Päivä 19: Muuttopuuhia ja itsen arkistointia

Käytin valtaosan sunnuntaita isoäitini muuttamiseen. Muutos oli varmasti suurin Sirkka-mummulle, jonka elämän pakkasimme laatikoihin ja jonka uuteen osoitteeseen siisrsimme vain murto-osan esineistä, joita hän on 84-vuotisen elämänsä aikana kerännyt. Olin kuitenkin yllättynyt kuinka vahvasti itsekin reagoin kuullessani, että minulle tärkeä paikka on kohta pelkkä muisto. Tuntui siltä, että niin moni onnellinen muistoni häviää samalla kuin luovumme niiden tapahtumapaikasta.

Toisaalta oli myös kiinnostavaa käydä läpi mummun kotoa löytyviä kerrostumia - upeaa kirjakokoelmaa, tyylikkäitä asukokonaisuuksia, silkkaa romua ja vanhoja muistoja. Jotenkin monien näiden esineiden kautta näin myös isoäitini uudessa valossa. Tämä muistutti minua siitä, että täytyy kysellä häneltä enemmänkin hänen nuoruudestaan ja niistä ajoista kun hän käytti löytämiämme iltapukuja.

Kulutustutkijana olen aina ollut kiinnostunut omistamiemme esineiden elämänkerrallisesta ulottuvuudesta ja kaikista niihin liittyvistä merkityksistä. Kuten gradussanikin pohdin (ja kuten todella moni muukin on aiemmin kirjoittanut), kuluttaminen ja identitetti ovat todella tiukasti sidoksissa toisiinsa ja tästä näkökulmasta keräämämme tarinat ovat ikäänkuin arkisto itsestämme.

Tämä ajatus tuli taas mieleen mummun ja vaarin kirjahyllyjä tutkiessani. Etenkin oli kiinnostavaa huomata, minkälaista yhteyttä tunsin edesmenneeseen vaariini hänen nimellään varustettuja kirjoja selatessani. Tunsinkin valtavaa haikeutta kun äitini soitti tänään kertoakseen, että antikvariaatin pitäjä oli käynyt hakemassa kirjat hyllyineen pois. Onneksi kuitenkin mummuni (ja tämän tärkeimmät kirjat) on edelleen lähellä, joten voin jatkaa muistojen keräämistä vaikka vielä toivottavasti pitkään.

Hassua, miten tavaroista luopuminen herättääkin tunteita. Etenkin kun saman viikonlopun aikana äitini hävitti valtavan määrän tavaraa, minkä poisheittäminen ei liikuttanut minua suuntaan tai toiseen. Kiinnostavaa onkin millä tavoin tietyt omistuksessa saavuttavat aivan erityisen aseman ja pitävät sisällään valtavan määrän merkityksellisyyttä kun taas monien tavaroidemme kohtalo on jäädä täysin yhdentekeviksi.

Jäin erityisesti pohtimaan, mitkä tavarat tänä päivänä säilyttävät palan identiteettiämme jälkipolville kun esimerkiksi kirjojen ja levyjen kerääminen jää harvojen asialle omistautuneiden puuhasteluksi. Mitä luulette - mitkä tavaroistanne kertovat teistä eniten ihmisinä?

Tarina Sunnuntaina luovuin pippurimyllystä. Olen ostanut tämän kohtuullisen laadukkaan myllyn joskus aikoja sitten Stockmannilta.

Syy luopua Nykyään jauhan pippurini toisen isoäitini vanhalla puisella myllyllä, joten on aika luopua tästä tuplakappaleesta.

Päivän oivallus Tuntuu siltä, että aiemmin kun omistimme vähemmän tavaraa, näihin esineisiin liittyi paljon enemmän merkityksiä. Nykyisistä tavaroistamme on vaan niin paljon helpompi luopua kun niihin ei juurikaan ole ehtinyt kiintyä ja toisaalta ne ovat todella helposti korvattavissa.

Päivän haaste Mummuni asuntoa pakatessamme huomasin, että taidan olla paljon kiinnostuneempi materiasta kuin haluaisinkaan itselleni myöntää.

Päivä 18: Positiivinen kierre ja kiitollisuutta

Blogini inspiroimana siskoni on raivannut kotiaan ylimääräisestä roinasta. Kun puhuimme hänen projektistaan sekä luopumisen herättämistä tuntemuksistä hän totesi, että:

"On kovin helppoa luopua materiasta, kun tietää että elämässä on jotain paljon tärkeämpiä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä omistamisen kanssa"

Kaaoksen selvittäminen ja turhasta luopuminen on positiivinen kierre - kun tekee elämään tilaa ihanille asioille ja kepeydelle, sieltä on entistä helpompi siivota pois ylimääräistä sälää.

Hengittele ja hymyile tänä viikonloppuna - elämä on ihanaa!

Tarina Entinen, edelleen rakas, poikaystäväni antoi tämän talouspaperitelineen minulle joululahjaksi joskus 2000-luvun alkupuolella.

Syy luopua Kyseinen esine ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ole löytänyt paikkaa elämästäni, joten ehkä on aika päästää se vapaaksi.

Päivän oivallus Olen tänä viikonloppuna iloinnut jokaisella solullani. Juhlimme tänä viikonloppuna isäni ja tämän vaimon 20-vuotishääpäivää. Se sai minut kokemaan suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja samalla muistutti minua siitä, että vaikka aina kaikki asiat eivät ole helppoja ne tapahtuvat syystä.

Päivän haaste Isoäitini muuttaa tänä viikonloppuna palveluasuntoon ja olemme tyhjentäneet hänen vanhaa kotiaan. Tänään olin taas kiusauksen edessä isovanhempieni kirjahyllyllä, mikä pullistelee laatukirjallisuutta isoisäni ammatin takia. Otin toki talteen liudan klassikkoteoksia, mutta ymmärsin kuitenkin jättää monta houkuttelevaa teosta hyllyyn.

Tästä maisemasta iloitsin koko päivän.

Päivä 17: Luopumisen ihanuudesta

Pohdimme torstain luopumista ystäväni kanssa. Hän oli muutama kuukausi sitten luopunut alkoholin käytöstä kokonaan ja vertailimmekin omia kokemuksiamme luopumisesta.

Kiinnostavaa oli huomata, kuinka samanlaisia kokemuksia meillä molemmilla on aiheesta. Kumpikaan meistä ei ikävöinyt asioita, mistä olimme päästäneet irti. Pikemminkin iloitsimme sen jättämästä kepeydestä. Luopuminen on tehnyt tilaa elämässä jollekin uudelle.

Parasta luopumisessa on se, että päästäessään irti vanhasta saa väistämättä jotain muuta, vielä ihanampaa, tilalle.

Tarina Tämän päivän esine on Carin Westerin musta, kauniisti laskostettu hame. Ostin sen muutama vuosi sitten merkin omasta verkkokaupasta (ensimmäinen virhe). Optimistisesti taisin ostaa sen hippusen liian pienessä koossa (toinen virhe). Kokeiltuani sitä päälle ajattelin kuitenkin, että se väistämättä mahtuu päälleni joskus tulevaisuudessa (kolmas virhe).

Syy luopua Ehkä vihdoin on syytä kohdata se tosiasia, että on ihan turha säilöä vaatteita tulevaisuuden varalta.

Päivän oivallus Parempi koostaa vaatekaappia sille tyypille, joka on nyt sekä muutenkin keskittyä olemaan itselleen lempeä. (Käytännön tasolla kannattaa myös pysyä kaukana nettikaupoista.)

Päivän haaste Koko viikko on ollut töiden suhteen todella kiireinen ja päivä venyi perjantainakin vielä tarpeettoman pitkäksi. Sain itseni vakuutettua tietokonevapaan illan tarpeellisuudesta, joten eilisen blogikirjoitus myöhästyi päivällä. Sinänsä valinta ystävien ja tietokoneen välillä ei ollut hankala, mutta ei ollut helppoa myöntää itselleen ettei edes tahdonvoima riitä ihan kaikkeen.

Päivä 16: Maalailua ja lukemista työkavereille

Pitkän työpäivän kruunasi ystävän kutsu syömään lämmintä keittoa ja päivittämään kuulumisia. Illallisen päätteeksi ystäväni kaivoi esiin maalit ja käski maalaamaan itselleen kuvan.

Olipa ihana idea - hetken aikaa toki pelkäsin tyhjää pohjaa ja hain inspiraatiota, mutta melko nopeaan sitä kuitenkin sai inspiraatiosta kiinni ja paperi täyttyi väreistä. Jälkikäteen olin itsekin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta tai oikeastaan siitä kuinka hauskaa itse maalaaminen olikaan. Pitäisikin useamminkin heittäytyä tekemään epätavallisia asioita - se tosiaan palkitsee.

Tämän blogin aloittaminen oli ehkä hieman samanlainen sattuma. Muistan myös sen jännityksen kaksi viikkoa sitten kun kirjoitin ensimmäistä tekstiäni kokien valtavaa epävarmuutta niin sen sisällöstä kuin muodosta. Onneksi kuitenkin uskalsin painaa 'Julkaise' nappulaa, sillä kirjoittaminen tuntuu joka päivä hippusen luontevammalta. Tämän lisäksi projekti ja siitä kirjoittaminen blogiin ovat tuoneet elämääni ihan uudenlaista iloa ja merkityksellisyyttä, mistä olen todella onnellinen.

Tarina Näitä kirjoja on vuosien varrella kertynyt hyllyyn niinä hetkinä kun on kaivannut jotain hieman 'kevyempää' luettavaa. Päätin luopua kerralla useammasta kirjasta, sillä tyylilajiltaan nämä eivät anna kovin paljon materiaalia syvällisempään analyysiin.

Syy luopua Nämä kirjat ovat täyttäneet minulle tehtäväni, enkä usko palaavani niihin enää uudestaan. Näistä on kuitenkin varmasti vielä iloa jollekin, joka niitä ei ole vielä lukemut. Päätinkin siis viedä kassillisen kirjoja työpaikkamme kahvihuoneeseen, mistä ne toivottavasti löytävät itselleen uuden omistajan.

Päivän oivallus Sain kimmokkeen aloittaa kirjahyllyn perkaamisen erään lukijan kommentista. Vaikka kirjojen omistaminen on ihanaa, tajusin vihdoin, että kaikkien kirjojen säilöminen ei ole yhtä tarpeellista kuin toisten.

Päivän haaste Siveltimeen tarttuminen pitkästä aikaa oli haastavaa, ehkä jopa pelottavaa. Onneksi kuitenkin lopputulos palkitsi.

Ihanaa perjantaita - ihan kohta on jo viikonloppu!

Päivä 15: Keittiöpsykologiaa

Tarina Taisin puhua eilen omiani. Löysin tänään jotain vielä turhempaa keittiön laatikosta. Olen tainnut saada tämän esineen isältäni ja se on jäänyt täysin vaille käyttöä.

Syy luopua Kaatonokka? Pulloon? Need I say more? Eikö pullon idea ole ikäänkuin olla kaatonokka ja säiliö yhdessä? Vaikka lahjanantaja on minulle rakas, tuomiona on 'ei jatkoon'.

Päivän oivallus (tai enemmänkin pohdinta) Mistäköhän nämä kaikki turhaakin turhemmat keittiövälineet tulevat? Kuka niitä keksii? Ehkä me jollain tapaa ajattelemme, että mikä vaan keittiöön ja ruuanlaittoon kuuluva esine on automaattisesti hyödyllinen tai ainakin se vahvistaa identiteettiämme kätevänä koti-ihmisenä. Vaeltelemme Chez Mariuksen hyllyjen välissä ja pohdimme olemmeko niitä tyyppejä, joilla on kotona madeleine-vuoat vai Boston-shaker (itse olen jälkimmäinen). Aiemmin ruuanlaitto oli pakollinen paha ja jotain, minkä mieluummin jätti jonkun muun huoleksi, mutta nyt tästäkin on tullut osa identiteetinrakennusprojektiamme. Niinpä keittiössä puuhastelusta on tullut lähes taidetta ja tv-kokit ovat aikamme rock-tähtiä, joten ehkä palan tästä imagosta saa pelkän vispilän hinnalla. Ja onhan toki huomattavasti hyväksyttävämpää heilua vispilä ja viinilasi keittiösaarekkeen ympärillä kuin skeba ja bisse kädessä Tavastian takahuoneessa.

Päivän haaste Tuttu taiteilija postasi uusia töitään Facebookiin ja innokkaasti selailin ne läpi. Ihastuin niistä yhteen todella paljon. Olin jo innoissani laittamassa viestiä sen hinnasta kunnes jotain tapahtui. Tajusin vasta illalla, että onneksi homma jäi puolitiehen, sillä enhän minä aio ostaa tänä vuonna mitään. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun ostamattomuus jäi hieman harmittamaan.

Onkohan tästä tulossa jo niin normaali olotila, etten edes muista ajatella asiaa? Sama on nimittäin tapahtunut tupakoimattomuudelle - en enää edes muista polttaneeni vaikka lopettamisesta on vasta reilu viisi kuukautta. Sinänsä todella hyvä juttu, mutta toisaalta harmittaa, etten muista aktiivisesti iloita onnistumisesta kun olen unohtanut koko homman.

Niiden, jotka voivat ostaa tänä vuonna jotain, kannattaa tsekata Ville Rädyn sivut (myös vaimonsa Milla maalaa hienosti).

Ville Räty: Way home (2012)

Päivä 14: Huikea tarina ja keittiön turhin esine

Tänään tuntuu siltä, että tarinoiden keksiminen on hieman haastavaa. Ajattelin kuitenkin jakaa tämän huikean tarinan. Upea tarina ja viisaita sanoja mielettömän sitkeältä ja elämänmyönteiseltä Inkalta.

"Kamppailin hetken henkistä kasvua vastaan, kunnes toivotin sen tervetulleeksi elämääni. Näin sen varmasti kuuluikin mennä, tuli se oikea hetki ja se kuuluisa vetovoima tehosi. On tärkeää antaa tilaa myös sille, mistä ei vielä tiedä. Elämä muuttuu arvokkaaksi silloin, kun sen ymmärtää olevan omannäköisenään ainutlaatuista."

Niinpä, luopumalla ylimääräisestä jättää tilaa ilahduttaville sattumille. Kuten Eeva Kilpi kirjoitti "Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." 

Päivän paras hetki

Tarina Olen ostanut tämän esineen asuessani ensimmäisessä omassa asunnossani reilut kymmenen vuotta sitten. Jo silloin tämän ostaminen oli mitä suurimmassa määrin vitsi. Muistan, että naureskelimme ystäväni kanssa jonkun ylioppilaslahjaksi saamalle Chippendale-hopeiselle pizzaleikkurille ja tämän tuikitarpeellisen esineen hankinta ilmeisesti liittyi tähän jollain tavalla. Vitsi ei taida avautua itsellenikään enää tänä päivänä.

Syy luopua Tämän päivän esine on naurettava. Niin käyttötarkoitukseltaan kuin estetiikaltaan. Sen lisäksi, ettei taloudessani muutenkaan syödä pizzaa juuri koskaan, en muutenkaan leikkaisi sitä tällä hirvityksellä. 

Päivän oivallus Keittiön laatikoissa piileskelee liuta todella turhaa tavaraa. Pidän itseäni keittiöintoilijana, mutta joku raja sentään on vedettävä.

Päivän haaste Kirpeä talvisää on kaunis, mutta aivan tarpeettoman kylmä. Täytyy pitää huoli tumpuista, uusia ei saa ostaa. 

Päivä 13: Vanhoja suosikkeja ja kaupoilla kiertelyä

Viikko on alkanut upeasti. Päivän ilonaiheisiin kuuluu auringonpaiste, paluu joogasalille pitkän flunssan jälkeen ja uudelleen löydetyt vanhat lempibiisini. Kuten aiemminkin mainitsin, musiikki tuo mieleen vahvoja muistoja, esimerkiksi tätä biisiä (ja koko levyä) kuuntelin tauotta c-kasetilta ajokortin saatuani ja olin valtavan onnellinen ja vapaa.

Tänään olin ensimmäistä kertaa kaupungilla sitten vuodenvaihteen. Kauppojen kiertely shoppausassistenttina oli odottamattoman hauskaa enkä edeelleenkään tuntenut mitään tarvetta ostaa mitään.

Samanlaista pientä kiusausta olen kokenut saadessani sähköpostiini Net-A-Porterin uutiskirjeitä, jotka muistuttavat alen viimeisistä hetkistä ja 70 prosentin hinnanalennuksista. Aina pienen hetken huomaan harmittelevani kaikkia menettämiäni hienoja ostosmahdollisuuksia kunnes tajuan, että säästän kokonaiset sata prosenttia jättämällä löydöt kokonaan tekemättä. Etenkin kun tänäkin aamuna löysin laatikon pohjalta upean, parin vuoden takaisin suosikkihameen joka on jäänyt aivan liian vähälle käytölle.

Tein löytöjä myös internetissä. Ilahduin äsken törmätessäni vanhaan haastatteluun itsestäni, jossa käsitellään myös hieman blogin aihepiiriä.

Myös kahvinpaahdinta hymyilyttää maanantaina.

Tarina Myös päivän esine liittyy menneisyyteen. Tämän hameen ostin myydessäni pikeepaitoja ruotsalaisomisteisessa amerikkalaisimagolla ratsastavassa vaatekaupasssa. Tyylillisesti se oli jännittävää aikaa; vapaa-ajan tyylini oli jo silloin melko mustanpuhuva, mutta värikkäitä neuleita viikkaillessani nekin alkoivat tuntumaan houkuttelevilta lisiltä omaan vaatekaappiin. Samaan tapaan kun löysin tämän hamee liikkeestämme, se oli mielestäni IHANA - juurikin sitä eilen mainitsemaani aarre-kategoriaa.

Syy luopua Laadukas villahame on edelleen ihastuttava sekä varmasti talvella kovin käytännöllinen ja lämmin. Olenkin säilönyt hametta kaapissani jo vuosia ja odottanut sen uutta tulemista. Pikkuhiljaa alan kuitenkin jo vakuuttua siitä, ettei meitä vain ole luotu toisillemme.

Päivän oivallus Silmä tottuu moniin asioihin. Saman ilmiön voi huomata monien trendienkin kohdalla: ensin kauhistelemme uutta lahkeen leveyttä tai väripalettia kunnes riittävän ajan päästä nämä alkavat näyttää täysin normaalilta. Uskoisin, että tällainen muotipaasto tekeekin todella hyvää kun vuoden aikana sinne ei kerry näitä 'moderneja klassikkoja'.

Päivän haaste Eksyin Samujin kauppaan, missä kaikki näytti ihanalta. Olisin halunnut hypistellä ja katsoa tarkemmin, mutta onneksi seuralaiseni muistutti minua ostoslakostani.  Kiitos siitä <3

Onko teillä vastaavia kokemuksia? Rauhallista maanantai-iltaa, toivottavasti teidänkin viikkonne on alkanut yhtä reippaasti!