aikana ja sormet syyhyävät kantamaan ylimääräistä tavaraa ulos ovesta.

Auringonlaskua Bad Gasteinissa - ikuistettu Instagramiin - tietysti.